Ihana parvekkeen ovi

Eilen kerroin sunnuntaina jumiutuneesta parvekkeeni ovesta. Nyt onneksi ovi pelaa jälleen ja parveke on käytössä. Alun perin oli ajatuksena pyrkiä parvekkeelle pihan kautta kuukulkijalla nousten, mutta jokin (en muista mikä) sen esti. Päädyttiin lopulta helpompaan ja ikkunan kautta sitten. Oli aavistuksen huvittavaa, kun kolme äijää olivat yhden parvekkeen oven kimpussa. 😉

IMAG4701.jpg

Minä tietysti heti säntäsin ikkunasta parvekkeelle kukkia kastelemaan, sillä janoiset reppanat olivat aika säälittävän näköisiä.

IMAG4702.jpgIMAG4704.jpg

Ainoastaan pelargonia näytti jokseenkin elossa olevalta, mutta kuten viime kesänä huomasin, se on todellakin kiitollinen ja sitkeä kukka.

Ovea yritettiin avata ruuvarilla ja vasaralla moneen otteeseen, mutta ovi pysyi sitkeästi kiinni.

IMAG4707.jpg

Lopulta ovi saatiin auki, kun kaivettiin rälläkkä esille. 😀 Kipinät lentelivät ja lopulta ylin telki saatiin rikki ja ovi aukesi. Haettiin oveen uusi pitkäsalpa ja tadaa, jo toimii.

IMAG4708.jpgIMAG4711.jpgIMAG4712.jpg

Lisäksi öljyttiin tuo ovijarru, joka on tähän mennessä rahissut niin paljon, että parhaimmillaan ei ovea aukaistessa ole omia ajatuksia kuullut. Nyt on niin hiljainen ovi, että tekisi mieli vain availla ja sulkea ovea. 😀

Toistaiseksi ovi siis pelittää. Oven kahva (tai no, kahvojahan ei ole edes olemassa, hih) on aika jäykkä, mutta toimii. En kuitenkaan uskalla parvekkeelle mennessä laittaa ovea kiinni, sen verran traumoja taisin saada. Vielä joutuu oven karmipellin korjaamaan, tai pahimmassa tapauksessa vaihtamaan koko oven, mutta sen näkee sitten. Kaikki aikanaan. Pääasia, että parveke on käytössä.

Iso kiitos kaikille asiaan liittyville henkilöille. <3

 

P.S. Kukat elpyivät ja voivat hyvin. 🙂

Irina / White & Fresh - -

12 kommenttia “Ihana parvekkeen ovi

  1. No onneksi sait oven kuntoon! Ja onneksi kukatkin elpyivät. Niistä puheenollen, pitääkin tästä pyyhältää kastelemaan mun orvokki ;D

    1. Dara: Mä olen myös tosi iloinen, kyllä sitä vaan on niin tottunut omaan parvekkeeseen että kaikki on ihan sekaisin, kun on &quot;lukittu&quot; parvekkeelta pois. 😀

  2. No kyllä sattuu ja tapahtuu!! Tapahtuiko toi siis ihan yhtäkkiä? No onneksi nyt toimii :))

    1. Love: Joo suunnuntaina matsin loppuvaiheessa ovi ei vaan enää auennut vaikka kuinka yritin. Tosi omituista kun se tuolleen yhtäkkiä jumittui. 🙂

  3. Olipa ikävä kokemus näillä helteillä, onneksi nyt pelittää ja kukatkin selvisivät! 🙂

    1. Jenni: Suurin osa lämmöstä on nyt onneksi pysynyt kodin ulkopuolella, ehkä viime vuonna lämpö tosiaan oli melkein ylivoimaisen kovaa, kun pidin parvekkeen ovea auki. Tietenkinhän se kuumuus tulee sisälle jos ovi on auki… siksi yritän pitää ovea kiinni silloin kun aurinko paistelee. Mut onneksi kukat selvisivät koitoksestaan &hearts;

  4. Mä en nyt oikein ymmärrä mikset sä aiemmin mennyt tuonne parvekkeelle ikkunan kautta, jos kerran kukkien kohtalo huoletti?

  5. K: Aluksi en tajunnut koko ikkunamahdollisuutta ja sitten kun tajusin, oli apu jo melkein paikalla. Olin päättänyt kyllä, että jos eilen ei oltaisi parvekkeelle päästy niin olisin käynyt siellä ikkunan kautta. Yksinään tuon ikkunan avaaminen ei ole niin simppeliä, kun ikkunapuitteet on pakko tukea avaamisen yhteydessä.

  6. Orvokki raukka oli jo aika janoinen mutta uskon että on jo toipunut, hyvä että ovi tuli kuntoon, kivaa iltaa, toivottavasti siellä on jo keli parantunut, meillä on koko päivän ollut ihan kaunista, mutta vähän viileää.

    1. t: Orvokit ovat siinä jänniä, että kun kaipaavat vettä ne nuupahtavat ja näyttävät sen ulospäin ja kun saavat vettä niin nousevat takaisin kukoistukseensa. :)<br />
      <br />
      Täällä on nyt toinen sateinen päivä putkeen ja päätinkin ihan suosiolla kauppareissua lukuunottamatta hengailla sisällä ja rentoutua. Huomenna sitten vissiin keli jo aavistuksen parempi ja voikin lähteä asioille. 🙂 Kivaa torstaita! &hearts;

    1. H-EHHASL: Onneksi ei tosiaan tarvinnut uusia kaikkia kukkia 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *