DIY puulaatikko makuuhuoneessa

Sain lopulta pitkään toivomani puulaatikon tekemällä sellaisen itse. Ystäväni sai idean, että kokeillaan itse ja lopputulos olikin oikein hyvä. Puulaatikon valmistusprosessin voi käydä katsomassa postauksestani DIY puulaatikko.

Ensisijaisesti olin päättänyt tehdä puulaatikosta yöpöydän. Yöpöytinä puulaatikoita näkyy netissä paljon ja ei sillä mahda mitään, että se on varsin viehättävän näköinen. 🙂 

IMAG0352.jpg

IMAG0336.jpg

Oma puulaatikkoni ei ole patinoitunut eli kunnolla rustiikkinen, mutta erilaisilla keinoilla siitä sellaisen kyllä saa. Muutoinhan se on aika uniikki, kun on itse naputeltu kasaan. Ystäväni patinoi oman laatikkonsa ja olen ajatellut, että voisin jossain vaiheessa mahdollisesti tehdä saman. Valkoiseksi maalaaminen ei jotenkaan innosta, tulee mieleen liikaa maalaisromanttisuus.

IMAG0333.jpg

IMAG0339.jpg

IMAG0332.jpg

Yöpöytänä pystyyn nostettu puulattikko on oiva. Sisälle mahhtuu kirjoja sekä pinoon että riviin ja kuten näkyy, laitoin tausta”seinälle” vielä valokuvakehyksen. Kehys tosin on vaihtumassa valkoiseksi, kunhan saan aikaiseksi. Laatikon ns. päälipuolelle mahtuu juuri kaikki tarpeellinen. Koristeeksi kynttilä tai vaikkapa pieni maljakko/ruukku ja pokkari iltalukemiseksi. Puhelin latautuu näppärästi kirjan päällä. Muut tykötarpeet ovat sängyn toisella puolella olevan yöpöydän päällä tällä hetkellä. Käsirasva, huulirasva ja herätyskello. Herätyskello on Tigerista. Ostin sen vihdoin, kun olen sitä himoinnut jo siitä asti, kun Tiger rantautui Suomeen. 🙂

Haluan ehdottomasti laatikon tai pari lisää. Ja juurikin tuossa koossa. Pari pienempää olisi myös haaveissa, sillä haluaisin keittiön tasolle pienen puulaatikon säilömään muutamia puteleita, kuten öljypulloa, kookosöljyä ja hunajapurkkia. Ehkä ystäväni kanssa intoudutaan jossain vaiheessa taas nikkaroimaan. Vai mitä veikkaat, M? Vielä jaksaa puulaatikoiden teko maistua? 😉

Seuraavaksi olisi tulossa vähän yhteistyöpostausta erittäin simppelistä ja kutakuinkin itsestäänselvästä kodin siivousvälineisiin kuuluvasta tuotteesta. On se kumma, miten niinkin simppeli tuote minulta on puuttunut ja miten tarpeellinen se tässä taloudessa onkaan!

 

Mukavaa sunnuntaita kaikille ja älkäähän lannistuko, kyllä se kevät sieltä vielä ihan kunnolla tulee! <3

 

10 kommenttia “DIY puulaatikko makuuhuoneessa

    1. johannaliina: Minäkin tykkään siitä noin. Patinoitukoon ajan kanssa sitten 🙂

  1. Ihana laatikko! Itse aikoinani hankin sellaisen patinoidun Prismasta, mistä niitä saa varmaan vieläkin, mutta aika suolaiseen hintaan? Meillä toimittaa lehtikorin virkaa. 😀 Sulla on kyllä paljon näppärämässä käytössä.<br />
    <br />
    Kukkatalossa katselin viime viikolla puisia hieman pienempiä laatikoita, olisin varmaan 10e:n hintaan ottanut mukaan, jos niissä ei olisi ollut sitä GARDEN tekstiä…

    1. JonnaH.: Prismassa näin sellaisia, joissa oli tähti. Hinta ei ollut pahimmasta päästä, mutta itse en tahdo tähdellistä. Yllättävän paljon puulaatikoista joutuu kyllä maksamaan.

  2. Tosi kiva! Ja just tuollaisena puunvärisenä parhaimmillaan. Sopii ihanasti valkoisuuden kaveriksi 🙂

    1. Dara: Ai että, mä oon niin samaa mieltä. Tykkään kovasti &hearts; 🙂

    1. Fanni: Raikkaus ja yksinkertaisuus ja silti kodikkuus on tavoitteenani. 🙂

  3. Siitähän tuli tosi upea, tykkään &hearts; Ja tuo puunsävy on sitten niin hieno, nyt kun itsekkin alkanut lämpenemään sille 🙂

    1. Marit: Musta on hassua, että tuo puu ripauksina miellyttää kovasti, vaikka jossain vaiheessa olin niin kypsä siihen puunväriin, että vannoin että ei ikinä enää 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *