Irinan omaa nimeään kantava blogi on arkea ja elämää taltioiva, elämänmakuinen ja rento. Irina asuu pienessä helsinkiläiskaksiossa. Kodin kokonaisilme on vaalea ja yksinkertainen sisältäen luonnollisia, kodikkaita ja jopa boheemejakin yksityiskohtia. Irina on matkalla kohti minimalismia ja vaikka prosessi onkin jo pitkällä, tekemistä silti riittää. Minimalismin lisäksi blogin lifestyle-aiheet sisältävät kaikkea arjesta, elämästä ja mielenkiinnonkohteista. Löydätkin blogista juttuja muun muassa kirjoista, hyvinvoinnista ja tapahtumista. Kiteytettynä siis teeskentelemätöntä ja aitoa juttua kodista ja muista elämän osa-alueista!
Irina on nelikymppinen syntyperäinen helsinkiläinen, joka rakastaa merta ja kipputoreja, valokuvaamista, lukemista, suklaata, kotivaatteita, päiväunia ja satakielen laulua. Tervetuloa mukaan seuraamaan Irinan elämää!
Olen tehnyt elämässäni oikeita päätöksiä, oikeita päätöksiä itselleni. Olen luopunut itselleni haitallisista asioista. Itse asiassa jos ollaan rehellisiä, ne eivät ole olleet asioita vaan ihmisiä. Ihmissuhteita, jotka eivät ole olleet minulle hyväksi. Hankalan tästä on tehnyt se, että kaikki nämä ihmissuhteet ovat olleet niitä elämäni pisimpiä ja hyvinkin läheisiä minulle. Niistä luopuminen on tehnyt kipeää ja tekee edelleen vaikka ei niin paljon kuin vielä hetki sitten. Voin kuitenkin paremmin nyt, minun on helpompi hengittää.
Mietin välillä, olisiko minun pitänyt tehdä jotain toisin, mahdollisesti yrittää parhaani mukaan saada ehkäistyä näiden ihmissuhteiden päättymiset. Sitten kun olen miettinyt, millaista näissä ihmissuhteissa olisi erinäisten tapahtumien jälkeen, tunnen vain suurta epäluottamusta ja jatkuvan epävarmuuden tunnetta. Jaksaisiko sitä loputtomiin järjettömiä verbaalisia raivonpuuskia, loukkauksia, nöyryytystä ja syytöksiä asioista, joihin et itse ole voinut edes vaikuttaa? Millaista elämää se olisi, jos koko ajan tuntisi itsensä vajavaiseksi ja riittämättömäksi? Kun edessäsi hymyillään ja takanasi aivan jotain muuta? Kun itselle tärkeät ihmiset, joille itsekin pitäisi olla tärkeä eivät olekaan läsnä muulloin kuin silloin, kun itselle sopii? Kun olet hukkumassa ja ojennat kätesi päästäksesi ylös, vastassa on vain syvä hiljaisuus? Ehkä toisaalta hyväkin, että kävin niin sanotusti elämäni pohjalla, sillä ylös päästessäni todella havahduin.
Vaikka edelleen käsittelen menetyksiäni, tiedän, että nyt minun on hyvä olla. Minulla on toki läheisiä ihmissuhteita, ystäviä ja sukulaisia, mutta luopumiset on toisaalta saaneet minut tuntemaan itseni elämäni ensimmäistä kertaa todella yksinäiseksi. Tiedän kuitenkin, että olen tehnyt oikeita päätöksiä ja rinnallani pysyneet läheiseni ovat minulle kultaakin kalliimpia. Tiedän myös olevani hyvä ja rehellinen ihminen, ja mikä tärkeintä: I am enough – minä riitän!
Olet rakas! ♥ ♥
Miia: Niin sinäkin ♥
Ei meidän tule "raahata" mukanamme ihmisiä, jotka syövät energiamme…joskus pitää vaan löysätä heidät kelkasta. Halit sinne, rohkea kirjoitus ♥
Idis & Interiööri: Kiitos! ♥ Olen joskus aiemminkin ottanut etäisyyttä ihmisiin, joiden ympärillä tuntuu pyörivän negatiivinen ilmapiiri, ja jotka kärsivät ongelmista toisensa perään. Ongelmia kun on itselläänkin, niin joskus on vaan pakko irtaantua, jotta elämä ei olisi pelkkää ongelmavyyhtiä, dissaamatta kuitenkaan kenenkään vaikeuksia. Nämä viimeisen vuoden aikana elämästäni poistuneet eivät ole ihan tätä kastia vaan ongelma on muissa asioissa. Tosi kuitenkin, että omasta ympäristöstään on pyrittävä tekemään sellainen, että eläminen on mahdollista.
Hyvä kirjoitus!<br />
<br />
Tässä on aihe, jota olen itse lähiaikoina joutunut käsittelemään paljon. On rankkaa päästää irti suhteista joissa olet jonkin vuoksi roikkunut kauan. Itselläni oli ystävä jonka kanssa tuli toisen ihmisen vuoksi välirikko. Juurikin sellainen asia johon itse et voi vaikuttaa.. on vain todella petetty olo ja haikea päästää irti, koska se tuntuu niin lopulliselta, että välimme ovat poikki emmekä tule enää näkemään tai juttelemaan kuten ennen. Toisaalta olen pettynyt itseeni koska annoin ihmisen muodostua itselleni niin tärkeäksi, jota selvästikään en ollut hänelle. Olin myös kuvitellut ihmisestä ja ystävyyssuhteestamme enemmän kuin se todelllisuudessa oli. Ihminen eli täysin kaksoiselämää minun ja muun maailman ympärillä.<br />
<br />
Tapahtuneesta on nyt puoli vuotta. En aina edelleen vieläkään ymmärrä miksi asioiden piti mennä näin, miksi en merkinnytkään ihmiselle mitään. Silti ymmärrän, että suhteella ei ollut tulevaisuutta ja näin on parempi. Helpompi hengittää nimenomaan kun päästää irti turhasta. Itse ihmisestä olen jo päästänyt irti, vielä kun saisin päästettyä irti näistä fiiliksistä. Toisinaan on ikävä hänen kanssaan juttelemista, mutta en ymmärrä miksi koska kaikki oli kaksinaamaista kulissia. Ihminen ei ole ollut aito. On vain hankala ymmärtää kuinka onkiko kut ihmisestä jotain aivan muuta kuin todellisuudessa on.
Sonja: Kiitos!<br />
<br />
Mä en voi ymmärtää, minkä takia joku haluaa kuluttaa omaa aikaansa olemalla toiselle ihmiselle "muka-ystävä". Luulisi, että se olisi kurjaa ajanvietettä itselleenkin. Minä ainakin olen niin mukavuudenhaluinen, että haluan viettää aikaani sellaisten ihmisten kanssa, joista välitän. Tilanteesi kuulostaa tutulta, vaikka omakohtaista kokemusta minulla ei tällaisesta kaksinaamaisuudesta ole. Ymmärrän myös toivon saada ajatukset pois tapahtuneesta ja ihmisestä, josta on konkreettisesti jo päästänyt irti. Toki ymmärrän, että vuosien tai vuosikymmenien ihmissuhde ei ajatuksista voi lähteä puolessa vuodessa. Tsemppiä sinullekin ajatuksien ja tunteiden käsittelyyn!
Amen! Kaunis postaus ja oikea päätös ♥ ♥
S: Kiitos! ♥
itseään pitää aina kuunnella, oppia tunnistamaan, mikä on omalle hyvinvoinnille parasta ja sitten toimia sen mukaan. Se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta kun päätös on kirkas, universumi auttaa eteenpäin. Iso halaus! ❤️
Heidi: Kiitos! ♥ Mä en ole koskaan ollut hyvä päästämään irti mistään, mutta tällä kertaa koin selvän valaistuksen ja tein päätöksen. Päivittäinhän se on mielessä, mutta ajan kanssa helpottaa koko ajan lisää.
Olen sitä ihmistyyppiä, joka ei osaa kantaa kaunaa tai olla pitkävihainen. En osaa edes mököttää, vaikka joskus kovasti olen yrittänyt 🙂 On kuitenkin ollut yksi ihminen, joka on saanut minut tuntemaan kaikkea ikävää, jopa vihaakin ja vaikka kyseessä oli lapsuudesta saakka läheinen sukulainen, katkaisin häneen lopullisesti välit liki 15 vuotta sitten. En ole katunut päivääkään. Se ihminen satutti niin syvästi ja käänsi kaiken, jonka olin luottamuksella kertonut, minua vastaan. Käytti kaikkea kuin aseena. Siedin sitä jonkun vuoden, kunnes yhtäkkiä tuli mitta täyteen. Kun poistin hänet elämästäni, lähti elämästäni myös kaikki epämiellyttävä pois. <br />
<br />
Tänä päivänä en juurikaan tunne häntä kohtaan enää mitään. En enää edes vihaa, enkä kaunaa. Se ihminen on minulle yhdentekevä. Aluksi välien katkaisu tuntui oudolta. Mietin, olinko äkkipikainen? Oliko tällainen välien katkaisu jopa lapsellista itseltäni? Mitä enemmän meni aikaa, sitä paremmalta tuntui. Joskus jotkut ihmissuhteisiin liittyvät päätökset ovat vaikeita, mutta jos toimii luottaen omaan intuitioon, ei voi mennä väärin. <br />
<br />
Tsemppiä ♥
Heidi: Mä olen myös katkaissut välini yhteen lähisukulaiseen sen jälkeen, kun hän eräällä tempauksellaan yksinkertaisesti vain ylitti rajan. En tiedä, olisiko siitä voinut ajan kanssa päästä yli, mutta kun ilmoitin ettei hän ole tervetullut niihin aikoihin pidettävään tilaisuuteen tempauksensa vuoksi sain niin hirveät viestit perään ettei kukaan koskaan ole ollut minulle niin ilkeä. Siinä kohtaa ratkaisu syntyi ja päätös on pysynyt nyt vuoden. Toki kaipaan sitä ajatusta että minulla olisi tämä ihminen elämässäni, mutta käytännössä minun on helpompi ilman. Säästyn varmasti paljolta, sillä hän on loukannut ja nöyryyttänyt minua aiemminkin. En itsekään aina maailman ihanin ihminen ole, mutten ikinä voisi kohdella toista ihmistä tuolla tavoin.<br />
<br />
Ihmissuhteiden katkeamiset ovat aina ikäviä, erityisesti jos ne on väkisin katkaistava. Monesti hiljalleen etääntyminenkin tuntuu pahalta, mutta se on huomattavasti kivuttomampaa.
Mia: Aina ei pysty ihan täysin poikkasemaan välejä vaan on siedettävä muita ja tultava vähintäänkin toimeen, yleensä juuri muiden ihmisten vuoksi. Se on vaikeaa, mutta joskus niin on vain tehtävä. :/ Joskus voi vaan etäännyttää itsensä ja yrittää olla välittämättä ja ottamatta kantaa. Joissain tapauksissa olen itsekin tehnyt niin sen sijaan, että lähtisin väkisin mitään välejä katkomaan. Onneksi sinä pääset tästä ikävästä henkilöstä eroon viimeistään sitten, kun läsnäoloasi ei enää tarvita lasten iän tms. vuoksi. Tsemppiä! 🙂
Niin täyttä asiaa! Miten onkaan niin, että silloin kun itsellä menee huonoimmin, silloin oppii myös sen ketkä oikeasti ovat niitä ihmisiä, jotka haluat pitää lähelläsi. Ajattelen tämän niin, että kaiken ei ole tarkoitus kestää, ei, vaikka kyse olisi pitkäaikaisista ihmissuhteista, niissäkin "kasvetaan" joskus erilleen.<br />
<br />
Ihana kuulla, että sulla on nyt parempi olo! ♥
JonnaH.: Viime kevään hankalista ajoista seurasi tosiaan se hyvä juttu, että ymmärsin päästää irti joistain ihmisistä. Toi se tosin samalla tullessaan pari yllätystäkin ja ne yllätykset itse asiassa teki eniten kipeää, koska niitä ei ikimaailmassa olisi osannut kuvitellakaan. Eihän sille kuitenkaan mitään mahda ja elämää on jatkettava eteenpäin. Onneksi nyt paljon vahvempana! 🙂
Mä samaistun aivan täysin ja sympatiseeraan ihan kybällä! Itse laitoin muutama vuosi sitten välit poikki hyvinkin läheiseen sukulaiseen koska väsyin elämään jatkuvassa raivokohtausten ja mykkäkoulujen pelossa. Ns. hyvinäkin hetkinään ko. ihminen vain söi mun energiat haukkumalla jotain muita ihmisiä.<br />
<br />
Jos joku ihminen on täysin mahdoton eikä osaa olla normaalissa ihmissuhteessa muiden kanssa, joskus on ainoa keino kertakaikkiaan laittaa välit poikki. Ja silti sitten kyselee itseltään, että olenko minä nyt paha ihminen, olisiko pitänyt olla kärsivällisempi tai ymmärtäväisempi tai antaa asioiden vaan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos?! Jonkun lievästi hankalan ihmisen kanssa ehkä joo, mutta tosi vaikeisiin tapauksiin ei tepsi mikään. Niinpä peli poikki ja hyvästi. Kun muu ei auta, se on ainoa oikea valinta. Hyvä sinä!!!
Vanha Jäärä: Se on vaan päätettävä, haluaako tietynlaisessa ihmissuhteessa elää. Vaikka ei haluaisikaan niin irti päästäminen ei aina ole helppoa. Voi mennä vuosiakin, että sitä roikkuu ja kärsii, kun ei halua menettää. Ehkä jossain vaiheessa tulee sitten jokin juttu, joka herättää ymmärtämään ja päästämään irti. Itselläni se on ollut joku asia tai teko, joka on sitten ylittänyt sietorajan räikeästi ja sitä kautta olen saanut voimaa nostaa leukani pystyyn ja pistämään pelin poikki. Helppoa se ei silti ole koskaan ellei kyse ole sitten jostain kaukaisesta henkilöstä, johon ei ole kovin vahvoja tunnesiteitä.