Luetut kirjat – helmikuu 2019

Helmikuussa luin kahdeksan kirjaa. Yllättävän moni niistä sattui olemaan niin hyviä, että saivat minulta liki täydet pisteet. Helmikuu oli siis hyvien kirjojen kuukausi.

Kuinka painovoimaa uhmataan, Jojo Moyes, Gummerus

Jojo Moyes, Kuinka painovoimaa uhmataan

14-vuotias Sarah asuu isoisänsä kanssa ja rakastaa hevosia. Kun isoisä joutuu sairaalaan, on Sarahin pärjättävä yksin. Lasten tapauksia hoitava lakimies Natasha törmää eräänä iltana Sarahiin ja yrittää tilannetta hoitamalla auttaa sekä Sarahia että kompensoida raiteiltaan olevaa elämäänsä. Sarahilla on kuitenkin suuri salaisuus, joka muuttaa heidän kaikkien elämän.

Kirja oli aika tasapaksun hyvä eikä missään vaiheessa aiheuttanut samanlaista imua kuin esimerkiksi Moyesin Louisa Clark -sarjan kirjat. Tarina oli kuitenkin kaunis, surullinen ja jopa voimaannuttavakin. Hevosista pitäville lukijoille ehdoton suositus, sillä hevosen ja ihmisen ystävyys on tässä kirjassa yksi teemoista.

Annabelle, Lina Bengtsdotter, Otava

Lina Bengtsdotter, Annabelle

Länsi-Ruotsin pienestä kuuden tuhannen asukkaan Gullspångin kaupungista on kadonnut 17-vuotias Annabelle. 33-vuotias tukholmalainen poliisi Charline “Charlie” Lager lähetetään avustamaan kadonnen tytön tutkimuksissa, ja se repii vanhat muistot auki, sillä Charlie on kotoisin Gullspångista eikä lapsuus ole ollut helppo.

Tarina oli aika hyvin mukaansa vetävä ja sivuja käänteli mielellään. Mikään erikoinen juonen tapaus ei ollut, ehkä vähän pliisukin jopa, mutta kuitenkin tykättävä. Aika perus dekkari, sanoisin. Charlien keissejä seuraan kuitenkin mielelläni jatkossakin. 🙂

Valo jonka kadotimme, Jill Santopolo, Otava

Jill Santopolo, Valo jonka kadotimme

Lucy ja Gabe tapaavat toisensa yliopiston luennolla samaan aikaan, kun New Yorkin kaksoistorneihin isketään. Kaiken kaaoksen keskellä he yksinkertaisesti rakastuvat toisiinsa. Alkuvaikeuksien jälkeen he päätyvät intohimoiseen suhteeseen, mutta suhde päättyy, kun Gabe lähtee valokuvaajaksi Irakiin ja Lucy jää New Yorkiin keskittymään omaan uraansa. Suhde jättää molempiin lähtemättömän vaikutuksen. Mitä käy, kun he myöhemmin törmäävät toisiinsa?

Kirja kertoo tarinaa vuosittain aina samalta päivältä, missä tilanteessa Lucy ja Gabe aina tiettynä päivänä vuodesta ovat. Lukemista ei olisi millään malttanut lopettaa kesken, aina oli saatava tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ajattelin ensin antaa kirjalle 3,5 tai ehkä jopa 4 tähteä, sillä pidin kirjasta enkä olisi malttanut laskea sitä käsistäni. Tapahtui kuitenkin jotain, mikä on tapahtunut vain kerran aiemmin: tämä sai minut itkemään. Vain yksi kirja on saanut minut aiemmin kyyneliin (Jojo Moyes, Kerro minulle jotain hyvää). Niinpä täydet 5 tähteä.

Ohikuljetut, erään kerjäläisperheen tarina, Kimmo Oksanen, Heidi Piiroinen, WSOY

Kimmo Oksanen, Ohikuljetut – Erään kerjäläisperheen tarina

Kimmo Oksasen kirjoittama ja Heidi Piiroisen valokuvillaan kuvittama Ohikuljetut kertoo taustaa ja tarinaa Romanian kerjäläisistä. Olen ollut aiemmin varsin tietämätön ja pohtinut ankarasti, pitäisikö ja uskaltaisinko kerjäläisille antaa rahaa – mihin ne menevät? Rikollisuuteen vai oikeaan tarpeeseen? Kirja oli mielenkiintoinen vaikkakin aika sekavasti rakennettu. Toistoakin oli, joskaan se ei minua juuri häirinnyt. Olisin suomalaisena mieluusti lukenut ehkä vielä enemmän romanien arjesta ja kokemuksista täällä Suomessa ja kantaväestön suhtautumisesta heihin. Nyt oli todella paljon tietoa heidän elinoloistaan kotimaassaan. TOSIN: se tausta auttoi myös ymmärtämään romanien päätymistä kerjuulle. Lopputulemana kuitenkin ehdottomasti silmiä ja mieltä avaava teos. Lukisin aiheesta mielelläni lisääkin.

Patriootit, Pascal Engman, WSOY

Pascal Engman, Patriootit

Pascal Engmanin esikoinen Patriootit on aihepiireiltään ajan hermoilla. Tässä toimintatrillerissä vihapuhe muuttuu todeksi: positiivisesti maahanmuuttajista kirjoittavia toimittajia murhataan. Tukholmasta kolmekymmentä vuotta sitten turvapaikan saanut taksikuski Ibrahim pakotetaan vaikeiden valintojen eteen. Iltapäivälehdessä työskentelevä toimittaja Madeleine on valmis riskeeraamaan paljon menestyäkseen. Ruotsalainen kotimaahansa kaipaava August toimii Chilessä venäläisen mafiapomon henkivartijana. Yläluokkaisen Carl Cederhielmin mielestä Ruotsi kuuluu vain ruotsalaisille. Trilleri kuljettaa näitä jokaista neljää tarinaa erikseen, mutta niillä on jokin yhteys toisiinsa.

Tämä yhteiskunnallisesti kantaaottava jännitystarina sai karvat nousemaan pystyyn, mutta lukemista ei millään voinut lopettaa kesken: todella koukuttava! Tarina oli paikoin pelottavakin. Ei siksi, että kokisin fiktion juurikaan pelottavana vaan ajatus siitä, että tämä voisi olla totta. Ja toisaalta miksei, vihapuhetta on meilläkin ja jos sitä ei saada pidettyä aisoissa, voi tilanne räjähtää käsiin. Vahva suositus, joskin erityisen herkille lukijoille voi olla liian rankka.

Kadotettujen kahvila, Max Manner, Arktinen banaani

Max Manner, Kadotettujen kahvila

Kathrine “Kathi” Schulz asuu äitinsä ja isänsä kanssa 1930-luvun Wienissä. Perheellä on kahvila, jonka hoidossa myöhäisteini-ikäinen Kathi auttaa koulunkäynnin ohessa. Pian Kathin juutalainen isä vangitaan ja pian Kathi ja hänen äitinsäkin. Vankilasta kidutuksen jälkeen Kathi lähetetään vankileirin komentajan kotiapulaiseksi, mutta pesti ei kestä kauan. Kathia ollaan lähettämässä takaisin Wieniin kohtaloon ties mikä kamaluus. Kathi onnistuu kuitenkin pakenemaan kuljetusautosta ja saa ystävältään tämän henkilöpaperit, joiden avulla hän pakenee Pariisiin. Siellä alkaa aivan toisenlainen elämä, mutta onko sekään elämää?

Tarina koukutti ihan alusta lähtien täysillä. Alkuun tuntui jopa hieman perhosia vatsassa, niin kutkuttavaa lukeminen oli. En kai ikinä ennen ole fyysisesti reagoinut lukiessani. Kathi oli alkuun reipas ja sinnikäs (tai toki siis ihan loppuun asti), mutta en kaikista hänen ratkaisuistaan pitänyt. Tietysti on huomioitava, että ei tainnut siihen maailman aikaan olla järisyttävästi ratkaisuja valittavanakaan eikä taida oma mielikuvituksenikaan riittää kuvittelemaan, millaista elämä noihin aikoihin oli. Ällistyttävä selviytymistarina, mutta saattoi ehkä hieman lopussa lässähtää – loppuratkaisusta huolimatta. Ehdottomasti kuitenkin yksi parhaimmista kirjoista, jonka olen lukenut ja sen lisäksi vaikka dekkarityyppiä olen enemmän niin myöskin tähän astisista Max Mannerin kirjoittamista kirjoista (niistä jotka olen lukenut) paras.

Luin myös nämä kirjat:

Lue lisää lukemistani kirjoista Kirjat-kategorian alta

Jos tahdot seurata reaaliajassa, mitä kirjoja luen voit seurata minua Instagramissa tai goodreadissa tai vaikkapa molemmissa.

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *