Taimesta tomaatiksi?

En ole koskaan kasvattanut mitään. En ole osannut oikein hoitaa tuota rosmariiniakaan, jonka hankin Kevätmessuilta. Yritän parhaillaan pelastaa sitä epätoivoisesti ennenaikaiselta kuolemalta. 😀

Nyt sattui kuitenkin oiva tilaisuus eteen, kun ystäväni tarjosi kirsikkatomaatin taimia, joita hänellä oli yli omien tarpeidensa. Tänään sain taimet käsiini ja pistinkin heti istuttaen.

1.jpg

En ole aikoihin istuttanut mitään, joten pelasin ”varman päälle” ja otin kiltisti kaupasta mukaani kylvö- ja taimimultaa. Kai nuo olisivat muunlaisessakin mullassa pärjänneet, mutta nyt näin.

2.jpg

Ystäväni oli valmiiksi pakannut taimet multapaakkuineen märkään sanomalehteen ja sujautin koko paketin multaan. Yritin kaupasta katsoa jotain halpoja suorakaiteen muotoisia laatikoita, mutta en halunnut nimensä mukaista parvekelaatikkoa ja muutoin valikoima olikin aika onneton. Kaivoin siis kaapista valkoisia (suoja)ruukkuja, joihin taimet istutin. Syvyyttä sopii olla about sen 20 cm, mutta ei kuitenkaan saa olla liian iso astia, sillä tomaatti kasvattaa aika herkästi juuria ja sitten vaarantuu energiansaanti tomaatin kasvua varten.

3.jpg

Asetin taimet nyt aluksi tuohon olohuoneen ikkunan eteen. En tiedä, uskaltaako niitä laittaa Bestån päälle, sillä iltaisin paistava aurinko on aika lämmittävä jo. Tavalliset viherkasvit herkästi menettävät vihreyttään ollessaan tuossa ilta-auringon paisteessa.

Ulos taimet voi siirtää, kun yölämpötilat pysyvät vähintään +10 asteessa. Sitä ennen taimia kannattaa ulkoiluttaa päivittäin muutamien tuntien ajan, jotta ne tottuvat ulkona oloon.

5.jpg

6.jpg

7.jpg

8.jpg

Lasitetulla parvekkeella tomaattien pitäisi pärjätä hyvinkin, kunhan kuumilla keleillä muistaa pitää huolen ilmanvaihdosta. Mullan on oltava tasaisesti kostea ja tietenkin kuumilla keleillä kastella saa päivittäin. Olkoon nämä taimet nyt mun lemmikkejä, joista pidän hyvää huolta. 🙂

Jännittävää nähdä, saanko syksyllä itse kasvatettuja kirsikkatomaatteja!

13 kommenttia “Taimesta tomaatiksi?

1. En voi muuta sanoa kuin onnea matkaan ja muista kastella! 😀

Nimimerkillä

ei mikään viherpeukalo

1. Fanni: Minäkään en ole mikään viherpeukalo. Onnella olen saanut parvekekukat pärjäämään parin kesän ajan, mutta nyt ollaankin jo ihan erilaisilla vesillä. 😀

2. Olen samassa veneessä kanssasi. En ole koskaan kasvattanut mitään ja nyt parvekkeeseen olisi saatava kukkia. 🙂 Onnea, kyllä ne kasvaa. 🙂

1. Lilja: Onnea sinnekin 🙂 Mulla on pari kesää mennyt ihan hyvin, siitäkin huolimatta että aiempi parvekkeeni oli kuuma pätsi. Nyt katsotaan miten sujuu elo täällä luoteissuunnassa. 🙂

3. Odotan innolla mitä tuosta tulee! Ei siis sillä, ettäkö epäilisin! 🙂 En ole itse juurikaan mitään kasvatellut, jos ei lapsuusaikana mökin pihalla kasvatettuja salaatteja tai porkkanoita oteta lukuun. Jos vaikka itsekin rohkaistuisi ens vuonna kokeilemaan! 😉

1. Blondi: Mä odotan myös, jännittävää nähdä saanko pidettyä nuo elossa ja saako syksyllä tomskuja! 🙂

4. Muista kastella ja taas kastella, nuin pikkuruises ruukussa kastelua joka pv ja kun tulee kukka, istuta mehevään multaan!

1. niilo: Kiitos neuvoista. Mä odottelen niitä kukkia, että pääsen pölyttelemään 😀 Eikö nuo pärjää noissa ruukuissa syksyyn asti eli pitääkö niitä vielä vaihtaa tuosta tosiaan pois?

5. Täältä ilmoittautuu toinen aloitteleva kasvattaja. 🙂 Paineita en ole onnistumisesta ottanut vaan omaksi iloksi touhuilen.

Ikinä en ole kukkien lisäksi muuta kasvatellut mutta nyt tulossa on chiliä,paprikaa,minitomaattia,kaalia yms ja lukematon määrä kesäkukkia..kesäkukkia itseasiassa on jo nyt tulossa liikaa. 😀

Laitteles päivitystä miten kasvattelu sujuu kesän myötä jään innolla odottamaan.

1. TanjaP: Kiva, että on muitakin aloittelijoita! 🙂 Tuleekin varmaan kuvattua noiden kasvuvaiheita, joten enköhän ne tuuppaa tänne bloginkin puolelle. Mä haluaisin lisäksi tammenlehtisalaattia kasvattaa tai jotain tommosta "helppoa". Saa nähdä ilmaantuuko partsille vielä muuta vain aloittelenko vain näillä ja toivon etten tapa näitä 😀

6. Isommat ruukut tosiaan tarvitset. Ja yksi juttu on myös veden poispääsy: jos käytät supjaruukkua tai ämpäriä, jossa ei ole reikää pohjassa, se kannattaa salaojittaa vaikka isoilla kivillä, jotteivät juuret pääse hukkumaan.

Tomaatti viihtyy partsilla varmasti hyvin, kun muistaa kastella ja lannoittaa sopivasti. Tsekkaa myös kaveriltasi, jolta taimet sait, että pitääkö noista tomaateista poistaa "varkaat" eli oksien haaroihin aikanaan kasvavat versot – meillä lähtivät viime kesänä kukat kehkeytymään hedelmiksi vasta kun naapuri jakoi omalta anopiltaan saamansa poistoneuvot.

Meillä oli viime kesänä eka kasvimaakesä ikinä ja rohkaisun sanoina sanottakoon, että vaikka oon aiemmin onnistunut nopeasti tappamaan liki kaikki kukkaseni, saatiin istutuslaatikoista komea sato ihan Googlen avulla 🙂 . Oli kivaa huolehtia taimista toimistotyöpäivän jälkeen. Nyt on siemenistä tulossa maissia, paria erilaista tomaattia, lehti- ja ruusukaalia ja chiliä. Laatikkoon ulos laitoin jo pinaatit ja nauriit, muut taimet saavat jo ulkoilla päivisin ja yöksi nostelen ne kylppäriin kompasteltaviksi. Pitäiskin nyt lähes vuoden blogitauon jälkeen jaksaa raportoida tämän kevään kasvut jo nyt siltä varalta etteivät onnistuisikaan 😀 .

Hyötykasvihommat on kivoja ja innostavia ja tosiaan neuvoja löytyy hyvin ihan vaan googlaamalla. Yllättävän helppoa parhaimmillaan.

1. Hannakristiina: No voihan kökkö, täytyy katsoa, jos mulle tulisi mahdollisuus pistää noi isompiin astioihin vielä ennen kukinta-aikaa. 🙂 Noista on tosiaan kitkettävä varkaat pois, sainkin sen neuvon taimien mukana. Samoin tuon ulkoiluttamisvinkin. Olen iltaisin muutaman tunnin ulkoiluttanut taimia parvekkeella ja tuonut loppuillasta sisään. Paljon en ole kastellut lisää, kun multa on ollut vielä selkeästi kosteaa.

Ehkä intoudun kylvämään myös jotain salaattia, josta saa satoa pitkin kesää tai sitten keskityn tämän kesän vain näihin tomaatteihin. Jos epäonnistun nyt ekalla kerralla, täytyy ensi kesänä tehdä sitten paremmin. :)

Kiitos vinkeistä ja kivaa hyötykasviviljelykesää sullekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *