Luetut kirjat – marraskuu 2018

Nyt ollaankin jo niin lähellä kuunvaihdetta, että voidaan paneutua hetkeksi kirjoihin, jotka luin marraskuun aikana. Jostain syystä luin kirjoja vähemmän kuin normaalisti vaikka edelleen lukutahtini on monen mielestä varsin vauhdikas. Kirjoja tuli luettua seitsemän.

Anna minun olla, Clare Mackintosh, Gummerus Kustannus

Clare Mackintosh, Anna minun olla

Annan vanhemmat ovat kuolleet, tehneet itsemurhan. Ensin isä, sitten äiti. Äidin kuoleman ensimmäisenä vuosipäivänä Anna saa postissa kortin, jossa sanotaan vain ”Itsemurhako? Mieti vähän.”. Anna ryhtyy selvittämään, mitä vanhemmilleen tapahtui, murhattiinko heidät. Joku on kuitenkin Annan suunnitelmista toista mieltä ja herää kysymys, joutuuko Anna lähes vastasyntyneen tyttärensä kanssa vaaraan, jos hän jatkaa vanhempiensa kohtalon selvittämistä.

Olen tykännyt kaikista Clare Mackintoshin trillereistä, joista Anna minun olla on järjestyksessään kolmas. Kirjat eivät kuitenkaan ole millään laillaa liitoksissa toisiinsa, joten lukujärjestyksellä ei ole merkitystä. Anna minun olla vetää juonellisesti mukaansa hyvin eikä lukumatkan varrella itselleni tullut tylsiä hetkiä.

Kadonneen lapsen tarina, Napoli-sarja, Elena Ferrante, WSOY

Elena Ferrante, Kadonneen lapsen tarina (Napoli-sarja #4)

Napoli-sarja huipentuu tähän neljänteen ja viimeiseen osaan, Kadonneen lapsen tarina. Viimeisessä osassa keskitytään Elenan ja Lilan kypsään aikuisikään ja siitä vanhuuteen asti. Keskiössä ”tyttöjen” omien elämien lisäksi on edelleen hyvin vahvasti heidän keskinäiset suhteensa ja kuten aiemmin, Elenan näkövinkkelistä. Itse olisin toivonut sarjan päätöksen viemistä vielä pidemmälle vanhuuteen, mutta tämä omasta mielestäni ehkä hieman keskeneräinen loppu ei millään lailla himmennä kokonaisuutta. Vahva lukusuositus Napoli-sarjalle!

Tapaaminen Elämän kanssa, Cecelia Ahern, Gummerus Kustannus

Cecelia Ahern, Tapaaminen Elämän kanssa

Lucy on saanut potkut työstään ja hänen poikaystävänsä on jättänyt hänet. Hän asuu pienessä kopperossa kissansa kanssa eikä suostu myöntämään kenellekään, että hän voisi olla onneton. Erosta ja potkuista alkaa pitkäkestoinen valheiden ketju ja selvitäkseen yhdestä valheesta Lucyn on keksittävä jatkuvasti lisää valheita. Lopulta hän saa Elämältään kutsun tapaamiseen. Elämä on Lucyn hämmästykseksi nukkavieru, huonovointinen ja pahanhajuinen nuori mies. Yhteinen taival Lucyn ja Elämän kanssa ei ala ollenkaan lupaavasti. Aina kun Lucy valehtelee jollekin, kertoo Elämä ”kostoksi” yhden totuuden Lucyn elämästä. Lucyn on pakko huomioida elämänsä ja kohdata ikävät totuudet.

Aivan älyttömän hyvä kirja ja ihana aihe. Kunpa voisi itsekin tavata oman elämänsä ja yhdessä hänen kanssaan viettää aikaa, keskustella ja tehdä tarvittavia muutoksia. Tokihan tarina on varsin kliseinen ja lapsellinenkin toisaalta, mutta silti kovin voimaannuttava. Koskaan ei pidä olla välinpitämätön omaa itseään ja elämäänsä kohtaan!

Shinrin-Yoku, Japanilaisen metsäkylvyn salaisuudet, Dr. Qing Li, readme.fi

Dr. Qing Li, Shinrin-Yoku – Japanilaisen metsäkylvyn salaisuudet

Qing Li on on yksi maailman johtavista metsäkylvyn asiantuntijoista ja toimii yhtenä Japanin metsäterapiayhdistyksen johtajista. Li kertoo kirjassa yleisesti metsistä, puista, luonnosta ja niiden vaikutuksesta ihmisten fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Kirjassa on myös käytännön vinkkejä siihen, miten metsäkylpyjä voi ja kannattaa harjoittaa.

Kirjassa oli paljon mielenkiintoista tietoutta ja hieman inspiraatiotakin sain. Kirja innoitti teoriassa metsäkylpyihin, mutta juuri nyt en päässyt ajatuksista tekoihin, sillä en vaan saa itseäni lähtemään tuonne ulos viimaan parin tunnin metsäkävelylle. 😉 Kannattaa kuitenkin lukea kirja, sillä aihe on tärkeä ja kiinnostavakin.

Poika pimeästä, Holger Munch ja Mia Krüger, Samuel Bjork, Otava

Samuel Bjørk, Poika Pimeästä (Holger Munch & Mia Krüger #3)

Samuel Bjørkin Poika pimeästä jatkaa Holger Munch ja Mia Krüger -dekkarisarjaa. Tunturijärveltä Norjassa löytyy balettipukuisen nuoren naisen ruumis ja koko tapaus tuntuu todella omituiselta. Holger Munchia ja Mia Krügeria erikoisyksikköineen tarvitaan taas.

Munch & Krüger -dekkarisarjan avausosa Minä matkustan yksin oli aivan käsittämättömän hyvä ja koukuttava. Toinen osa Yölintu ei saanut dekkarinälkääni tyydytettyä, mutta Poika pimeästä oli selvästi edeltäjäänsä parempi. En ole aiemmin yhtään tykännyt Mia Krügerin hahmosta, toisin kuin Holger Munchista, mutta vihdoin Mia tuntuu ryhdistäytyneen ja hänenkin tekemisiään oli huomattavasti mukavampi seurata. Tarinan juoni piti mielenkiinnon yllä koko matkan ajan. Tarinan päätöskin oli tyhjentävä, mutta tuntui siltä, kuin se olisi pikakelattu loppuun.

Luin myös nämä kirjat:

Lue lisää lukemistani kirjoista Kirjat-kategorian alta

Jos tahdot seurata reaaliajassa, mitä kirjoja luen voit seurata minua Instagramissa tai goodreadissa tai vaikkapa molemmissa.

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *