Kirpparilöytö: vanha emalimuki

Taannoiselta reissultani Hakaniemen kirppikselle löysin vanhan Belid-seinävalaisimen lisäksi myös vanhan ja kuluneen ison emalimukin. 

whiteandfresh.jpg

whiteandfresh9653.jpg

Mukin halkaisija on 12 cm, joten tilavuutta löytyy. Pohjassa on teksti KER Sweden eli ruotsalaista perua tuntuisi olevan. Iästä ei ole hajua, mutta kulumaa ja ruostetta on sen verran, että aika iäkäs muki on kyseessä. Myyjä oli stailannut mukin todella hyvin; mukiin oli valmiiksi laitettu ruukullinen persiljaa ja näin tuleva käyttötarkoitus selkeni itselleni välittömästi mukin nähtyäni. Persiljan tosin jätin myyjälle, mutta muki lähti mukaan. 😉

whiteandfresh9669.jpg

whiteandfresh9668.jpg

Kotimatkalta löytyi sopivasti pieni ruukkuneilikka, jonka laitoin emalimukiin. Olen aivan hurmioitunut tästä kombosta. 

whiteandfresh9661.jpg

whiteandfresh9660.jpg

Emalimuki ja vanha maitotonkka sopivat hienosti vierekkäin, henkivät sellaista leppoisaa maalaistunnelmaa puupöllien kera pienellä kaupunkiterassillani. <3

10 kommenttia “Kirpparilöytö: vanha emalimuki

  1. Ihanan näköinen kokonaisuus, ja onpa hauska idea käyttää mukia maljakkona. &hearts;

    1. Tiia: Joo, mukit on itse asiassa tosi oiva säilytyspaikka kukille! Oon nähnyt useampiakin kivannäköisiä asetelmia. 🙂

  2. Ihana löytö ja vitsi kun sulla on nättiä siellä. &hearts; Täältä löytyy vastaava emalipotta kirpparlöytönä ja tällä hetkellä on vessassa koristeena ja siinä töröttää vessanraikastimia. 🙂 Aurinkoa uuteen viikkoon Irina &hearts;

    1. Kiitos Tiia! &hearts; Emaliastiat on vaan niin ihania. Itselläni on vielä vanha emalivati, joka aikoinaan tuli äidilleni äitiyspakkauksen mukana. 🙂 Kivaa viikkoa sinnekin!

  3. Emalimuki, maitotonkka ja koivupöllit… &hearts; Olen rakastunut &hearts; Muki sopii aivan täydellisesti tuohon maanläheiseen ja ihanasti iäkkyyttä kunnioittavaan tunnelmaan.

    1. Dara: Niin sopiikin! &hearts; Nyt se tosin on ihastuttamassa lähempänä katsettani tuossa kaapelikelapöydällä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *