Irinan omaa nimeään kantava blogi on arkea ja elämää taltioiva, elämänmakuinen ja rento. Irina asuu pienessä helsinkiläiskaksiossa. Kodin kokonaisilme on vaalea ja yksinkertainen sisältäen luonnollisia, kodikkaita ja jopa boheemejakin yksityiskohtia. Irina on matkalla kohti minimalismia ja vaikka prosessi onkin jo pitkällä, tekemistä silti riittää. Minimalismin lisäksi blogin lifestyle-aiheet sisältävät kaikkea arjesta, elämästä ja mielenkiinnonkohteista. Löydätkin blogista juttuja muun muassa kirjoista, hyvinvoinnista ja tapahtumista. Kiteytettynä siis teeskentelemätöntä ja aitoa juttua kodista ja muista elämän osa-alueista!
Irina on nelikymppinen syntyperäinen helsinkiläinen, joka rakastaa merta ja kipputoreja, valokuvaamista, lukemista, suklaata, kotivaatteita, päiväunia ja satakielen laulua. Tervetuloa mukaan seuraamaan Irinan elämää!
Ystäväni on tehnyt minulle taannoin joitain palveluksia, joita voi ystävänpalveluksiksi kutsua. Edellisen palveluksen yhteydessä oli puhetta, että auttaisin vuorostani häntä. Siinähän ei itsessään mitään ongelmaa ole – ystävät auttavat toisiaan mahdollisuuksiensa mukaan, eikö vain? Vastapalveluksessa olisi ollut kyse siitä, että olisin kirjoittanut blogiini juttua ystäväni yrityksen tuotteesta. Suostuin alustavasti vaikka mietinkin, miten sen toteuttaisin, kun kyseinen tuote ei kuulu blogini aihepiireihin eikä blogini lukijakunnassa todennäköisesti juuri ystäväni yrityksen tuotteiden kuluttajia ole. Lopulta yhteistyökuviomme jäi pitkäksi aikaa unholaan ennen kuin se tällä viikolla pompsahti taas esille.
Pyysin ystävältäni jälleen palvelusta, jota olin pyytänyt aiemmin, mutta johon en ollut saanut vielä vastausta. Ystäväni kertoi olleensa kiireinen ja totesi voivansa auttaa minua pientä vastapalvelusta vastaan, sillä hänellä ei ihan kaikkeen riitä aikaa. Totesin, että en lähde tekemään vastapalvelusta tästä kyseisestä asiasta, sillä koen sen olevan nimenomaan ystävänpalvelus. Sanoin kuitenkin voivani keskustella asiasta, jos hän tosiaan tarvitsee apua yritykseensä liittyen – työpanostani tai apua. Tähän hän ei sillä hetkellä vastannut, mutta myöhemmin sain viestin, jota en tältä ihmiseltä olisi ikinä osannut odottaa.
— niin olen tullut siihen tulokseen ettet ole missään muodossa halukas tekemään mitään vastapalveluksia. Kaikesta pitäisi saada joku korvaus. V**uttaa ihmiset jotka, eivät enää ajattele kuin omaa napaansa. ”Rapsuta mun selkää, niin mä rapsutan sun” -ajattelu on nykyään unohtunut kaikilta täysin. Tätä puoltaa jo taannoin kommenttisi joka jäi mieleen edellisellä kerralla. Blokkaajat eivät tee mitään ilmaiseksi. Pitää saada joko rahaa tai tuote omaksi josta blokissa kirjoitetaan. Tämähän nyt on tietyllä tapaa aika sairas ajattelutapa. Yhteenkään blokiin ei siis kannata luottaa. Kaikki mitä blokkaaja kirjoittaa on kaupallista p**kaa, eikä siis blokkaajan oma mielipide. Se mitä taas tulee kommenttiisi jo tehdystä työstä… Voi ristus! Jos sä sanot sitä työksi, että kirjoitat blokia, johon joku yritys tekee työn ja myy mainoksia, joille nyt satut antamaan blokissasi alustan, johon mainokset tiputetaan.–
— Mä voin kertoa sulle mitä on työn tekeminen. Sä raadat ensin fyysisesti raskaita esineitä nostellen ja pyöritellen. Kirjoitat siitä laskun asiakkaalle. Saadusta rahasta maksat 24% alvia ja sen jälkeen jäädystä rahasta maksat vielä henkilökohtaisen tuloveron —
— Hartain toiveeni on, että yrittäjän paras ystävä, raks verottaja, joskus tulevaisuudessa perehtyy syvällisemmin teihin blokkaajiin ja heidän tienisteihin ja ilmaisiin lahjoihin. V**tu että mä nauran sinä päivänä… ?
(alkuperäisen tekstin kirosanat lievennetty tähdillä)
En tässä sen tarkemmin aio selostaa pyytämäni palveluksen laatua, mutta siihen liittyvässä vastapalveluksessa oli siis kyse siitä, että markkinoisin ystäväni yritystä blogissani. Kirjoitan monestikin blogiini tuotteista, joita en saa ilmaiseksi enkä myöskään palkkiota tekemästäni kirjoitustyöstä. Tällöin kyseessä on tuote (tai palvelu), josta tykkään ihan oikeasti itse tai jota ehdottomasti haluan lukijoilleni suositella. Ystäväni yrityksen tuotteita en ole käyttänyt enkä tule käyttämään. Niiden käyttäjiä en myöskään usko blogini lukijoiden joukossa olevan. Sen lisäksi tuote ei liity mihinkään blogini aihepiiriin. Siinä siis suurin syy kieltäytymiselleni tähän vastapalvelukseen. Ei se, ettenkö olisi halunnut tehdä hänelle ystävänpalvelusta.
Se, miksi halusin tuoda tämän asian tänne blogini puolelle on se, että yhä edelleen on paljon ihmisiä, jotka eivät voi pienessä mielessäänkään kuvitella bloggaamisen olevan joillekin työtä. On toki paljon blogeja, jotka saavat ns. ilmaisia tuotteita, mutta faktahan on, että nykyään ilmaisia tuotteita ei juuri ole. Riippuen tilanteesta nämä ilmaiset tuotteet ovat verotettavaa tuloa. Tästä löytyy verottajalta jo ohjeistuskin. Puhumattakaan bloggaajan ja yrityksen välisestä yhteistyöstä, josta maksetaan palkkio. Verotettavaa tuloa sekin, siinä missä palkkatyökin. Työtä on monenlaista, ei sen tarvitse olla aina sitä raskasta ja fyysistä tavaroiden nostelua ja pyörittelyä. Bloggaaja ei tietenkään ole toimittaja, mutta eikö toimittajan työ ole työtä, kun laskun lähettämiseen asiakkaalle ei vaadita painavien tavaroiden nostelua ja muuta fyysisesti raskasta?
Mitä ajatuksia tämä aihe herättää teissä lukijoissa sekä bloggaajissa?
P.S. Ja kuten joku ehkä arvaakin, niin se ystävyys meni siinä. 😉
Mä oon niin järkyttynyt, etten osaa edes sanoa mitään… Tosi kurjaa, että ystävyys katkesi tuolla tavalla, mutta ehkäpä sä et tarvitse elämääsi ihmistä, joka ajattelee noin. Ja se on kyllä yhä edelleen mulle mysteeri, miten jotkut ihmiset voi ajatella, että blogipostauksia syntyy ihan kahdessa minuutissa tai että suurin osa meistä bloggaajista kierisi rahassa ja "ilmaisissa" tavaroissa. Tähän harrastukseen/osa-aikatyöhön (mitä se nyt kenellekin bloggaajalle on) kuluu aivan järjetön määrä aikaa eikä tätä varmaankaan kukaan tee "ilmaislahjojen" toivossa. Oikeesti, mitä h**vettiä? Mä oon esimerkiksi blogannut yli neljä vuotta ja sinä aikana saanut muutaman blogiyhteistyön, joista olen saanut tuotteita "ilmaiseksi" esim. testausta varten tai saanut jostakin ostamastani tuotteesta alennusta kirjoittaessani siitä blogiin. Kaikilla kerroilla kyse on ollut tuotteista, joita olen oikeasti halunnut/tarvinut ja maksanut kaikista asianmukaisesti verot. Mitään ei ole siis ilmaiseksi tullut. Toki sitähän me emme voi tietää, että hoitaako kaikki bloggaajat veroasiat sääntöjen mukaan, mutta itse ainakin tiedän toimineeni rehellisesti. Siksi olen myöskin kieltäytynyt muutamista blogiyhteistöistä, sillä miksi mä haluaisin itselleni tarpeetonta tavaraa, kun siitä joudun kuitenkin verot maksamaan.<br />
<br />
Oho, näyttihän sitä asiaa tulevan 🙂
Jossu: Menee varmasti vielä pitkä aika siihen, että ihmiset ymmärtävät blogin kirjoittamisen työnä. Paljon on jo tapahtunut, mutta tie on pitkä. Ihmisten laajamittaisempi sisäistäminen vie aikaa ja vaatii työtä. Bloggaamisesta, vloggaamisesta yms. työnä on vain puhuttava, puhuttava ja puhuttava. Ja mitä tulee tuohon ystävyyden katkeamiseen, niin olet oikeassa. En todellakaan kaipaa elämääni ihmisiä, joiden läsnäolo vie enemmän kuin antaa. 🙂
Ei voi ymmärtää tuollaista ajatusmaailmaa että työ ei ole työtä jos ei siinä joudu fyysisesti likoon. Työtä ja työtehtäviä on niin monenlaisia. Pakko myöntää että suomalaiseen luonteeseen kuuluen joskus vähän kateus iskee, kun bloggaajat ovat taas "saaneet" jotain kivoja juttuja itselleen mutta eivät ne tosiaan ilmaiseksi tule kenellekään. Voin vain kuvitella työmäärän joka on esim. yhden postauksen takana…tutkimusta, tekstin- ja kuvankäsittelyä riittää ja työt venyvät monilla yömyöhäiseen. Harvassa taitaa Suomessa olla ne jotka bloggaamisella elättävät itsensä eli vaikka koneen ääressä on mennyt aikaa pikkutunneille saakka, niin silti on aamulla herättävä sinne "oikeisiin" töihin. Huoh. Tsemppiä bloggaamiseen, tällä työllä ilahdutat monia! ♥
Anne: Kiitos kauniista sanoistasi! ♥ <br />
<br />
Bloggaaminen vie aikaa, olet oikeassa. Välillä postaus syntyy minuuteissa, joskus siihen menee päiviä. Menee aika kuvaamiseen, kuvien käsittelyyn ja kirjoittamiseen. Ajatuksissa bloggaaminen on minulla nukkumista lukuunottamatta melkein koko ajan – tavalla tai toisella. On vaan yritettävä tuoda "bloggaamisen sanomaa" esille väsymättä, ehkä se joskus tavoittaa myös heidät, jotka eivät vielä ymmärrä saati hyväksy bloggaamista työnä. <br />
<br />
Olen törmännyt tässä muutaman vuoden aikana aiemminkin ihmisiin, jotka ovat sanoneet minulle, ettei tekemiseni, olemiseni tms. ole tarpeeksi. On yritetty kertoa minulle, millä tavoin olisi tarpeeksi. Fakta kuitenkin on, että minä olen jo tarpeeksi. Minulle. Ihan tällaisenaan. Ja niille oikeille ystävilleni. Aika ja yhteiskunta ovat muokanneet jonkinlaisen ajattelutavan sen suhteen, millainen on normaali ihminen, oikea työ ja miten pitäisi elää. En mahdu normaaliuden muottiin, ja siinä onkin työtä hyväksyä itsensä kaiken ulkopuolisen paineen ympäröimänä.
Moikka<br />
<br />
Olen todella pahoillani ystävyyden rikkoutumisesta. Olen myös kovin järkyttynyt tekstistä ja arvostuksen puutteesta työtäsi kohtaan. Kirjoittamalla tuotteista, joihin et usko tai ole käyttänyt, menetät luottamuksen lukijoiden silmissä. Silloin muuttuisit juuri sellaiseksi ahneeksi bloggaajaksi, josta ex-ystäväsi puhui. <br />
<br />
Hänen tekstissään tuli esille myös tietty koulutuksen tai maailman näkemisen puute. Ehkä henkilö on myös nuori ja siksi niin musta-valkoinen? Vain raskaat työt ovat oikeita töitä. Esim toimittajan työkö ei ole oikeaa tai yksityisyrittäjän? Entä onko oikeaa työtä, jos rakastaa sitä, mitä tekee? Blogin tekijät ovat luoneet oman median, omannäköisensä maailman, joka on yhtä oikea työ kun mikä muukin. Korvaukset ovat hyvin alhaisia ennen kuin lukijamäärät kasvavat ja siinä ei ole oikotietä onneen. Joko teet työtä, jota itse tai lukijasi arvostavat tai sitten myyt omantunnonarvosi ymmärtämättömille ihmisille, jolloin kaikki tekemäsi työ voi valua hukkaan. <br />
<br />
Tsemppiä sinulle oman tiesi arvostamiseen ja siihen uskomiseen!
Heini: Kiitos paljon kommentistasi ja tsempistä! <br />
<br />
Bloggaaminen, vloggaaminen, instagrammaaminen ym. ovat työnä vielä niin nuoria, että ihmisten ymmärrys ei riitä. Todella hyvin on kyllä ymmärrys kasvanut viime vuosina, mutta "lähetystyötä" on vielä jatkettava. Toki vielä vuosienkin päästä löytyy niitä vanhan kansan ihmisiä, jotka eivät voi tällaista mediatyötä työksi käsittää.
En ota tuohon bloggaamiseen kantaa, mutta paremminkin tuohon sun kirjoituksen alkuun. "Pyysin ystävältäni jälleen palvelusta, jota olin pyytänyt aiemmin." Olen itse ollut se ihminen, jolta on alinomaa pyydetty "ystävänpalveluksia", mutta niitä takaisin pyydettäessä ei ole korvaansa lotkautettu tai tarjottu apua, kun sitä on tarvittu tai pyydetty. Se, miten ystäväsi tuohon yllä olevaan asiaan reagoi ja kun en tiedä, mikä palveluksen laatu on, niin siihen en tosiaan osaa ottaa kantaa, mutta ystävänpalvelukset voivat jossain vaiheessa muodostua "ystävänpalvelukseksi", jota myös hyväksikäytöksi kutsutaan.
Ninni: En halua missään nimessä olla hyväksikäyttäjä. Ystävyyteen kuuluu molemmin puolin ystävänpalvelusten tekeminen, niiltä osin kuin se itse kullekin on mahdollista. Oletan, että vastapalveluksena olisi ollut se sama, mistä aiemmin oli puhetta eli entisen ystäväni yrityksen esille tuomisesta blogissani. Kieltäytyessäni ilmoitin kyllä, että työpanoksesta/avusta olen valmis keskustelemaan. Tähän ei hän ottanut mitään kantaa vaan sain tämän purkauksen silmilleni. Uskon vahvasti, että pelkkä yksinkertainen kieltäytyminen palveluksen tekemisestä olisi riittänyt.
Huhhuh!! Ensinnäkin ihmettelen ilmausta "ystävä".. Ihan kamalaa.. Ja tuosta kaikesta muusta olen ehdottomasti kanssasi samaa mieltä! On se kyllä tosi ärsyttävää kun ihmiset, eivätkä yrityksetkään aina ymmärrä miten paljon aikaa vloggaamiseen menee, ja vielä kehtaavat ihmetellä miksi siitä pitäisi maksaa! Ajattelin seuraavan kerran hintaa kyseenalaistavalle yritykselle tokaista, että mitä muuta markkinointiviestintää kuvittelit saavasi ilmaiseksi tai pilkkahintaan?!
Katri: Heh, voisikin olla hauska nähdä tai kuulla reaktio, kun yritykseltä kysyisi, mitä muuta markkinointiviestintää kuvittelisivat saavansa ilmaiseksi tai pilkkahintaan. 😉 Pitkälle tosin on päästy, ja yhä useampi yritys ja ihminen ymmärtää bloggaamisen voivan olla työ. On vain määrätietoisesti jatkettava sanoman levittämistä.
Aluksi haluan sanoa että se mitä bloggaamisesta tiedän niin pystyn pitämään sitä työnä. <br />
<br />
Toisekseen, mielestäni on hyvä että sinulle selvisi että minkälainen tyyppi ystäväsi on jotta tiedät että et ole enää hänen kanssaan tekemisissä. Mutta. En pysty kuitenkaan arvioimaan tätä ko.tilannetta kovin hyvin kun et anna enempää tietoja ja tässä kuulemme vain sinun puolesi asiasta, tapauksen toinen osapuoli jää täysin kuulematta ja se ei ole koskaan hyvä. Olisin hölmö jos tämän perusteella ex-ystäväsi tuomitsisin. Hänen teksti on kyllä törkeä, siitä ei ole väittämistä. Minunkin mieleen jäi vahvana tässä se että olet pyytänyt palveluksia, niitä saaden, jo aikaisemminkin. Oletko ehdottanut hänelle jotain toista palvelusta tai vaikka lounaan tarjoamista kun hän jotain selkeästi useista (?) palveluksistaan haluaisi? Vai pidätkö nyt tiukasti vain kiinni siitä että ystävänpalvelukseen ei tarvitse antaa vastapalvelusta? Ehkä ystäväsi ei ajattele tätä asiaa samalla tavalla ystävänpalveluksena vaan ihan palveluksena, meitä kun katsos on monenlaisia ihmisiä ja monenlaisia mielipiteitä.<br />
<br />
Minun ammattini on juuri sellainen että joka ikinen tuttuni, ystäväni ja 99% ihmisistä jotka minuun tutustuvat niin pyytävät minulta palvelusta ammattiini liittyen heti kun kuulevat mitä työkseni teen. Samaan lauseeseen tosin aina kertovat kuinka maksavat kyllä minulle. No ihan kiva mutta teen tätä tosiaan työkseni ja vaikka kuinka työtäni rakastan niin minä en vain yksinkertaisesti jaksa olla tekemässä sitä kaikki vapaa-aikanikin, usein kaiken maailman kummin kaimoille. Ja vielä tämä että "maksan kyllä", kun ilmoitan että sopii mutta veloitan listahinnan, X euroa (joka on aivan normaali hinta) niin yhtäkkiä ei olekkaan niin paljon halukkaita. Pilkkahintaankin pitäisi sitten vielä tehdä, huhhuh. Sitten nämä tietyt joille olen palveluksiani antanut hieman huokeammin niin mitään vastapalveluksia ei kyllä ikinä ehdoteta. Eikä mitään muutakaan. Kun palvelus on minulta saatu niin siihen loppuu aina ystävyys vain alkaakseen sitten kun jotain tarvitaan taas.<br />
<br />
Edelleen, tuttusi kommentti ja teksti on asiatonta mutta oletko oikeasti ajatellut asiaa myös toisen henkilön kannalta? Ehkä olet-sitä emme tiedä. Sinähän voisit olla nyt se aikuinen ja edes kokeilla kysyä tältä henkilöltä jos hän antaisi vielä lausuntoa tähän asiaan että miten hän on nämä antamansa palvelukset kokenut. Hän selkeästi tuntuu pahoittaneen mielensä (jo aikaisemminkin) ja nyt se purkautui rumalla tavalla. Sinähän sanoit että et olisi tältä henkilöltä tällaista viestiä odottanut niin eikö sinustakin sen perusteella tunnu siltä että nämä asiat ovat kyteneet hänellä pidempään jo huonona asiana hänen päässään ja hän ei nyt niitä osannut tuoda paremmin esiin. Sinuna antaisin hänelle hieman edes armoa kun et mielestäni itsekkään nyt ajatellut aivan loppuun asti kun julkaisit koko hänen tekstin täällä. Olihan hän hetki sitten vielä sinun kaverisi.
Jenni: En tuonut tätä tarinaa tänne blogiin siksi, että entinen ystäväni tuomittaisiin teostaan ja sanoistaan. Kysyit, olenko ehdottanut hänelle jotain toista palvelua tai vaikkapa lounasta. Kuten tekstissänikin kerroin, sanoin hänelle voivani keskustella asiasta, jos hän tarvitsee apua jossain yritykseensä liittyvässä asiassa. En tiedä, mitä se olisi ollut tai miten sen olisin toteuttanut, sillä kieltäytymiseni ja tämän ehdotukseni jälkeen sain yllä olevan viestin. En halua liikaa spekuloida sitä, mitä olisi voinut tapahtua.<br />
<br />
En myöskään aio hänelle tällaiseen räjähdykseen vastata. Oletan myös, että vastaustani ei kaivata, sillä kaveruuden päättäminen tapahtui ensin hänen puoleltaan, ja koska olisin tehnyt saman niin oletan päätöksen olevan yhteinen. Sen lisäksi, kuten lainatun viestin –merkeistä voi päätellä, saamani viesti sisälsi myös muuta. Loput olivatkin sitten henkilökohtaisia sivalluksia, joiden en katsonut kuuluvan tänne blogiin. Lainaamani teksti liittyi siis vain bloggaajien dissaamiseen. Halusin tekstilläni tuoda esille sen, miten ala-arvoisesti bloggaajien työhön moni tässä maassa vielä suhtautuu ja sen, että valitettavasti nyt ystävieni joukosta löytyi tällainen ihminen.
Kiitos vastauksesta. Ymmärrän tunteesi ja kantasi. Silti antamiesi tietojen perusteella en itse olisi ottanut tuota noin henkilökohtaisesti että olisin viestiä täällä näin suoraan lähtenyt julkaisemaan. Olisin luultavasti nauranut makeasti henkilön tietämättömyyttä ja käsitellyt asiaa toisella tavalla postauksessa. Mutta kuten sanoin niin meitä on niin paljon erilaisia. Minä olen sellainen että vaikka kuinka minua loukattaisiin, etenkin silloin jos tiedän olevani oikeassa, niin en lähde toista tällä tavalla julkisesti riepottelemaan paikassa missä vain sinulla on sanavalta.
Jenni: Me ihmiset tosiaan ollaan erilaisia. Minulle oli tärkeää tuoda esille tämä asia näin, nimenomaan bloggaajan näkökulmasta. Bloggaajien ja muiden vastaavaa työtä tekevien piireissä pohditaan paljon näitä asioita. Ne ovat siis (erityisesti) meille tärkeitä asioita. <br />
<br />
Ja tokikin minä loukkaannuin, kun minua henkilökohtaisesti loukattiin. En kuitenkaan siitä osasta viestiä tänne laittanut enkä henkilön nimeä tai mitään muutakaan tunnistettavaa asiaa paljastanut. Se ei minun mielestäni kuulu julkisesti reposteltavaksi. Jos henkilöllä on kuitenkin moiset sanat sanottavana bloggaamisesta ja bloggaajista ja pokkaa vielä vannoa nauravansa päälle, niin on sitten pokkaa sanoa se julkisestikin. Mutta koska tätä henkilöä ei millään pysty tästä blogipostauksesta tunnistamaan, ei tämä myöskään ole minkäänlaista riepottelua. <br />
<br />
Mutta kuten alussa sanoin, me kaikki toimimme oman parhaan näkemyksemme mukaan. 🙂
Harmi, että ystävyytesi päättyi. Minä olisin kyllä miettinyt muutamankin kerran (ex)ystäväni viestien julkistamista tällä tavalla. Asian olisi voinut ihan omasanaisestikin kirjoittaa. Meillä on perheessä sellaiset ammattitaidot, että näitä ystävänpalveluksia saisi olla tekemässä jatkuvasti ilmaiseksi, kahvipalkalla tai pilkkahinnalla. Niitä tehdäänkin toki, siis palveluksia, varsinkin sellaisille, joilta tiedämme saavamme vastaavasti apua sitä tarvitessamme. Mutta vapaa-aika on arvokasta meilläkin ja työajasta pitäisi saada asianmukainen korvaus. Muu on minusta hyväksikäyttöä.
Minna: En julkistanut entisen ystäväni viestiä kokonaan tässä postauksessa, –merkitkin sen jo kertovat, että viestistä on jätetty osia pois. Julkistin vain tämän osan, jossa dissataan bloggaajia ja bloggaamista työnä. Sen lisäksi pointti oli se, että auttaminen olisi oletettavasti tarkoittanut tämän henkilön yrityksen tuotteiden markkinoimista blogissani. Tuotteiden, joilla ei ole niin minkäänlaista liitosta blogini aiheisiin saati minuun itseeni. Tarjosin myös hänelle keskustelua siitä, olisiko auttaminen muulla tavoin mahdollista.
Mielestäni tuo ei ollut ihan soveliasta julkaista toisen sinulle lähettämää tekstiviestiä. Hän toimi lapsellisesti, mutta sinun reaktiosi eli viestin blogiin tuominen oli myös minusta lapsellista. Tämä on vaan minun mielipide asiasta, jokasella on oma ja se on hyvä.
enni: Tässä kohtaa olemme siis eri mieltä. Kirjoitan blogia, ja siksi tuo bloggaamista (työnä) koskeva osuus on ihan ok julkaista, sillä hänhän minun lisäkseni puhuu myös muista bloggaajista. Ainoa, joka tässä joutui henkilökohtaisesti millekään alttiiksi olen minä itse. 😉
Vaikka tekstissä on vain osa viestiä, on mielestäni mautonta kirjoittaa toisen henkilön lähettämää viestiä kaikkien luettavaksi sanasta sanaan. Olisit pystynyt tekemään aiheesta postauksen muullakin tapaa. Mutta jokainen tyylillään.
Lukija: Tästä meidän on vissiin vaan sovittava olevamme eri mieltä.