Auringonpaiste kuriin!

Pikkuinen yksiöni on hyvin valoisa. Parveke ja ikkuna ovat etelään ja valon määrä on aika kiva jopa talviaikaan. Keväällä ja kesällä tämä pieni kopperoni kylpee valossa. Aurinko alkaa paistamaan puolen päivän aikaan ja vetäytyy syrjään illalla vasta. Tuloksena on siis valoisuuden lisäksi hyvin lämmin asunto ja siten tulee aurinkoisia päiviä välillä kirottua hyvinkin raskaasti vaikka kesästä nautinkin.

Ikeasta Bestån hankkiessani ostin samalla rullaverhon. Verho on 2 metrinen pimentävä Tupplur-rullaverho. Olin laskeskellut, että kahden metrin verho yltää reilusti yli molemmin puolin ikkunasmyygiä. Verho kuitenkin meni juuri nappiin mitoituksen osalta ja se yltää juuri ja juuri smyygin leveyden verran.

Ennen

IMAG4358.jpg

Jälkeen

IMAG4360.jpgIMAG4362.jpgIMAG4363.jpgIMAG4372.jpgIMAG4374.jpgIMAG4375.jpgIMAG4376.jpgIMAG4377.jpgIMAG4378.jpg

Sivuverhot ovat tähän asti olleet aina kiinni. En ole jaksanut päivittäin availla ja sulkea verhoja, kun ne kerran on nätisti saatu kiinni ja aseteltua sohvan taakse. Valoa on kuitenkin riittänyt, koska verhot päästävät hieman valoa läpi ollen kuitenkin peittävät ja auringonpaiste on tosiaan ollut vahva niinä päivinä kun on jaksanut paistaa. 🙂 Nyt sivuverhot ovat kirjaimellisesti sivulla mukavana lisänä ikkunaan ja verhon aukaiseminen toimii näppärästi narusta vetämällä.

Parvekkeen oveen en ole toistaiseksi ainakaan ajatellut hankkivani verhoa, alue on niin pieni, että paistakoon siitä sisään ihan rauhassa. 🙂 Oven voi tarvittaessa peittää noilla sivuverhoilla.

Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen. Kummasti pelkän verhon avulla sai hieman erilaista lookia huoneeseen.

Täällä on pari viime yötä mennyt vähän pipariksi ja olen herännyt jo reilusti ennen seiskaa. Joutuu ehkäpä nauttimaan pienet päiväunet, että jaksaa iltaan saakka. Aurinkoista ja kivaa päivää kaikille!

12 kommenttia “Auringonpaiste kuriin!

1. Noonni, se on nyssi paikoillaan! 🙂 NICE! :)) Varmaan kummasti helpottaa??

Meikkis menee tänään Ikeaan 😉 😉

1. Love: Uskon, että toi verho on hyödyllinen! Aika näyttää. 🙂 Kivaa reissua Ikeaan!!

2. Hyvältä näyttää toi verho ja tuo "rullaosa" on tosi huomaamaton.

Pitäis myös vaihtaa yläkerran puiset sälekaihtimet rullaverhoihin, niin toimis paremmin pimennykseen. Tää on myös yks mun ikuisuusprojekteistani 😀

1. Anna: Olikin kyllä oikein hyvä ostos, suosittelen. Toivottavasti saat jossain vaiheessa pian sinäkin sen toteutettua. Rullaverhot ei ole liian hintaviakaan Ikeassa ja leveyksissä on aika hyvä valikoima. 🙂

3. Käytkö muuten päivätöissä ollenkaan? Elämäsi vaikuttaa mukavan kiireettömältä 🙂

1. siiri: Tällä hetkellä en käy päivisin työssä vaan "työnäni" on tämä blogi. Kyllähän sitä ehtii kaikenlaista tekemään, kun ei päivätyössä ole, mutta kyllä se kiirus iskee joskus tännekin. Mukavaa päivää 🙂

4. Ei mene tasan tuo auringon säteily 😀 Meille voisin vähän enemmän ottaa olkkariin illoiksi auringonpaistetta. Saisikohan sitä jotenkin siirrettyä sieltä sulta meille, hihii 😉 Liian kirkas tai kuumakaan ei kyllä ole kiva.

1. Soili: Mun toissa edellinen asunto oli myös tosi lämmin, silloin tosin suunta oli länteen. Nyt sitten toi edellinen oli aika pimeä. Aurinko toki paistoi sisälle välillä, mutta ikkunoiden edessä oleva metikkö aika paljon suodatti. Nyt on on toooosi valoista ja kuumaa. Mutta mä olen aivan tosi onnellinen tuosta rullaverhosta. ♥ Olen jo toista päivää pitänyt verhoa auki, kun ei tarvii perfektionistina taistella tuolla sohvan takana verhoja auki ja kiinni niin että olisivat myös suorassa ja ojossa. Äsken heräsin päikkäreiltä ja ah, miten hymy tuli kasvoille, kun avasin verhon ja näin tuon upean aurinkoisen sään ja laitoin kahvit tippumaan. 🙂

*lähettää hieman auringonpaistetta* ♥

2. Kiitos; aurinkolähetys tuli perille*** 🙂

Onpas muuten edullinen suoja tuo rullaverho. Täällä meillä on viileää, myö hommattiin ilmalämpöpumppu viime vuonna, ja on kyl ihan huippu! Tuus tänne meidän valtakuntaan, niin rapisee perfektionistisuus alta aika yksikön :D. Saisit täällä kyllä hyvää siedätystä, ja nopeasti 😀

Ostin äsken ihan tsemppiorkidean, jotta saisin nämä meidän sotkut ja kaaokset selätettyä ja edes imuroitua (jäi kesken tietenkin lauantaina jei ja eikun uusi ralli päälle kun hiekkaa on lattia taas täynnä). Meillä kukaan ei huomaisi vaikka verho repsottaisi irti puoliksi :DD

Kivaa iltaa siulle ihana, nautihan kahvveista ♥ ♥

3. Soili: Ikeassa ei rullaverhot paljon maksa, ainakaan noi Tupplurit.

Ja kyllä mä täällä siedätyshoitoa saan ihan hyvin, kun joka paikka on täynnä tavarakasoja. Katos kun mieluummin tavarakasat lattialla kuin niiden sijoittaminen "vääriin" paikkoihin. Hassu minä ;)

Täytyykin tulla kurkistelemaan sun orkideaa, sivusilmällä näin sun postauksen, mutta oon niin jäljessä muiden blogien lukemisessa ettei oo tosikaan. 😀 Mut tuun heti kun kerkeen! ♥

Hyvää yötä!

5. Tiedän tuskan kuumasta asunnosta! Se ei tosiaan oo mitään mukavaa puuhaa yrittää nukkua kuumuudessa ja valoisuudessa 😀 Me laitettiin kanssa joka ikkunaan ja myös parvekkeen oveen pimennysverho.

1. Rebecca: Mua ei häiritse itsessään valo, kesäyöt saavatkin olla aavistuksen valoisempia kuin muulloin. Eniten kiukuttaa sisään paistava aurinko kun ei meinaa edes läppärin näyttöä nähdä ja sitten on tietenkin se kuumuus. Mut katsotaan nyt, miten tämä toinen kesä tässä asunnossa sujuu kun on rullis ja parempi tuuletin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *