Aamupäiväkahvilla Brooklyn Caféssa

Kävin viime viikonlopun alkajaisiksi aamupäiväkahvilla Helsingin Punavuoressa sijaitsevassa Brooklyn Caféssa. Ihastuin siihen kovasti viime elokuussa, kun vihdoin ensimmäisen kerran siellä päädyin käymään. Kuten silloin postauksessani kerroin, Brooklyn Café on kuin pieni pala New Yorkia täällä meillä Helsingissä. Punavuori on muutenkin alueena sellainen, johon kahvila sopii täydellisesti.

brooklyn cafe, punavuori, helsinki, finland

brooklyn cafe, punavuori, helsinki, finland

Viimeksi käydessäni Brooklyn Caféssa nautin ihanan aamiaisen, joka sisälsi muun muassa tuorejuustobagelin ja kahvia. Istuimme ystävän kanssa silloin ulkona terassilla ja fiilistelimme Punavuoren tunnelmaa. Tällä kertaa vaikka tuulen ja sateen jälkeen olikin jo aurinkoista ja paikoitellen lämmintäkin, istahdimme kahveinemme kahvilaan sisään. Olin ajatellut alun perin, että söisin jälleen aamiaisen, mutta olin jo aamulla herännyt kovaan nälkään ja syönyt aamupalan kotona niin otin vain vaniljalatten ja mustikkamuffinsin. Tuli ihan mieleen New Yorkin reissu liki neljä vuotta sitten, kun suosikkini Starbucksilla käydessämme oli vanilja frappuccino ja mustikkamuffinssi.

brooklyn cafe, punavuori, helsinki, finland

brooklyn cafe, punavuori, helsinki, finland

brooklyn cafe, punavuori, helsinki, finland

Suosittelen lämmöllä Brooklyn Caféa jokaiselle, joka haluaa nauttia idyllisestä ja urbaanista kahvi- tai aamiaishetkestä. Palvelu on hyvää, iloista ja ystävällistä – englanniksi. Itse aion ainakin kerran vielä tämän alkaneen kesän aikana piipahtaa Brooklyn Caféssa aamiaisella.

Brooklyn Café, Fredrikinkatu 19, Helsinki

Kivaa alkanutta kesäkuuta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *