Keväiset pyyhkeet keittiöön H&M:lta

Nämä pyyhkeet kun ekan kerran näin H&M:lla, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Niinpä tilasin nämä heti, kun ostolakkokuukauteni eli helmikuu päättyi.
IMAG3393.jpg

IMAG3391.jpg

IMAG3389.jpg

IMAG3388.jpg

IMAG3392.jpg

IMAG3387.jpg

Sopivat aivan täydellisesti kaikkiin kotini väreihin, joita valkoisen, harmaan ja keltaisen lisäksi taitaa tänä keväänä olla myös turkoosi ja vihreä. Pyyhkeet ovat velouria, mutta ei haittaa, sillä pääosinhan näihin kuitenkin kuivaan käteni.
Aivan täydellistä! <3
Lisäksi tilasin kuminauhalakanan valkoisena, sillä harmaaseen versioon olen ollut todella tyytyväinen. Ei ole kertaakaan tarvinnut lakaa ojentaa vaan on nätisti pysynyt patjan päällä. Se on jopa sen arvoista, että joudun säilyttämään lakanat kaapissa rytyssä. 😀 En siis vielä ole opetellut kuminauhalakanan viikkausta.
IMAG3395.jpg
Samoin tilasin yhden harmaan tyynynpäällisen, sillä aiemmin hankkimassani pussilakanasetissä oli vain yksi tyynyliina – kuten normaalisti aina onkin. Käytössä on kuitenkin useimmiten kaksi tyynyä, joten tyynyliina tuli tarpeeseen.
Huomenna olisi tarkoitus postata keittiöstä, hieman laajemmin tällä kertaa. Sain tiskipöydän tänään jynssättyä ja nyt on taas puhdasta, ihanaa!
Mukavaa lauantai-iltaa <3

16 kommenttia “Keväiset pyyhkeet keittiöön H&M:lta

  1. Mä ostin tänään elämäni ensimmäisen muotoon ommellun lakanan, joten jos keksit kuinka kuminauhalakana viikataan, niin vinkkaa mullekin 🙂

  2. Ihanat pyyhkeet! Niissä tosiaan toistuu sun kodin värimaailma kauniisti &amp;lt;3&lt;br /&gt;Onko henkkamaukan liinavaatteet ja pyyhkeet muuten miten laadukkaita? Mä en ole muita kuin vaatteita henkkamaukalta hankkinut…

  3. Mulla on nyt kolmet H&amp;amp;M:n pussarit ja hyvin on neppareita myöten pysyneet kunnossa. Voin suositella 🙂

  4. Olinpas mä hölmö, mihin Martha Stewartilla ei ole ohjetta, sitä ei kunnon nainen tarvitse 🙂

  5. Ihanan herkut! &amp;lt;3&amp;lt;3 Sopii mielettömän hyvin yhteen kastehelmien röpöläisen pinnan kanssa tuo pyyhkeiden kuviointi. Nappi valinta. 🙂

  6. Aivan ihanat nuo pyyhkeet , sopivat kotiisi kuin nakutettu!! :)))&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Täytyypä käydä kurkkaamassa tuo viikkausohje!! Kiits &amp;lt;3&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Ihanaa iltaa :)))

  7. Ihania värejä kerrassaan 🙂 Tykkään myös noista kuminauhalakanoista. En osaa muuten myöskään viikata niitä 😀

  8. Ihan hienot. Uudet pyyhkeet kiinnostaa kaikkia naisia, mutta vanhat raitakuvioiset mummolan &lt;br /&gt;verhot ei valitettavasti kiinnosta ketään vaikka olisivat huippukunnossa. Minulla tästä kokemusta kun yritin ilmaisjakona lahjoittaa ja kukaan ei silmiä räpsäyttänyt ja korvia lotkauttanut.

  9. Erityisesti nuo HM:n kuminauhalakanat on ihan huippuja! 🙂 Meillä ei muita enää huolitakaan;D Vaikka viikkaus kyllä aiheuttaa päänvaivaa! 😀

  10. Oli kyllä hyvä ostos! &amp;lt;3 Ihanaa loppuiltaa sullekin, ihana!

  11. Täytyy yrittää opetella tuo viikkausohje ja jos en opi, niin on vaan totuttava että lakanat on kaapissa omituisesti mytyssä 😀

  12. Mä en kohta taida myöskään huolia muunlaisia. Mieluummin lakana oudossa mytyssä kaapissa kuin jatkuvaa oikomista sängyssä! 🙂

  13. Herkullisen värinen pyyhe&amp;lt;3 &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Mä en kuminauhalakanoita pois vaihtaisi! Ihanan helpot laittaa ja pitää 🙂 Tuo viikkaus tosiaan on hieman ongelmallista, mutta meillä säilytetään liinavaatteet sängynaluslaatikoissa eli ei se oo niin justiinsa 😉

  14. Ihan parhaita kyllä ovat, pitää vaan opetella suhtautumaan rennommin viikkailuun 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *