Rosmariini ilta-auringossa

Tänään piipahdin Kevätmessuilla. Sain vihdoin toivomani rosmariinin. Se on hauskan näköinen ja syötäväksi tarkoitettuna myös hyödyllinen. 

Oli tarkoitus postailla tänään räpsyjä messuilta, mutta ilta-auringon paistaessa keittiöön en malttanut olla kuvaamatta rosmariinia jo tänään. 

IMAG1051.jpg

IMAG1059.jpg

IMAG1058.jpg

IMAG1054.jpg

IMAG1061.jpg

Ilta-aurinko tässä asunnossa on vaan sykähdyttävän kaunis, hetken ennen kuin koti pimenee ja taivas punertuu. <3

 

Invisibobble – puhelinjohtoponnari

Onko se niin hyvä kuin sen väitetään olevan?

Hiukseni ovat puolipitkät luihuhiukset. Ne ovat äärimmäisen ohuet. Niin ohuet, että vaikka moni on asiasta sanottuani todennut heilläkin olevan, ovat he hiuksiani kokeiltuaan todenneet ”Oho, onpa ne todellakin ohuet”. Mitkään ohuiden hiusten ”paksuntamistemput” eivät toimi eikä kampaajienkaan tekemät kampaukset pysy näissä hiuksissa. Kun näitä hiuslenksuja kehuttiin en uskonut hetkeäkään, että tällainen pysyisi omassa luihuletissäni. Olen siis pitänyt hiuksiani tiukasti kuminauhalenksulla silloin, kun olen halunnut ponnarin ja muutoin hiusklikpsillä törröttäen tai donitsilla (jep!) nutturalla. Voitte siis usko, että olin skeptinen. Mutta…

IMG_20140319_212034.jpg

Tämä ponnari pysyy. Ja se pysyy. Siis oikeasti, se on juuri niin hyvä kuin sen sanotaan olevan. Sillä saa myös hiukset nutturalle, mikä ei todellakaan onnistu perinteisellä kuminauhalenksulla (siksihän sitä donitsia olenkin käyttänyt). Olen myös pitänyt viime aikoina hiuksiani ponnarilla useammin kuin aiemmin kokonaisen vuoden aikana, koska tää ”puhelinjohtoponnari” yksinkertaisesti pysyy paikoillaan, reippaalla lenkilläkin. 🙂

Invisibobble on ehkä paras hiuspompula, jonka olen koskaan omistanut. Omani sain kokeiltavaksi Appelsiininsiemen -blogin R:ltä. 

Joten: tämä luiruletti suosittelee invisibobblea vilpittömän lämpimästi. 🙂 Pakko saada näitä lisää! En ehkä kestäisi, jos tämä ainoani häviäisi. 😀 Omani on tummanruskea, mutta on kyllä tosi vaikea erottaa mustasta. Invisibobblen Facebook-sivuilla näin näitä myös ihanan kirkkaankeltaisina ja voitte varmaan uskoa, että mii laik! 🙂

Nyt mulla on Tangle Teezerin lisäksi toinenkin luottotuote hiustenhoidossa. <3

Vielä kerran suurkiitokset R:lle ja ihanaa viikonloppua kaikille!

 

 

Eripari mukeja

Kahvikuppeina minulla toimii S-ryhmän House-sarjan valkoiset Kombi-mukit. Ne ovat hyvin pitkälle Teeman kaltaiset niin muotoilulta kuin vetoisuudeltaan. Halusin kasvattaa mukikokoelmaani ja saada vähän eriparisuutta mukaan. Niinpä olen hankkinut pari mustavalkoista mukia valkoisten kaveriksi.

IMAG0512.jpg

Vasemman puoleinen muki on ostettu Kodin1:stä ja oikean puoleinen on House-sarjaa.

IMAG0509.jpg

Kodin1:n mukissa on raidat hauskasti kuin vapaalla kädellä piirretty ja salmiakkikuvio on myös kiva. House-sarjalla on myös uutuustuotteissa polka-kuvioinen muki, mutta jotenkin se ei vaan oikein juuri nyt iskenyt. Ei niin paljoa, että olisin ostanut, vielä ainakaan. 🙂

IMAG0511.jpg

Nyt sitten mukeja ostelen aina silloin tällöin, jos sopiva sattuu kohdalle. Jos tahtoo yksinkertaistaa, niin voi vaan jatkaa valkoisten käyttöä ja pistää muut kaapin perälle. Näin se mieli muuttuu, jokin vuosi sitten en voinut sietää eriparisia astioita, sillä niistä tuli mieleen vain ajat, jolloin muutti omilleen ja kaikki astiat olivat vähän mitä sattui eri paikoista haalimaan. 😀