Ei pöllömpi kahvimuki!

Aivan ihana pöllömuki lähti mukaani, kun piipahdin Kyläsaaressa Uusix-kaupassa. Olen sieltä pari kertaa aiemminkin ostanut kivoja juttuja, kuten kukkaron/pussukan, villasukat ja tällä samalla pöllökuviolla olevat patalaputEn tietenkään tarvitse uusia kahvimukeja, mutta tätä ei pystynyt vastustamaan! Ehkäpä vien mukin työpaikalle kahvihetkiä ilostuttamaan. 🙂

Kauppa on samassa yhteydessä Uusix-verstaiden ja Kierrätyskeskuksen kanssa. Uusix-verstailla työskentelee noin 300 henkilöä, joista noin 2/3 on kuntouttavassa työtoiminnassa. Eri syistä Uusix-verstaiden pajoilla kuntouksessa olevien ja pitkäaikaistyöttömien lisäksi löytyy myös työharjoittelijoita, työkokeilussa olevia sekä tukityöllistettyjä.

whiteandfresh8516.jpg

whiteandfresh8517.jpg

whiteandfresh.jpg

whiteandfresh8525.jpg

Muki on käsin valusavesta valmistettu, tarrakoristeltu ja lasitettu. Mukin on mikron ja konepesun kestävä. Sattumalta kävi niin, että tämä muki on vähän kuin juuri minulle eli vasenkätiselle tehty. Oikeakätinen pitäisi pöllön alaosaa itseensä päin. 😉 

Kaupassa oli vielä jäljellä muitakin pöllötuotteita ja hetken jo mietin, että olisin jotain muutakin ostanut, mutta jälleen jouduin puremaan hieman huulta ja pitäytymään tässä mukissa. Paremmalla ajalla olisin myös saattanut sujahtaa viereisestä Kierrätyskeskuksen ovesta sisään tutkailemaan valikoimia, mutta ensi kerralla sitten!

Irina / White & Fresh - -

4 kommenttia “Ei pöllömpi kahvimuki!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *