Keittiössä: öljypullojen ym. säilytys

Pitkään mielessä ollut öljypullojen, mausteiden yms. tarvikkeiden säilytys”dilemma” ratkesi ihan itsestään ja odottamatta pari kuukautta sitten äitini muuton yhteydessä. Olin haaveillut jonkinlaisesta teräslankakorista, mutta äidiltäni löytyi hänelle tarpeeton puinen laatikko. Vastaanotin sen hyvin mielelläni!

whiteandfresh8510.jpg

Laatikkoon mahtuu kutakuinkin kaikki sellainen, minkä haluankin olevan esillä sekä käytännöllisistä että esteettisistä syistä. Olen mieltynyt siihen, että keittiössä on esillä kivan näköisiä ja myös tarpeellisia keittiötarvikkeita.

whiteandfresh8508.jpg

whiteandfresh8509.jpg

Laatikko on kaksilokeroinen ja keskellä on tuollainen kahva. Ensin hieman mietin, särähtääkö silmiin puulaatikon erivärisyys pöytätason tammilaminaattiin nähden, mutta en siihen kyllä ole käytön myötä kiinnittänyt juuri huomiota. Nyt pitäisi löytää jonkinlainen pöytäsäilytysratkaisu mausteille, joita alkaa olla sen verran ettei ne meinaa mahtua lieden yläpuolella olevaan maustekaappiin. Lisäksi lyhyenläntänä maustekaapista voin hyödyntää vain alimman hyllyn, jolle sillekin on varvisteltava ihan tosissaan. Ehkä, jos löydän jossain vaiheessa uuden säilytyslaatikon/-korin/vastaavan näille nykyisille tarvikkeille, niin voin tämän puulaatikon ottaa käyttöön mausteille. Laidat ovat sen verran matalat, että mausteet eivät hukkuisi sinne ja etiketitkin olisi luettavissa.

Keittiön uusi järjestys on jo muodostunut varsin toimivaksi ja voisin sen teille esitellä, mutta on niin hämärää täällä kotona, että kuviin tulee järkyttävän paljon kohinaa. Voisinhan toki ottaa kuvia noiden loisteputkien valossa, mutta kuvat olisivat silloin puhkipalaneita ja ehkä aika karseita. Ennen kuin saan otettua keittiöstä yleiskuvia, teen teille vielä ainakin yhden yksityiskohtapostauksen keittiön säilytyksestä. Eiköhän se aurinko jossain vaiheessa sen verran piipahda, että saadaan kuvien kohina minimoitua. 🙂

 

2 kommenttia “Keittiössä: öljypullojen ym. säilytys

  1. Täällä menossa sama pohdinta. Kaappiin, vai tasolle. Äh ja pöh. En osaa päättää… ?

    1. Heidi: Kokeilemaan vaan! Eka vaikka jotain tasolle ja jos alkaa ahdistaa niin kaappiin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *