Minulla on useamman vuoden ajan ollut tapana ostaa kotiin itsenäisyyspäivän kukkakimppu. Tänä vuonna kukkakaupassa minua eniten puhutteli tämä krysanteemiruukku, jossa kukat ovat vaaleansini-valkoiset, höystettynä ripauksella glitteriä. Lisäksi ostin ensimmäistä kertaa itsenäisyyspäivän kynttilät, aiemmin olen sytyttänyt vain kaksi tavallista valkoista kynttilää. Linnanjuhlia katsellessa voi samalla nautiskella suklaata, joka on kääritty sinivalkoiseen Suomi-kääreeseen.
Hyvää itsenäisyyspäivää! ?
Onpa kaunis krysanteemiruukku! Mulla jäi kokonaan ostamatta itsenäisyyspäivän kukat, kun lauantaina lahjaostoksilla käydessäni, en viitsinyt kimppua ottaa, kun se olisi paleltunut autoon paikallisella joulutorilla käydessäni… Ja Linnan juhlatkin jää näkemättä, kun tänään täytyy matkustaa täältä kotoa takaisin Rovaniemelle. Onneksi kynttilöitä voi sentään poltella 🙂 Mukavaa itsenäisyyspäivää!
Jossu: Kukkakaupassa oli kiva sinivalkoinen leikkokukkakimppu, mutta en viitsinyt sitä ostaa, koska siinä oli käytetty tulppaaneja. Tulppaanit on kauniita, mutta aika kehnosti kestäviä. Ostin kimpun jo toissapäivänä niin olisi voinut olla tänään jo nuupahtanut. Mukavaa itsenäisyyspäivää sinne! ♥
Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle! ♥
Kiitos Soili toivotuksista! Toivottavasti teilläkin oli mukava itsenäisyyspäivä. 🙂