Home snapshots

Ripaus uudesta kodista…

Eteinen

IMAG7090.jpg

IMAG7089.jpg

Kylpyhuone

IMAG7087.jpg

Keittiö

IMAG7085.jpg

IMAG7084.jpg

IMAG7083.jpg

IMAG7082.jpg

Olohuone/parveke

IMAG7091.jpg

IMAG7095.jpg

Makuuhuone

IMAG7092.jpg

IMAG7099.jpg

IMAG7096.jpg

Tavarat ovat pitkin asuntoa juuri niin, että ei varmasti pysty kuvaamaan isompia kuvakulmia. 😉

(Sivu)verhot ovat kuitenkin onneksi saatu ripustettua. Rullaverho odottelee vielä asennustaan, samoin eteisen valaisin. Olen itse aika hidas laittamaan paikkoja kuntoon. Mukana on toki myös laiskuutta, mutta suurimmaksi osaksi vain sitä rasittavaa täydellisyyden tavoittelua.

FB:ssa hieman pohdiskelin, josko saisin jo tälle viikonlopulla kuvia teille makkarista. En saanut. Ensi viikko voisi olla todenmukaisempi arvio. Onneksi kaikki jätesäkit on purettu jo kaappeihin, hienosäätöä enää jäljellä. Olohuoneesta voisin kuvia ottaa sitten, kun saan huonekalut paikoilleen. Olen pitkittänyt niiden paikoilleen laittamista lähinnä rullaverhon puuttumisen vuoksi. Keittiötä voisin kuvailla sitten, kun viimeisetkin kaksi pahvilaatikkoa on purettu. Kylppärissä olen hissukseen tyhjennellyt isoa viikonloppulaukullista kosmetiikkaa. Ottaa hieman aikaa, sillä kylppärin sisustus tulee säilytyksen osalta olemaan täällä uudessa kodissa hieman erilainen. Eteinen on varmaankin sitten se viimeinen kuvattava, sillä sinne on nyt kertynyt kaikki tyhjentyneet pahvilaatikot yms., jotka odottavat joko roskiin tai varastoon menoa.

Vieläkö maltatte odottaa? 🙂

Irina / White & Fresh - -

26 kommenttia “Home snapshots

1. Ihania väläyksiä, nyt ei kyllä enää malttaisi odottaa enempää. Sulla onkin tuo Tivoli-radio, itsekin olen sitä mielinyt, mutta ostin sitten kuitenkin sellaisen valkoisen pienen, missä kajarit on erikseen ja samassa on iphone-telakka, itselläni on tosin Lumia 🙂 Meilasin sulle päivällä.

1. t: Mä yritän mahdollisimman nopeasti saada kodin kuvauskuntoon, tietenkin myös oman mielenrauhani vuoksi. Ja sain sun sähköpostin, vastailen heti kunhan sopiva rakonen löytyy. 🙂

2. Ihanan valoisalta näyttää! Ja niin mä hei kadehdin noita sun siistejä keittiön kaappeja! Voi jummi! Oispa joskus meidänkin kaapeissa ton näköistä!!! 🙂 Ja kyllä me ootellaan! :))

1. JuttaEmilia: Kiva, että jaksat(te) vielä odotella. 🙂 Noi kaapit on ehkä siistit joo, mutta ei tilavuudeltaan ja korkeutensa puolesta kovin ihanteelliset. Pitää katsoa ajan kanssa, keksisikö niille jotain.

3. Tsemppiä muuttokuorman purkuun ja tavaroiden järjestelyyn! Kyllä siitä hyvä tulee:)!

1. Viivi: Kiitos! Yritän ainakin saada kaiken hyvään järjestykseen, mutta varmasti tulee ajan kanssa vielä viilailtua. :)

Ja hei vinkki sulle: Kun laitat tuossa kommenttiosiossa kohtaan "Kotisivu" sun blogin osoitteen, niin nimimerkistäsi tulee linkki, joka vie automaattisesti klikkaamalla sun blogiin. 🙂

4. Onnea uuteen! Oliko tämä ihan uusi asunto vai uudehko? Uudelta ja kivalta ainakin näyttää. Onko tämä muuten omistusasunto vai oletko vuokralla?

Tuskin maljan odotella kuvia… Mukavaa syksyn jatkoa!

1. Sanna: Kiitos! :)

Koti on uudehko, saman ikäinen kuin yksiöni oli. Ja vuokra-asuntohan tämä. :)

Kivaa syksyn alkamista sullekin!

5. Ei saa laittaa tämmösiä kiusoittelu kuvia ;D Minä en ainakaan malta odottaa kuvia uudesta kämpästä ;P

1. riituli: Pakko oli laittaa jotain, kun tiiän, että moni haluaa jo sisustuspostauksia. Ja kun ei ole tarjolla muuta kuin eioota niin piti sitten vähän vilautella 😉

1. Love: Mä tiiän! 🙂 Yritän asap saada paikkoja kuntoon niin kuvausta kuin omaa mielenrauhaani ajatellen.

6. Jaa että tämmönen sneak peak :-)

Mä haluisin jo nähdä, onko sulla vielä sininen tehosteväri olohuoneessa :-))

1. Teija: Hihi, vielä löytyy ripaus sinistä. Ei onneksi enää yhtä paljon kuin aluksi 😀

7. Kivalahan siellä jo alkaa näyttää! Mulle iskee hirvee tavara-ahdistus kun katon miten sun kaapit ja muu on järjestyksessä ja tavaraa vähän. Oikeesti varmaan pyörtyisit jos näkisit miten paljon tähänkin kämppään on survottu tavaraa. Järkyttävää, miks mä en osaa olla noin järkevä :/

1. LittleB: Mitäs, jos ottaisit tässä syksyllä semmoisen raivausprojektin (siis jos tavaramäärä kauhistuttaa)? Ensin kuvaat kodin sellaisenaan, kuin se nyt on ja alat kohta kohdalta raivaamaan. Kuvaat kierrätykseen/myyntiin/roskiin menevät kasat ja myös miltä jälkeenpäin näyttää kaapeissa yms. Konkreettisen tuloksen näkeminen motivoi kummasti. Ja aina voi projektia tehostaa laittamalla kuvat vaikka blogiin, jolloin motivaatio tehdä karsintaa kasvaa entisestään. 🙂

8. Ei jakseta odottaa! Niin kivalta näytti nämä väläykset 🙂

1. LadyBlue: Hih, teen parhaani saadakseni paikkoja kuvauskuntoon. 🙂 Nyt on kuvia muuten makkarin valmiista pohjatyöstä. 🙂

1. H-EHHASL: Kiva kun jaksatte odotella 🙂 Musta on ihanaa, kun uudessa kodissa voi alkaa tietyllä tavalla puhtaalta pöydältä.

Ja nyt mä en enää pysty vastustamaan mun uteliasuuttani ja on pakko kysyä, mistä tuo sun nimimerkki H-EHHASL tulee? Ei yhtään aukenen mulle. 😀

2. Tiedetään, tiedetään! :)

H blogista Every Home Has A Silver Lining, eikö?

3. LittleB: Heeeeei, toihan on ihan simppeli! En olisi kuule tajunnutkaan, mutta nyt kun sanoit, niin varmasti näin on! 😀

9. Kuule, mitäs jos nyt tehdäänkin niin, että vaihdetaan koteja? Muuta sä tänne ni mä muutan sinne? ;DD

Näyttää niin ihanalta, että mä viherrän kateudesta! Ihanat lattiat ja VALKOISET lattialistat!! ;D

1. Dara: No ei kyllä tehdä! 😀 Huomenna oot jo tummanvihreä, kun laitan pienen sneak peekin olkkarista, hih! Ja tuut sitten ihastelemaan ihan paikan päälle, kunhan saan tätä vähän enempi vielä kuntoon. Liiaksikin on vielä laatikkoo, pussii ja nyssäkkää lattioilla. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *