Instamonth – November

Nyt voisin koota marraskuun pakettiin instakuvien muodossa. Yritin valita kuvia ihan perus arjesta, mahdollisimman paljon sellaisia kuvia, joita ei blogin puolella välttämättä ole näkynyt.

IMG_6278.jpg

Uunilohta ja kasviksia, nam!

IMG_6479.jpg

Vietettiin isän muistotilaisuutta kuun päivää ennen isänpäivää. Isänpäivä olikin sitten ensimmäinen isätön.. sain kuitenkin sopivasti kukkalähetin tuomana osanottokukat juuri tänä tärkeänä päivänä. <3

IMG_6543.jpg

IMG_6552.jpg

Aarteita isän tavaroita läpikäydessä, hauska kivi 😀 Ja alakuvassa hieman erilaisia aarteita, nimittäin pieni jouluinen tuotepaketti saapui Lushilta makusteltavaksi.

IMG_6563.jpg

IMG_6590.jpg

Luulin syksyllä, että menetän isäni myötä lapsuudenkotinikin, mutta näitä maisemia saan sittenkin ihastella jatkossakin! Muistan lapsuudessa, kun oli aina niin hauskaa tuijotella parvekkeelta Linnanmäelle ja odotella, koska näkyy, kun juna nousee ylös vuoristoradan korkeimmalle kohdalla. Vastavuoroisesti sieltä junavaunusta näki (näkee) meidän talon ja parvekkeen, kun osaa vaan katsoa oikeaan kohtaan. 🙂

IMG_6627.jpg

Riisipuuro on loppuvuoden ja alkutalven ehdoton hitti. Ja epäterveellisesti runsaalla voilla. 😉

IMG_6666.jpg

Onnistuin selättämään myös flunssan pakuriteellä, C- ja D-vitamiinilla, isolla annoksella sinkkiä sekä levolla. Flunssa iski kaiken kiireen ja hässäkän (lue: vaikea syksy) jälkeen. Vielä on vähän oireita, mutta pääosin voi sanoa olevansa terve.

IMG_6846.jpg

Saatiin tänne Helsinkiin hetkeksi lumipeitekin.

IMG_6755.jpg

Kovasti on tullut siivottua nyt kun on taas enemmän energiaa. Kylpyhuone koki kunnon putsauksen ja siivousjuttujen parissa on vietetty muissakin huoneissa.  

IMG_6937.jpg

Pipareita ja sinihomejuustoa on tullut maisteltua ja tietty glögiä.

IMG_7070.jpg

Ensimmäisenä adventtina saa jo laitella joulua kotiin, kuten edellisessä postauksessa kerroinkin. <3

 

Uskon, että tulee kiva joulukuu! Mukavaa joulun odotusta kaikille! 🙂

 

1. adventti

Ensimmäinen adventti tuo tullessaan joulukoristeet. Silloin on lupa laittaa kynttelikköä ja muuta erikoisempaa tunnelmavalaistusta. Viime vuonna en jaksanut viritellä paperitähteä ikkunaan, mutta nyt se on taas ikkunassa. Myös muutama tonttu on löytänyt paikkansa ja keittiöön laitoin kynttelikön.

whiteandfresh7100.jpg

Tänään nähtiin hieman aurinkoakin. <3

whiteanfresh7105.jpg

whiteandfresh7106.jpg

Tästä eteenpäin lisäilen sitten jouluisia juttuja kotiin, jos siltä tuntuu. Ehkäpä jopa ripaus punaista.

 

Maria Drockila Kynttiläpaja

Piipahdin eilen ensimmäistä kertaa Maria Drockila Kynttiläpajassa Itiksessä. Olen aiemmin kuullut kyllä ja nähnytkin joulusesongin aikana näitä pajoja, mutten ole koskaan päätynyt sisälle asti.

whiteandfreshmariadrockila1.jpg

Myymälä oli valaistukseltaan hämärä ja hyvin tunnelmallinen. Somistus oli selkeä ja kaunis. Kuvasin muutamia kynttilöitä, joista itse tykkäsin.

whiteandfreshmariadrockila2.jpg

whiteandfreshmariadrockila.jpg

Itsenäisyyspäiväkin näkyi kynttilöiden teemassa. Hyvä idea viemisiksi esimerkiksi itsenäisyyspäivän illalliselle olisi tuollainen valmis lahjapaketti, joka sisältää kauniin munanmuotoisen kynttilän Suomen lipulla ja lasisen alustan. Tai miksei hieman ajankohdallisesti neutraalimpi kynttilä, jossa on kaunis sininen lintu ja marjoja (Marjalintu). 

whiteandfreshmariadrockila3.jpg

Omat suosikkini olivat valkoinen pöllökynttilä (Huuhkaja) – munanmuotoinen sekin – ja perinteisemmän muotoinen pöytäkynttilä, jonka pinta on kuin laastittu. Itse asiassa kynttilä onkin puhtaasti käsin maalattu.

whiteandfresh7034.jpg

Päädyin kuitenkin ostamaan joulusisustusta varten kaksi kullanväristä kruunukynttilää. Sopivat hyvin juhlavaankin tilaisuuteen kauniin kierremuotoilunsa vuoksi. 

whiteandfreshmariadrockila4.jpg

whiteandfreshmariadrockila5.jpg

Kynttiläpajojen yhteystiedot, joulun ja talven 2014 kynttilämalliston ja verkkokaupan löydät Maria Drockilan nettisivuilta.