Tammipuinen leikkuulauta

Etsiskelin tarjotinta tai vastaavaa keittiöön muutamien purkkien alle. Yhtenä vaihtoehtona oli myös jonkinlainen (teräslanka)kori, mutta sopivaa koria saati tarjotinta ei vain tullut vastaan. Sitten löysin Stockmannilta tällaisen tammisen leikkuulaudan ja purkit pääsivät sen päälle.

whiteandfresh9657.jpg

whiteandfresh9651.jpg

Keittiön taso on tammilaminaattia, joten leikkuulaudan väri osuu tason kanssa aika yksiin. Hieman eriparisuutta aiheuttaa leikkuulaudan puun syyt, jotka eivät ole samanlaiset ja -suuntaiset kuin tasossa. En aio antaa sen kuitenkaan häiritä.

whiteandfresh9650.jpg

whiteandfresh9654.jpg

whiteandfresh9660.jpg

Aion edelleen jatkaa etsintöjä sopivan tarjottimen, korin tms. suhteen, sillä tahtoisin tuon leikkuulaudan jossain vaiheessa muuhun käyttöön – paremmin esille keittiössä. Nyt se vähän niin kuin hukkuu ympäristöönsä.

Hyvän olon saunailta

Original Sokos Hotel Helsinki ja EasyFit Helsinki Club järjestivät eilen lauantaina meille CASAn bloggaajille Hyvän olon saunaillan eli liikuntaa, terveellistä ruokaa ja saunomista sisältävän hyvinvointillan. Meille oli varattu hotellin Kattokabinetti ja sauna ”kattojen yltä” ja ensimmäiseksi huomio todella kiinnittyi upeisiin maisemiin. Sekä kabinetin että saunatilojen puolella oli terassit, joilta avautui mahtavat maisemat.

whiteandfresh1.jpgwhiteandfresh2.jpg

Kattokabinetti sopii hyvin kokouskäyttöön 10 henkilölle ja saunailtaa viettämään mahtuu jopa 20 henkilöä. Meitä oli erinäisten sairastumisten ja accidenttien johdosta lopulta vain kolme; minä ja Checklist -blogin Heidi sekä vieraaksemme kutsumamme Talo Luck -blogin Heidi. Pienestä porukasta huolimatta otimme illasta ja hyvästä palvelusta kaiken irti!

whiteandfresh6.jpg

Illan alkajaisiksi kabinetissa odotti tuoreita hedelmiä, jotta energiavarastot olisivat täynnä kun siirtyisimme EasyFit Helsinki Clubin puolelle liikkumaan. Sitten vain treenivaatteet päälle ja menoksi. Helsinki Clubin sali sijaitsee hotellin yhteydessä (sisäkulkumahdollisuus).

whiteandfresh7.jpg

Sali on hieno ja rakennettu entisen Helsinki Club -yökerhon tiloihin. Salille onkin jätetty joitain elementtejä ja yksityiskohtia yökerhoajoilta. Laitteet ovat edistykselliset ja vaihtoehtoja löytyy paljon. 

whiteandfresh8.jpg

Salilla on mahdollisuus myös virtuaaliseen sisäpyöräilytuntiin (ja moniin muihin virtuaalitunteihin). Sen kun vaan painaa nappulaa ja virtuaaliohjaaja aloittaa, olettaen tietenkin ettei juuri silloin ole mitään tuntia meneillään. Huomio kiinnittyi virtuaalituntimahdollisuuden lisäksi salin lattiaan, joka on päällystetty viiden sentin kolikoilla.

whiteandfresh9.jpg

Valitsimme muutaman liikuntalajin joukosta kahvakuulatreenin ja meitä ohjasi personal trainer Pasi Hälikkä Kipinä Personal TrainingistäEn ole koskaan ollut kahvakuulatunnilla, joten tämä oli uutta ja ihmeellistä. Tarpeellista kylläkin, sillä itselläni on kotona kuula ja treeniliikkeitä on pitänyt kokeilla jo pitkään, mutta en ole yksin ilman opastusta uskaltanut. Nyt hallitsen muutaman perusliikkeen ja niillä on hyvä lähteä liikkeelle.

Olen joskus vuosia sitten käynyt salilla ja pidän saliharjoittelusta. Itsenäinen liikkuminen sopii minulle, ei niinkään ryhmäliikuntatunnit. Nyt tilanne oli toinen, sillä meitä oli vain muutama osallistuja ja alkulämmittely ei ollut niitä ”perinteisiä” tanssiaskelia, joita en voi sietää (lue: en osaa). 😀

Nyt taisi hieman salikärpänen purra ja jäinkin miettimään, josko ehkä uskaltautuisin jossain vaiheessa salille. EasyFit Helsinki Club vaikuttaa mielenkiintoiselta eikä jäsenyys maksa paljoa, kuten ehkä voisi kuvitella, kun kyse on keskustassa sijaitsevasta salista. Pitäisi eka löytää kaveri, koska olen aika arka ja kaipaan alkuun esiliinaa. 😉

whiteandfresh11.jpg

Treenin jälkeen palasimme Kattokabinettiin ja kuulimme vielä lisää EasyFitin toiminnasta. Sen jälkeen jatkoimme iltaa keskenämme ruoan, juoman, saunan ja keskustelun parissa.

whiteandfresh10.jpg

Raikas marjasmoothie teki hyvää treenin jälkeen.

whiteandfresh13.jpg

whiteandfresh14.jpg

Salaattibuffetissa oli paria erilaista salaattia ja patonkia. 

whiteandfresh17.jpg

whiteandfresh3.jpg

whiteandfresh4.jpg

Saunassa saan käydä aniharvoin, joten oli aivan ihanaa kavuta lauteille! Löylyt olivat miellyttävät ja hiki nousi pintaan. 

whiteandfresh15.jpg

whiteandfresh16.jpg

whiteandfresh5.jpg

Öinen Helsinki on kaunis, varsinkin kattojen yllä. Tästä perspektiivistä saa stadia harvemmin katsella. Voi miltä tuolla terassilla tuntuisikaan seistä lämpimänä kesäyönä!

Tällaisia juttuja minä kaipaan enemmän elämääni! Olo on henkisesti energisempi eilisen jälkeen – vaikka lihakset huutaakin hoosiannaa – ja motivaatiokin elämäntapamuutoksen suhteen tuntuu entisestään voimistuneen.

Suosittelen siis lämmöllä muillekin! Jos teillä sattuu ystävä-, työ- tai muun porukan kanssa olemaan tarvetta tai halua yhteiselle illanvietolle, tämä on aivan älyttömän ihana juttu. Iltaanhan voi yhdistää vielä vaikkapa lasilliset hotellin baarissa ja yöpymisen.

 

Yhteistyössä Original Sokos Hotel Helsingin ja EasyFit Helsinki Clubin kanssa

Uudet ja pirteät Adidakset

Kevään ja parempien kelien myötä on kiva saada vähän piristystä ja väriä lenkkivarustukseen. Sitä tarjoavat nämä Adidaksen Response K (juoksu)lenkkarit. Lastenosastolta! 🙂 Kokeilin useampia malleja, pääosin Adidaksen ja Niken lenkkareita, mutta kummasti vaan Adidaksen lesti sopii jalalleni parhaiten. Vanhatkin lenkkarini ovat Adidaksen.

whiteandfresh9521.jpg

whiteandfresh9516.jpg

Kengän päällinen on musta/mustanharmaa ja hauskan pirteä aavistuksen ehkä vihreään taittava keltainen väri kulkee alareunassa ympäri kengän. Myös kengän sisäpuoli on keltainen.

whiteandfresh9519.jpg 

whiteandfresh9520.jpg

Ulkopohja vaikuttaa hyvältä ja pitävältä, mutta sitä en tiedä, onko tuolla punaisella jutulla tuolla pohjan keskiosassa jokin funktio. Pohjassa kuitenkin on iskunvaimennus niin kannassa kuin päkiälläkin (Adiprene+). Lisäksi kengässä on Torsion kiertojäykkyysrakenne.

whiteandfresh9517.jpg

whiteandfresh9523.jpg

Tärkeintä itselleni on se, miltä kenkä tuntuu jalassa. Nämä ovat kevyet ja silti tuntuivat tukevalta. Koska en käy juoksulenkeillä, niin ei ole niin ratkaisevaa tuen osalta vaikka kengät ovatkin lasten- ja nuorten mallistoa. Päkiäongelmaisena tykkään myös siitä, että vaikka nämä ovat juoksulenkkarit, ei päkiäkohta kengässä ole liian taipuisa. Eiköhän näillä kelpaa tuolla pistää menemään.

Nyt ensin kuitenkin kengät pääsevät koekäyttöön sisäliikunnan parissa, sillä tänään illalla on tiedossa liikuntaa ja hyvinvointia mukavassa seurassa. Siitä lisää myöhemmin! Mukavaa viikonloppua kaikille. 🙂