Ecopure 2 vesipullo & arvonta

EDIT: Arvonta on päättynyt!

Kannan mukanani aina vesipulloa. Ennen käytin kaupan virvoitusjuomapulloja, mutta kun neljä vuotta sitten sain käsiini ensimmäisen niin sanotun kestopullon en enää kertakäyttöisiin koskenut. Sain lahjaksi silloin Tupperwaren Ecopure2 -juomapullon, joka kulkikin ahkerasti mukanani aina viime kesään asti. Olin vatsavaivojeni kanssa jo niin epätoivoinen, että halusin sulkea pois sen mahdollisuuden, että pitkään käytössä olleesta pullosta olisi jotain huonoa imeytynyt elimistöön, ja viskoin pullon pois aloittaen uuden pullon metsästyksen. Kesästä asti eli siis aivan liian kauan olen taas käyttänyt kertakäyttöpulloja, sillä en vain ole löytänyt sopivaa kestopulloa. Pulloa olen etsinyt New Yorkista asti. 😉 Pullolle minulla on aika korkeat vaatimukset. Pullon on oltava mielellään vetoisuudeltaan puoli litraa ja sen pitää mahtua myös käyttämääni pienempään käsilaukkuun. Muodolla on siis väliä! Olisi myös kiva, jos pullo olisi väriltään miellyttävä, ennemmin neutraali kuin räikeä. Tätä viimeisintä toivettani ei saamani Ecopure2 täyttänyt, mutta kirkas ja raikas omenanvihreä väri ei kuitenkaan ole huono! Vetoisuus kun kuitenkin on sen puoli litraa ja pullo mahtuu siihen pienempään laukkuuni. Niinpä tartuin tilaisuuteen, kun törmäsin netissä ilmoitukseen, jossa näitä Tupperwaren Ecopure2 -pulloja oli tarjolla.

whiteandfresh7544.jpg

whiteandfresh.jpg

whiteandfresh7546.jpg

Pulloja on saatavilla erikokoisina. Löytyy myös 0,75 litran ja yhden litran pulloja ja onpa joissain pulloissa jopa juomanokkakin. 0,5 litran pulloja on paketissa kaksi; vihreä ja tuollainen persikkaan taipuva oranssi. Otin käyttööni tutun ja turvallisen vihreän ja nyt tuo toinen pullo on minulle tarpeeton. Niinpä ajattelin, että kun blogini Facebook-tykkääjien määrä on kivasti taas kasvanut ja jos vaikka siellä ruudun takana joku olisi myös ekologisempaa vesi-/juomapulloa vailla, arvon tämän toisen pullon täällä blogissa!

Arvonnan säännöt on simppelit:

1) Kaikille yksi arpa JA blogin Facebook-tykkääjät saavat tupla-arvan (arvonnan aikana voi liittyä – KLIK!). Lisäksi tosi mielelläni kuulisin teidän ajatuksia vedenjuonnista ja vesipulloista! <3

2) Muistakaa ilmoittaa, kuinka monella arvalla olette mukana.

3) Jättäkää toimiva sähköpostiosoitteenne kommentin yhteydessä sille varattuun kohtaan (ei näy julkisesti). Ilmoitan voitosta sähköpostitse.

Arvonta alkaa heti ja päättyy perjantaina 11.3.2016 klo 23:59.

Onnea arvontaan! 🙂

Irina / White & Fresh - -

67 kommenttia “Ecopure 2 vesipullo & arvonta

1. Kahdella mukana, olen kuullut myös näistä hyvää palautetta. Juomapullo aina mukana, tiskipöydällä vesipullo, jonka juon x2 päivän aikana.

2. Kahdella arvalla mukaan 🙂 Mie en oikein osaa pitää vesipulloa mukana enkä muutenkaan juo vettä.

3. Kahdella arvalla mukana. Vettä tulee juotua useammin, jos esim. töissä on kiva vesipullo mukana.

4. Osallistun kahdella arvalla! Vettä kuluu päivittäin tolkuttomasti ja uusi pullo oliskin kiva!

5. Kahdella arvalla mukana 🙂 Koitan juoda pari litraa päivässä, pullo kulkee mukana pitkin päivää. Olisi kiva saada kaunis pullo!

6. Mulla on etsinnässä pieni pullo, mulla on pari kivaa pulloa joista toinen on valkoinen, mitta ne on liian suuria, ei mahdu laukkuun. Kahdella arvalla tavoittelen voittoarpaa 🙂

7. Todella kivan ja kompaktin näköinen pullo. Tulisi tarpeeseen. Harvemmin kyllä kannan vetta tai muuta juomisfa mukanani, oikeastaan ainoastaan jos lähden autolla pitemmälle reissulle tai työpaikan kokouksiin/koulutuksiin. Isompia pulloja minulta löytyy, mutta ne ovat liian isoja mukana kannettavaksi, joten silloin tulee ostettua aina kaupasta vettä, joka tuntuu turhalta kun kotoakin sitä saa hanasta. Huh olipas pitkä alustus, elikkäs kahdella arvalla mukana :D

Mukavaa kevään odotusta!

8. Yhdellä arvalla mukana! Itse hankin juuri töihin tupperwaren kestopullon, mutta kotiin voisin vielä yhden tuollaisen ottaa!

9. Ooh, näitä olenkin ihastellut muilla ja haaveillut omasta. Eipä vain ole tullut osallistuttua kutsuille. Minäkin kannan mukanani kestovesipulloa, mutta se kaipaisi jo uutta tilalle. :)

Yhdellä arvalla mukaan!

10. Meillä on noita Tupperin puolen litran pulloja ainakin neljä. Yksi kulkee yleensä mukana, yksi töissä, yksi kotona käytössä… Löytyy myös sellainen 0,75l ja litran pullot. Mut ehkä meille vielä yksi pullo mahtuisi. 🙂 Kahdella arvalla mukana siis.

11. Yhdellä arvalla mukana. Yritän juoda vettä kotona aina kun kuljen vesihanan ohi, muuten ei tule juotua tarpeeksi.

12. Äskeisestä kommentista unohtui sähköpostiosoite.. Yhdellä arvalla siis mukaan 🙂

13. Yhdellä arvalla mukana. Kesää kohden loisto tuote testattavaksi. Oi kun onnistais!

14. Kahdella arvalla mukana. Mulla on jo ennestään yksi tällainen pullo, mutta kovasti kaivattaisiin lisää meidän perheeseen, nää on niin kätsyjä ja hyvännäköisiä. Vettä tulee juotua kiitettävästi, varsinkin nyt tämän vuoden puolella taas, kun aloitin terveemmän elämän ja kuntoprojektin.

15. Kahdella arvalla mukana. Vesi paras voitehista. Mulla on tapana myös kuljettaa aina vesipulloa mukana ja hakusessa on ollut juuri sellainen mistä ei irtoaisi mitään vaarallista elimistöön. Vettä tulee juotua kuitenkin useampi litra päivässä. Pysyy kehon aineenvaihdunta ja erityisesti iho hyvässä kunnossa.

16. Kahdella mukana! Vettä juon, mutta kunnon pulloa en omista. 😉

17. Yhdellä arvalla mukana. Tuollaista vesipulloa kaipailen. Kesällä aina vettä mukana ja toki myös hiihtoreissuilla. Juon vettä ainakin 2 litraa päivässä. Kevät ja kesäauringon paisteessa kostuttelen kasvojani vedellä ja rusketus on taattu. Suihkupullolla kesällä suihkuttelen vartaloani, sehän kaipaa vain kosteutta auringonpaisteella.

18. Kahdella mukaan 🙂 Ennestään löytyy pullo, mutta se alkaa olla jo vanha, että mielelläni uuteen sen vaihtaisin. Litran pullo olis kyllä tosi kätevä, tulisi varmemmin juotua tarpeeksi.

19. Hei, 1 arpa minulla, koska facessa en ole.

Harmillisesti missasin työporukan tilauksen tuosta vesipullosta ;(

Nyt haukkana paikalla 🙂

20. Töihin pitäisi muistaa viedä vesipullo, kun päivän aikana ei tule vettä muuten juotua tarpeeksi. Yhdellä arvalla osallistun.

21. Tarvitsen sekä salille jumppaan että töihin! Yhdellä arvalla mukana.

22. Yritän pitää vesipulloa aina kädenulottuvilla, näin vettä tulee juotua pitkin päivää.

Kahdella mukaan.

23. Kahdella mukana! Vesipullo on aina mukana, mutta vedenjuonti vaihtelee suuresti. Liian usein se tuppaa unohtumaan.

24. Oijoi, tommosesta kelpais hörppiä vettä pitkien koulupäivien aikana! (: yhdellä arvalla mukana!

25. Kahdella arvalla mukana! Kivannäköinen pullo, käyttöön tulisi 🙂

26. Kahdella arvalla mukana 🙂 Vesi vanhin voitehista ja sitä kuluu päivittäin useampi litra.

27. Juon ihan liian vähän vettä – tuollainen iloisenvärinen pullo innostaisi juomaan usein! Mukana kahdella arvalla.

28. En osallistu nyt arvontaa, sillä mulla on noita kans monta ja eri kokoisia. Tulin vain sanomaan, että paras ostos Tupperilta pitkään aikaan 🙂

29. Yhdellä arvalla mukana! :)

Olen erittäin huono juomaan vettä päivän aikana, josko noin hieno pullo vaikkapa innostaisi 😉

30. Yhdellä arvalla mukana. Vettä juon päivän aikana vähintään 2,5 litraa. Pidään jääkaapissa lasista vesikannua, josta kotona ollessa kaadan vettä lasiin ja näen paljonko olen päivän aikana juonut. Ulkona ollessa ja liikuntatunnilla mukana on teräksinen 0,5 litran juomapullo.

31. Yhdellä mukana! Tarvitsisin jumppaan uuden pullon -entinen hieman ongelmallinen korkkinsa puolesta.

32. Kiva pullo ja vettä tulee juotua reippaasti joka päivä. Yhellä mukana.

33. Vesipullo joka päivä käytössä, muuten ei tule juotua tarpeeksi. Tällä hetkellä käytän Lifefactoryn pulloa, mut nuita Tupperwaren pulloja on myös ollut:)

34. Yhdellä mukana. Olen yrittänyt lisätä veden juontia, mutta laihoin tuloksin. Jospa ihanan värinen pullo lisäisi sitä.

35. Yhdellä arvalla mukaan, uusille juomapulloille on aina tarvetta 😀

36. 2 arpaa.

Vesi alkanut maistu aparemmalta, kun lisää sekaan esim. sitruunaa, melonia yms. Ja maistuisi vielä paremmalta kauniista pullosta

37. 2 arpaa. Elämäni on tuskaa, jos vesipullo ei ole mukana. Työni puolesta joudun kiertämään paljon eri paikoissa kodeista kouluihin. Sisäilma-altistuneena se tunne, kun pitäisi puhua ja puhua ja kurkkua kaihertaa eikä vettä saatavilla. Kertakäyttöpullojen korkkeihin en luota, yhden tabletin jo kastelin 🙁

38. 2 arpaa. Minulla on 0,75 litran Tupperware-pullo, joka on passeli koko liikuntaharrastuksiin, mutta käsilaukkuun sopisi 0,5 l pullo paremmin.

39. Oon etsinyt uutta juomapulloa, missä pysyy korkki kiinni laukussakin ja olis hygieeninen. Tää olis just sopiva

40. 1 arpa. En ajatellut aluksi osallistua tähän kun omistan lasisen juomapullon mutta sitten tajusin että tätä kuljettaisin mielummin laukussa mukana kun ei ole niin painava. Juon vettä n.3 litraa päivässä. Yhtään vähemmällä en pärjäisi, heti tulee huono olo!

41. Yhdellä arvalla mukana! Minulla on tällä hetkellä kaksi vesipulloa. Pinkistä Niken pullosta (jossa on pilli) on kiva hörppiä vettä kotosalla ja pinkki pikku Myy-pullo kulkee mukana laukussa. Vielä olisi töissä tarvetta tuollaiselle kestopullolle! Sinne kun en halua pikku Myytä tai Nikeäni ottaa.. Veden juominen ei minulla ole vielä ihan rutinoitunutta, joskus saan täyteen 1,5 litraa päivässä, useimmiten en.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *