Uudet istuinpehmusteet ja kukkia terassille

Terassi on nyt tekstiilien ja yleisilmeen osalta kesäkunnossa. Aiemmin hankkimani mustat istuintyynyt keräsivät jo ihan ensi metreillä sen verran karvaa ja roskaa, että kävin Tokmannilta ostamassa edulliset ja raikkaan väriset polyesteriset istuin- ja selkätyynyt. Nämä ovat jo osoittautuneet hyväksi ostokseksi ja olen enemmän kuin tyytyväinen!

terassi_whiteandfresh_7910.jpg

terassi_whiteandfresh_7913.jpg

terassi_whiteandfresh_7915.jpg

terassi_whiteandfresh_7917.jpg

Jo aiemmin ostamani hortensian ja orvokin lisäksi olen ostanut terassille kuunliljan, marketan ja tähtisilmän. Odottelen myös, että Kevätmessuilta hankkimani verenpisaran taimi alkaisi kunnolla nyt kasvaa ja että saisin nähdä siinä vielä kukintaakin ennen kuin kesä on ohi. Kuunlilja oli alun perin tarkoitus käydä istuttamassa isän haudalle, mutta selvisikin sitten, että kuunlilja pitää varjoisasta kasvupaikasta ja haudalle paistaa aika lailla esteettömästi aurinko. Niinpä päätin pitää sen itselläni ja kenties syksyllä istutan sen tuonne pensasaidanteen juurelle.

terassi_whiteandfresh_7919.jpg

terassi_whiteandfresh_7920.jpg

terassi_whiteandfresh_7921.jpg

terassi_whiteandfresh_7922.jpg

terassi_whiteandfresh_7926.jpg

Ikkunalaudat kaipaavat pesua, samoin terassin lattia. Keräilenkin tässä nyt henkistä energiaa ja yritän valmistautua siihen, että siirtäisin kaikki kalusteet yms. syrjään ja pesisin lattian juhannuksena. Pesusta tulee kyllä ämpärikeikka, kun ei tuon lattian kastelu ja pesuaineen huuhtelu oikein muutenkaan onnistu. Ollapa pitkä letku tai joku painepesurin kaltainen vekotin. 😉 Ja lisää kukkiakin vielä tahtoisin!

Mukavaa keskiviikkopäivää kaikille!

4 kommenttia “Uudet istuinpehmusteet ja kukkia terassille

1. Itsekkin ostin tuommoiset tyynyt omalle parvekkeelle. Ajattelin myös istuintyynyjä, mutta päätin olla ilman. selälle nuista tyynyistä saa hyvän tuen. ☺️

1. Pitju: Ovat kyllä tosi hyvät selälle noi tyynyt! Tykkään myös noista istuintyynyistä, ei tartu tuolilla lojuvan kissan karvatkaan. Sen kuin vaan pyyhkäisee kädellä ennen kuin istuu. Vaikka tosin toisella tuolilla, joka on "kissan tuoli" on vielä pyyhe päällä. Joskus tuo tyyppi valtaa kuitenkin mun paikan ja silloin on hyvä, että ei ole tavalliset kankaiset pehmusteet. Vain yksi huono puoli noista pehmusteista löytyy: koska ne ovat polyesteriä, niin saan niillä istuttuani terassin oven kahvasta sähköiskuja. :D

Ihanaa juhannusta! ♥

2. sähköiskut on kyllä tuttua juttua. ? Mäkin oon kissa ihminen. Tällä hetkellä 3 lasta vie niin paljon aikaa, että en ole harkinnut hankkivani kisulia, mutta ehkä tulevaisuudessa, kun lapset lentää pesästä. Kissat on ihania.?? Muistan kun sain äidiltäni 18 vuotis lahjaksi kissan. Annoin sille nimeksi Taavi. Taavi oli ihana karvapallo. Muistelen ilolla kissaani.

hyvää juhannusta sullekkin. ☺️

1. Pitju: Heh, ai sullakin riesana sähärit. 😀 No mut ehkä ne kestää, koska noi pehmusteet on niin kivat ja helpot!

Mulla elämäni aikana ajoittain ollut kissoja, mutta sittemmin en ollut ajatellut hankkia kissaa. Naapurin kissa sen sijaan päätti, että hänpäs tulee mun luokse, halusin tai ei. Niin, että tässä ollaan sitten. Mutta toisaalta, on tuo kyllä niin ihana, että suruhan mulla tulis puseroon, jos tuota ei olisi. ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *