Maukas uuniriisipuuro, epäonnistunut valmistusprosessi ;)

Eilen avasin riisipuurokauden ja valmistin itselleni tuttuun tapaan puuron uunissa.
IMAG1167.jpg

IMAG1169.jpg

IMAG1171.jpg
Puuroriisinä käytän Risellan puuroriisiä. Päätin kokeilla valmistusta hieman eri tavalla kuin ennen ja korvasin rasvasemman maidon rasvattomalla ja käytin voin/margariinin sijasta vuoan voiteluun Cocovin kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä. Lisäksi sujautin puuroainesten sekaan vielä 2 rkl kookosöljyä. Sitten vain ohjeiden mukaisesti uunin alatasolle 175 asteeseen 1,5 tunniksi. Hyvää tuli enkä itse ainakaan olisi pystynyt sanomaan, onko puuroon käytetty millaista maitoa eikä kookosöljykään tuonut tullessaan minkäänlaisia sivumakuja.
IMAG1173.jpg
Namskis!
Mutta se valmistusprosessi, voi jestas sentään mikä sotku! 😀 Puurohan tietenkin sitten kiehui ihan kunnolla ja koska vuoassani oli kansi, niin sieltä sitä sitten kiehui yli ja paloi kiinni lasiseen uunivuokaani. Mä olen semmoinen etten koskaan ikinä muista, mihin ruokaan pitää laittaa kansi. Tiedän, että ensi vuonna mietin taas, että pitikö se kansi laittaa vai ei. Aina unohdan. Seuraavan kerran pohdin jokavuotiseen tapaani, pitääkö laittaa kansi kun valmistan karjalanpaistia. 😉 No nyt kuitenkin käytin kantta, koska en halunnut puuron pinnasta sellaista ruskeaa. Ei ehkä olisi kannattanut?
IMAG1174.jpg
Vuoan ulkonäöstä ei ihan heti uskoisi, että ruoka sen sisällä on täysin onnistunut. 😉
Nyt olen miettinyt eilisestä lähtien erilaisia syitä tälle tapahtuneelle. Olenkohan aiemmin tehnyt puuron uunissa ilman kantta, sillä koskaan aiemmin tällaista ei ole päässyt tapahtumaan? Onko vanha uunini edellisessä kodissani ollut sen verran huonotehoisempi, että näin ei ole käynyt? Käyttämäni ohje kuitenkin on sama, käyttämäni astia sama ja niin edelleen.
Päätin seuraavaksi tehdä puuron ilman sitä kantta. Jotenkin tosin tuntuu siltä, että tämä voisi olla kohtalon johdatusta uuden uunivuoan hankintaan. Olen suunnitellut ostavani Arabian Uunikokki-sarjan vuoan. Ja tuo vanhan puhdistaminen tulee joka tapauksessa olemaan aikamoinen urakka, joten mietin, että kannattaako edes vaivautua. 
Että tällainen uuniriisipuurokauden avaus täällä. 😉

21 kommenttia “Maukas uuniriisipuuro, epäonnistunut valmistusprosessi ;)

  1. En ole ihan varma mutta johtuisiko rasvattomasta maidosta tuo kuohuminen? Luulen että mitä rasvaisemmasta tekee, sitä vähemmän kuohuu, mutta kuten sanoin, en ole siis varma 🙂

  2. Meillä rakastetaan riisipuuroa, mutta oska poltin sen yleensä pohjaan tai kiehutin yli, päädyin ostamaan sellaisen haudutuskeittimen Motonetistä se maksoi alle 20 euroa ja valmistaa aivan taivaallisen riisipuuron! Kyllä puuro tulee hitaasti, mutta meillä se onkin sellaisten hitailupäivien herkkua, ettei pitkä kypsymisaika haittaa. Laitan aina 1 1/2 litraa maitoa, niin siitä tulee reilun kokoinen puuro. Nyt tulikin vesi kielelle, mutta onneksi töissä on perjantaina pikkujouluriisipuuroa tarjolla.

  3. Näyttää hyvältä :P<br />Mä sain lapsuudessa riisipuurosta trauman ku olin joskus kipee ( en muista mikä tauti), ja mä en suostunut syömään ja sitten mut pakotettiin syömään riisipuuroa ku se antaa kuulemma voimaa :D<br />Siitä lähtien en ole lämmennyt riisipuurolle. Mutta toi kieltmättä näyttää herkulliselta. 🙂

  4. Mäkin tein aina ennen uunissa, mutta keittämällä<br />Tulee kyllä parhainta.. Punaiseen maitoon tehtynä 😉 nams! Huomenna puuroa taas tehtävä 🙂

  5. Voihan se olla tietysti sekin… lisätään se kokeilulistaan puuronvalmistuksessa jos seuraavalla kerralla kannettomuus ei tepsi. 😉

  6. Mulle mun omalla FB-sivulla vinkattiin haudutuskattilasta myös, täytyy tutustua aiheeseen! Kiitos sullekin vinkistä 🙂

  7. Mä en viitsi edes lähteä yrittämään perus keittoversiota, poltan pohjaan taatusti enkä jaksa seistä hellan edessä hämmentämässä 😉 Uuniversio sopii mulle ja tuohon haudutuskattilassa valmistettavaan puuroon pitää ehkä myös tutustua 🙂

  8. Ne uunikokit on ihania! Mulla on kanssa niitä muutamia! Toi vuoka kyllä koko aika kovia 😀 haha voi ei 🙁 Mullakin on puuroriisit ostettuna…mutta ehkä teenkin kattilassa? 🙂

  9. Tuollainen haudutusjuttu, itse teen ihan kerroskattilalla, on ehdoton. Alempaan kattilaan vaan vettä ja ylempään mölöt ja riisit eikä varmana pala pohjaan kunhan välillä hämmentelee. &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Mulla on Hackmanin Avanti kerroskattila, josta tykkään tosi paljon. Se on yli 10 vuotta vanha jo ja edelleen toimii kuin tauti ja näyttääki melkein siltä kuin uutena. Taitaa olla nykyisin jo poistunut valikoimistakin…&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;<a rel="external nofollow" href="http://store.iittala.com/WebRoot/Iittala/Shops/iittala/4C03/6540/0E75/AF0E/E8A5/0A28/0F08/BD10/E157308_Avanti_kerroskattila_30_l_3_osaa.jpg&quot; target="_blank">http://store.iittala.com/WebRoot/Iittala/Shops/iittala/4C03/6540/0E75/AF0E/E8A5/0A28/0F08/BD10/E157308_Avanti_kerroskattila_30_l_3_osaa.jpg</a&gt;

  10. Noi haudutuskattilat toimii vissiin aika pitkälti samoin eli alle kiehumaan vesi ja päälle sitten puuroainekset. Pistää kyllä tämä keskustelu taas puurohampaan kolottamaan. 😉

  11. Kattilassahan sanovat riisipuurosta tulevan parasta. Itse vaan sitä pohjaan palamista pelkään niin paljon etten ainakaan perinteisesti tavallisella kattilalla ala tekemään. 🙂 Taitaa olla paras kirjoittaa joululahjalistaan toi kahden litran Uunikokki-vuoka. 🙂

  12. Rupes puurohammasta kolottamaan täälläkin 🙂 Peuhasin just läpi ruokakaappini ja onnistuin löytämään mannaryynejä. Mul on huomenna vapaapäivä ja taidankin aloittaa aamuni keittämällä itselleni mannapuuroa 🙂 Namskis…

  13. Mulla tulee kyllä keittämällä hyvää puuroa, tosin sitten mä istunkin siinä hellan vieressä sen tunnin hämmentämässä sitä 😉 mutta siis rasvaseen maitoon kun tekee, niin ei pala pohjaan.

  14. Joo siis ei onneksi toi munkaan puuro pohjaan palatanut, yli kiehunut neste vain paloi kiinni astiaan. Itse puuro siis säästyi palamiselta. Auttaa, kun voitelee vuoan. 🙂

  15. Mun oli pakko kans äsken tehdä pahimpaan kolotukseen kaurapuuroa raejuustolla ja mehukeitolla. 🙂 Kellon on niin paljon, että uunipuuroa ei ehdi tekemään eikä ole maitoakaan muuta kuin aamukahviin. Niin ja toi uunivuokahan on tällä hetkellä suhteellisen käyttökelvoton. 😉

  16. Mä olen tehnyt uuniriisipuuron aina ilman kantta ja kevytmaitoon, rasvatonta en ole kokeillut. Tulee kyllä mielestäni tosi hyvää uunissa. Mutta jos haluat kokeilla kattilassa helpolla tyylillä ilman pohjaanpalamisvaaraa &amp;amp; haudutuskattilaa, niin kokeile kokki-isäni ohjetta: Keitä puuro veteen ja kun se on valmista, ota puuro pois liedeltä, lisää purkki kermaa (tai tietysti vajaa purkki jos teet pienemmän määrän) ja anna tasaantua hetki kannen alla ennen tarjoilua. Toimii. 🙂

  17. Slurps, kuulostaapa herkulliselta!! Kiitos vinkistä. 🙂

  18. Tee seuraavalla kerralla ilman kantta niin ei kiehu yli.&lt;br /&gt;-Mari

  19. Kuten tekstissäni sanoin, niin näin olenkin päättänyt tehdä. 🙂 Kiitos vinkistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *