Alkuviikosta piipahdimme ystäväni kanssa päiväreissulla Turussa. En ole vuosiin käynyt Turussa ja niinä parina kertana aiemmin en ole niin sanottuja nähtävyyksiä kahlannut läpi vaan olen ollut siellä muissa asioissa. Nyt oli tarkoitus nähdä pintapuolisesti mahdollisimman paljon, sen mitä nyt noin kahdeksassa tunnissa ehtii ilman, että tarvitsee olla jäniksen selässä.
Saavuimme Turkuun puolen päivän aikoihin ja suuntasimme ensimmäiseksi lounaalle. Lounaspaikaksi valikoitui Turussa asuneen ystävän suosituksesta Aurakadulla sijaitseva di Trevi. Valitsin kolmen lounasvaihtoehdon joukosta Mojo rojo broileria, timjami-lohkoperunoita, tzazikia ja kasviksia. Hyvää oli!
Lounaan jälkeen hoidettuamme ystäväni asioita suuntasimme Pieneen kirjapuotiin Yliopistonkadulle. Eihän tällainen kirjafani voi jättää tilaisuutta käyttämättä. 😉 Pieni kirjapuoti on ihanan kotoisa ja idyllinen pieni kirjakauppa, jossa on myös oma kahvila. Kahville emme tällä visiitillä jääneet, mutta löysinpä edullisesti pokkarin, jossa on Jarkko Sipilän Takamäki-sarjan kolme ensimmäistä kirjaa. Takamäki-sarjaa on kovasti dekkariporukoissa kehuttu, joten nyt pääsen tutustumaan siihenkin.
Pienestä kirjapuodista vaelsimme kohti jokirantaa ja kahvila Café Artia. Aurinkoinen sää uhkaavan näköisistä pilvistä, satunnaisesta pilvisyydestä ja tuulesta huolimatta kuitenkin suosi ja kannoimme tarjottimemme ulos terassille joen varrella sijaitseviin pöytiin. Mikäs siinä kauniissa ympäristössä oli nauttia latte macchiatoa ja kakkua.
Piipahdimme myös Vähätorilla ja Turun vanhassa pääkirjastossa hieman vilkuilemassa, sillä pääkirjaston vanha puoli on upea. Kirjastossa oli meneillään kirjojen poistomyynti ja todella hyvä oli valikoima. Kun ei kuitenkaan kamalan paljon viitsinyt kantaa kirjoja mukanaan, päädyin ostamaan vain yhden kirjan (Max Manner, Bandiitti – Stein Storesen -sarjaa). Vastavalon vuoksi kuva ei oikein tee oikeutta todellisuudelle. Sisälläkin olisi voinut kuvata enemmän, mutta ehkä toisella kertaa sitten.
Kävimme myös kiertelemässä Turun tuomiokirkossa. Aivan mielettömän upea rakennus ja pisti sanattomaksi. Heikosta valaistuksesta huolimatta oli pakko ottaa sisältäkin muutamia kuvia.
Sanomattakin selvää oli ystävälleni viedä minut myös Vanhalle Suurtorille, missä sijaitsee Brinkkalan talo, josta Suomen joulurauhakin julistetaan. Televisiosta joulurauhan julistusta katseltuani jäin kuitenkin ihmettelemään, miten kummassa ne kaikki sadat ihmiset mahtuvat alueelle. En kuulema ole ainoa ihmettelijä. 😉
Vanhalta Suurtorilta jatkoimme Luostarin välikadun kautta Aboa Vetus & Ars Nova -museoon, joka on historian ja nykytaiteen museo. Emme ostaneet pääsylippua vaan pikaisesti kurkistimme aulakaivausta. Aboa Vetus on rakennettu maan alta löytyneen kaupunginosan ympärille. Näin on päästy säilyttämään kallisarvoinen arkeologinen löytö. Paremmalla ajalla on ehdottomasti hankittava pääsylippu ja tutustuttava keskiaikaisen luostarikorttelin raunioihin. Kävimme kuitenkin kiertelemässä museokaupassa ja siellähän oli vaikka ja mitä kivaa. Paljon sellaisia juttuja, jotka melkein ostin. 😀
Museopiipahduksen jälkeen lähinnä vain pyöriskelimme ympäriinsä, sillä enää ei ollut mitään varsinaista ohjelmaa. Kävimme Forum Korttelissa PUF Design Marketissa ja kahvi- ja teekauppa Mandragorassa. Mandragorasta ostin tuliaisiksi NelleUllan käsintehtyä suklaata ja Mokkapuun Kustavi Kaffea. Nam! Sitten illalliseksi kebabia Woti’sissa ja pikaisesti juna-asemalle mahtavan Mikaelinkirkon kautta.
Tuhottomasti jäi vielä näkemättäkin, Turku on iso kaupunki. Ensi kerralla voisi harkita vierailua Turun linnassa tai vaikkapa jollain Turun kirpputorilla. Itse asiassa olen miettinyt jopa Turkuun muuttamista… Turku olisi tarpeeksi iso kaupunki, rannikolla eikä mahdottoman matkan päässä Helsingistä. Ja edullisempi kuin Helsinki. Aika näyttää. 😉
Tämä postaus tuli kuin tilauksesta! Juuri ensi viikolla tarkoitus leikkiä turistia Turussa 🙂 Kiitos hyvistä vinkeistä ja mukavaa loppujuhannusta!
Ihanaa, jos sait tästä vinkkejä itsellesi Limonaria! Oikein mukavaa reissua Turkuun. 🙂
Turku on kyllä mitä ihanin kesäkaupunki! Hauskat kuvat ja kattava kertomus, kiitos, tuli heti Turku-ikävä 🙂 .
Kiitos Milla! Mielellään Turussa olisin viihtynyt kauemminkin. 🙂
Kiitos reissuseurasta ❤️ Tulepa taas mukaan syyskuussa ? Itse käyn tässä kesän aikana vielä pariin otteeseen Turussa. Itseasiassa sitä joulurauhaa on kuuntelemassa tuhansia ihmisiä…
Syyskuussa sitten uudestaan, ehdottomasti! 🙂