Loppuneet kosmetiikkatuotteet: huhtikuu 2014

Hyvää toukokuun ensimmäistä! 🙂

Huhtikuussa kosmetiikkatuotteita loppui kivasti. Paljon testikokoisia tuotteita johtuen kokeiluista, kun olen etsinyt sopivaa tuotesarjaa kasvojeni iholle.

kuva%202.jpg

Mansikkapaikasta vasemmalle -blogin Anttis on Mary Kay -tuotekonsultti ja tuotteiden jälleenmyyjä ja hän auliisti lähetti mulle testereitä tuotteista. Kahta eri sarjaa: Timewisea ja Botanicalia

kuva%203.jpg

Tykkäsin tuotteiden tunnusta iholla, varsinkin Botanicalia käytettäessä tuntui, kun olisi todella huolellisesti hoitanut ihoa ja silti iho ei tuntunut siltä, että siihen on lääpitty kiloittain tuotteita. Iho kesti kokeilun hyvin, ei tullut mitään yliherkkyysreaktioita, mutta suurta muutostakaan ei tapahtunut. Näin lyhyellä kokeilulla ei muutosta tosin ollut odotettavissakaan. Tällä kertaa en päätynyt hankkimaan tuotesarjaa normaalikoossa kotiin, mutta kokeilu ei myöskään poistanut mahdollisuutta, että joskus hankkisin. Isot kiitokset Anttikselle testausmahdollisuudesta ja kaikesta avusta. <3

kuva2.jpg

Keyword: Love -blogin Jonnalta taannoin saamassani Exuviance-testipakkauksessa oli kasvojen hoitotuotteiden lisäksi myös kuorinta-aine ja voide käsille ja vartalolle. Nämä tuotteet käytin käsivarsiini (kyynärpäästä ylöspäin), sillä kärsin tosiaan keratosis pilariksesta ja Exuviance-tuotteilla voi kuulema helpottaa myös niitä vaivoja. Edelleen testiaika oli liian lyhyt tuloksia nähdäkseen enkä ole ihan varma, oliko nämä Exuviance-sarjan tehokkaimmat tuotteet juuri keratosis pilarista hoidettaessa. Kuorinta kuitenkin oli kiva, sillä se myös tuntui kuorivalta ja tuntemus kuorivuudesta antaa usein myös toimivan fiiliksen. 🙂

kuva1.jpg

Loppuun kului aikoinaan Buzzador-kampanjan kautta saatu Pepsodent White Now Gold hammastahna. Ihan hyvä tahna, mutta itselleni hieman liian vahva, sillä suuni ei kestä ”liian raikkaita” tahnoja. En pysty edes vettä juomaan pesun jälkeen, jos on liian vahvaa tahnaa. Toisekseen en pitänyt siitä, että hammastahnan sininen väri tuhraa koko lavuaarin ja usein löysin pesun jälkeen sinisiä jälkiä käsistänikin. 🙂 Tahnan varsinaiselta testausajalta minulle jäi kaksi testikokoista tuubia ja ne vielä käytän loppuun, mutta en taida kyllä ostaa tätä vahvuuden ja sotkuisuuden takia itse.

kuva.jpg

Loppuun kului nyt myös viimeinen Nioxin-tuote eli shampoo. Olen huomannut, että kun hiuspohjaan laitettava Nioxin -hoitoaine loppui, niin päänahka on kutissut hieman enemmän. Jatkossa jonkinlaiselle päänahan hoitoaineelle olisi siis tarvetta. Tykkäsin myös muutoin Nioxin tuotteista ja voisin hyvinkin käyttää niitä jatkossakin.

Melvitan Apicosma -käsivoide loppui myös. Tuo olikin riittoisa ja iso puteli. Teki tehtävänsä ihan hyvin, mutta ei sovellu päiväkäyttöön rasvaisuutensa ja imeytyvyytensä vuoksi. En myöskään tykännyt voiteen tuoksusta. Sen kuitenkin kesti käytössä, mutta ei kovasti tehnyt mieli haistella käsiä voiteen levittämisen jälkeen. 🙂

IMAG0665.jpg

Thaimaasta tuliaisena saatu kaunis saippua päätyi käyttöön ja loppuun myös. Kaunis rasia ja saippua ei kuitenkaan käytössä ollut järin käytännöllinen. Tykkään, että palasaippuan pitää vaahdota kunnolla ja eritoten helposti. Tätä sai pyöritellä käsien välissä aika reippaastikin, että sai saippuoitua. Tuli kuitenkin käytettyä ja varasto on taas yhtä palasaippuaa pienempi. 🙂

Loppusaldona siis neljä normaalikokoista loppunutta tuotetta ja 18 testikokoista. Uusia tuotteita tuli hankittua viisi: kasvojenhoitotuotteet (4) ja käsirasva tuon loppuneen tilalle. Heräteostoksia ei tullut yhtään ja itse asiassa niitä ei ole tullut hankittua ikuisuuksiin. 🙂

Ennen toukokuun tuotekatsausta on tulossa juttua ihonhoitotuotteista, jotka päädyin nyt ostamaan kasvoilleni. Ihosta pukkaa edelleen epäpuhtauksia ja alan olla aika kyllästynyt. Ruokavalio on sen aikaa ollut terveellinen, että luulisi pikkuhiljaa alkavan näkyä positiivisia tuloksia ihossakin. Toisaalta, ehkä prosessi kestää kohdallani vaan kauemmin kuin toivoisin ja tämä olisi vaan elimistössä olevan roskan pukkaamista ulos. Tai sitten jotain on vielä pielessä ja sille pitää tehdä jotain. Maidottoman ruokavalion kokeileminen on vielä harkinnassa, mutta en siihen ole ainakaan ihan vielä ryhtymässä. Niin paljon on vielä muutoin opettelemista ja tottumista.

Irina / White & Fresh - -

8 kommenttia “Loppuneet kosmetiikkatuotteet: huhtikuu 2014

  1. Mäkään en tykännyt yhtään tosta Pepsodentin hammastahnasta. Yhden putkilon olen hairahtunut ostamaan, kun kaupasta ei löytynytkään vielä Oral-Bn valkaisevaa tahnaa. Sitä sitten onneksi löytyi eri kauppaketjun hyllyltä ja puoliksi käytetty Pepsodent sai lentää roskiin. Valkaisuahan se ei tee, ainoastaan tulee sinisestä väristä efekti, että ois muka valkoisemmat. Oral-B:n tahnaa sen sijaan suosittelen lämmöllä 🙂

    1. Rita: Se on ihan totta, varsinainen plasebo-hammastahna. 😀 Ehkä joskus päädyn kokeilemaan tuota Oral-B:tä. Kiitos vinkistä!

  2. Kuullostaapa tosi inhottavalta tuo hammastahnan sotkeminen. Tosin sinisessä värissä on tosi paljon pigmenttiä, joten en sinällään ihmettele, eikös tuo tahna ole aika sinistä ja siihen se valkaiseva vaikutuskin perustuu.

    1. JonnaH.: Se on t o d e l l a inhottavaa! Joka kerta saa huljutella lavuaarista kaikki roiskeet ja pitää aina muistaa pyyhkiä suu vessapaperiin eikä vahingossakaan pyyhkeeseen. Kerran tossa huomasin juuri vaihdetussa pyyhkeessä isot siniset läiskät. En tiedä miten siihen olen hammastahnaa saanut, tarttunutko käsistä vai mistä, mutta saa nähdä lähteekö pesussa pois. Ja kaikki tuo vaiva tahnan takia, joka ei oikeasti valkaise hampaita (ei tosin mikään varmaan oikeasti valkaise) vaan luo vaan sellaisen illuusion sinisen ainesosan takia. 🙂

  3. En nyt muista kommentoinko jo aiemmin tästä muuhun postaukseen.. mutta oma ihoni puski kaikenlaista näppyä,pattia ja paisetta<br />
    tupakan lopettamisen jälkeen.Nyt oma iho on rauhoittunut pikkuhiljaa tosin t-alue on huomattavasti kuivempi kuin ennen mutta parempaan suuntaan ollaan menossa,tosin näppyä satunnaisesti ilmaantuu<br />
    Jospa ihosi oireilee vaan pitempään kaikista muutoksista johtuen?

    1. TanjaP: Niin mäkin ajattelin, että ehkä mä en vaan kuulu niihin onnekkaisiin, joilla positiiviset muutokset tapahtuu sujuvasti vaan sitä sontaa pukkaa pidempään. 🙂 No, viimeistään syksyllä pitää tehdä jotain. Antaa nyt alkavan kesän tehdä mahdolliset temppunsa ja annetaan elimistölle aikaa. Ja onhan mulla elimistössä vielä nikotiinia, ehkä se jotenkin vaikuttaa? 😮

    1. Dara: Ei taida olla tarvetta jatkaa tätä haastetta enää ensi vuonna ellen yhtäkkiä innostu hamstraamaan kosmetiikkaa jostain ylettömiä määriä. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *