Inspiraatiota karsimiseen, järjestelyyn ja elämänmuutoksiin!

Eilen aamulla katselin televisiota, ja siellä puhuttiin onnellisuudesta. Taisi itse Eino Leino sanoa, että ”Kell’ onni on, se onnen kätkeköön”. Tähän ohjelmassa otettiin kantaa ja todettiin, että sen pitäisi olla juurikin päinvastoin eli ”Kell’ onni on, se onnen näyttäköön”. Olen samaa mieltä ja ajattelinkin jakaa teille omaa inspiraation onneani.

Ostin Suomalaisesta kirjakaupasta* taannoin paljon kehutun Marie Kondon kirjoittaman kirjan KonMari – siivouksen elämänmullistava taika. Luin sen kannesta kanteen vajaassa vuorokaudessa! Olen karsinut parin vuoden aikana varsin ansiokkaasti tavaraa ja vaatteita, eikä elämän muutkaan osa-alueet ole jääneet sen osalta paitsioon. Does this spark joy? Sitä olen kysynyt itseltäni jo monen monta kertaa niin materian kuin vaikkapa ihmissuhteiden kohdalla.

whiteandfresh3217.jpg

En raivaa kotiani ja elämääni vain raivaamisen ilosta vaan siksi, että se ihan oikeasti tuo iloa ja jopa onnellisuutta. Tyytymättömyyden määrä vähenee. Kotona kaapeissa on käyttämättömiä tavaroita tai tavaroita, jotka olemassa olollaan aiheuttavat ahdistusta. Keittiön kattilakaapissa on patoja ja pannuja, joita ei käytä ja jotka ovat vain päivittäin ja viikottain käytettävien astioiden tiellä. Hermot ovat koetuksella, kun joka kerta uunivuokaa kaapista kaivaessa saa ensin siirtää pois kolme muuta astiaa.  Kuulostaako tutulta? Ihan täysin ei tietenkään pysty karsimaan kysymällä itseltään pelkästään, tuottaako tavara itselleen iloa vaan toki joutuu pohtimaan käytännön tarpeitakin. Yllättävän pitkälle sillä kysymyksellä kuitenkin pötkii, olen kokeillut! Siispä suosittelen jokaiselle karsijalle, raivaajalle ja elämäänsä muutosta kaipaavalle tarpeen määrityksen lisäksi tämän Does this spark joy -kysymyksen kysymistä itseltään.

Kuten tuossa ylempänä mainitsin, olen improvisoinut tätä metodia myös omaan henkilökohtaiseen elämääni. Samoin kuin kaikki tavarat eivät voi olla pelkästään iloa tuottavia, ihan kaikki omassa arjessakaan ei voi tuottaa iloa vaan on myös velvollisuuksia ja ikävämpiäkin juttuja. Kuitenkin ihmissuhteissa ja vapaa-ajassa voi hyödyntää Marie Kondon oppeja. Luopuminen ja muutosten tekeminen ei useinkaan ole helppoa ja joskus ne vaativat kipeidenkin päätösten tekemistä. Kipeästä ja vaikeasta päätöksestä voi kuitenkin syntyä hyvää. Omassa elämässäni on tapahtunut tänä vuonna asioita, joiden vuoksi olen joutunut tekemään joitain sellaisia päätöksiä, jotka vieläkin kirpaisevat, mutta loppujen lopuksi oloni on monella tapaa helpompi. Luopuminen ei siis aina ole vain menettämistä, se voi olla myös saavuttamista. Luopumalla turhasta ja kuormittavasta on helpompi hengittää! <3

Millaisia ajatuksia tämä aihe teissä herättää?

Jos joku kiinnostui tästä todellakin elämänmullistavasta menetelmästä ja kirjasta, sen voi tilata vaikkapa täältä*

Postaus sisältää mainoslinkkejä

5 kommenttia “Inspiraatiota karsimiseen, järjestelyyn ja elämänmuutoksiin!

1. Tosi kiva postaus :). Ostin ja luin tuon Konmarin, mutta jostain kumman syystä en vain päässyt siihen fiilikseen, että alkaisin innoissani karsimaan tavaroita. Ainut minkä kirjan innoittamana tein, oli se että viikkasin sukat kirjan ohjeiden mukaan :D. Mutta hauska kirja se kyllä oli, ja uskon että oikealla hetkellä luettuna se antaa todellisen inspiraation kodin järjestykseen laittamiselle – aion siis lukea sen varmasti vielä uudestaan :).

1. Tiia: Naurahdin tuon sun sukkakommentin kohdalla. 😀 Ei tuo kirja välttämättä kaikkia sytytä eikä sen kai ole tarkoituskaan. Tärkeintä on, että asiat on niin kuin itselle on parasta. ♥

2. Mua ahdistaa ihan hirmuisesti meillä olevat tavarat. Okei, jotain on pakko säilyttää, mutta kyllä sitä ylimääräistä on hirmuisesti. Varsinkin tuo vaatepuoli itsellä on kovan muutoksen alla, mutta se on niin hidasta. Karsimista on vielä jäljellä, mutta rupeaa jo pikku hiljaa näyttämään paremmalta, kun uusia ei ole tullut hankittua muuta kuin tarpeeseen 🙂

1. Tsinnia: Suosittelen lukemaan tuon kirjan! Multa putosi jonkinlainen taakka harteilta, kun kävin vaatekaapin läpi konmari-menetelmällä. Uskoisin, että sullekin tekisi hyvää karsia kaikki tarpeeton ja iloa tuottamaton kerralla pois ja jatkaa sen jälkeen vaatevaraston uusimista pikkuhiljaa. Marie Kondo neuvookin tekemään aina osiot kerrallaan eli ei sukkaa silloin ja toista tällöin. 😉 Näin tuloksen näkee heti ja se motivoi jatkamaan projektia sekä tuo sitä niin sanottua lisähappea!

3. Hei Irina!

Löysin joku aika sitten blogiisi ja olen viihtynyt sen aiheiden parissa.

Koin, ja koen yhä, Konmari-metodin suureksi avuksi oman kotini ( ja myös elämäni ) järjestämiseen, joten voin lämpimästi suositella tätä kenelle se vain resonoi 🙂 Kaikillehan tämä ei kolahda koska onhan se melko syvälle ihon alle menevä prosessi, joka laittaa kyllä miettimään ja pohtimaan elämäänsä kokonaisuudessaan yms. asioita. Kyse ei ole pelkästään fyysisestä siivoamisesta vaikka siihenkin kirja antaa hyviä vinkkejä.

Vuosien varrella olen monesti koittanut raivannut tilaa, mutta on hommasta puuttunut se punainen lanka jota seurata, joten tavaramäärä kesti suht vakiona vain paikasta toiseen siirtyen. Melkoisen turhauttavaa touhua siis ja oikeasti siitä alkoi kokea jo ahdistusta. Tämä kirja antoi todella hyviä vinkkejä, mihin kiinnittää huomiota ja jopa minäkin sain jotain aikaan! Ja kyllä, tunnen nykyään iloa mm. kun avaan vaatekaapin oven; siellä on nyt kaikki rakkaimmat vaatteeni hyvässä järjestyksessä ja kaiken näkee yhdellä silmäyksellä 😉 Uskalsin luopua eikä maailma todellakaan räjähtänyt siihen päätökseeni, minulla on kaikkea aivan riittävästi :)

On totta, kun joka kaappi, nurkka ja kolonen ei ole täyteen tungettuna tavaraa, oma oleminen ja arjen pyörittäminen on huomattavasti helpompaa. Energia virtaa ja sitä jää myös semmoisiin asioihin, joista todella nauttii.

Hyvää syksyn jatkoa sinulle! Kiitos kun jaat näitä asioita :)

-Katerina-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *