Malene Birgerin Skin Musc -tuoksukynttilä

Pääsin vihdoin kaivamaan kaapista kaksi joulua takaperin lahjaksi saamani Malene Birgerin Skin Musc -tuoksukynttilän. Joo, voitteko kuvitella, että kaapissa se on näin kauan odottanut vuoroaan tulla ihastelluksi. 😉 Syksy ja talvi ovat kynttilöiden sesonkivuodenaikoja, keväisin ja kesäisin en vain osaa polttaa kynttilöitä. Onneksi ystäväni hieman hätisteli minua kynttilän polttamisen suhteen, sillä Skin Musc on aivan jumalaisen hyvä tuoksu. Pidän myskin tuoksusta sekä hieman miehisistä tuoksuista. Tässä yhdistyvät molemmat. Tätä kyseistä tuoksua ei taida enää saada mistään, joten nyt nautitaan sitten ihan täydellä teholla. 

whiteandfresh4815.jpg

whiteandfresh4870.jpg

whiteandfresh4816.jpg

Ostin myös vuoden ensimmäiset leikkokukat. Meidän K-Supermarketista sai muutama päivä sitten kahdella eurolla Reilun kaupan ruusunippuja, joten en voinut vastustaa. Ruusut ovat kauniita kyllä, mutta niiden huonon kestävyyden ostan niitä nykyään harvoin. Suosin esimerkiksi neilikoita, jotka kestävät maljakossa huomattavasti paremmin. Pakko silti myöntää: onhan se vaan kaunista, kun silmien edessä on kimppu kauniita kukkia ja vieressä tuoksuu ihana kynttilä. 🙂

Ihanaa alkavaa viikonloppua!

 

P.S. Olethan jo osallistunut suloisen Pentti-jakkaran arvontaan?! Jos et, osallistu tästä!

4 kommenttia “Malene Birgerin Skin Musc -tuoksukynttilä

  1. Vinkkinä ja omasta kokemuksestani. Osta seuraavan kerran keltaisia tai tummanpunaisia ruusuja, sillä ne ovat kestävämpiä kuin muut värit. kestävät sen 2vk hyvänä kunhan vaihdat veden ja leikkaat uuden imupinnan varteen. Syytä en tiedä miksi ovat kestävämpiä kuin muut värit.. Tulppaanit ovat myös kauniita mutta kesto niin lyhyt.

    1. Ulla: Kiitos vinkistä! Täytyy ensi kerralla ehdottomasti ottaa muun värisiä ruusuja. Keltaiset on kivoja. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *