Allerginen reaktio aknelääkityksestä

Joo siis täällä on ollut aika hurjaa menoa ja oloa lauantaista lähtien, kun naamani päätti reagoida allergisesti viikko sitten saamaani aknelääkitykseen. Lauantaina naamani oli kuin santapaperia, näppyläinen, punainen ja turvonnut. Luulin ensin, että reaktio oli normaali niinkin vahvaan aknelääkkeeseen kuin Epiduo-voiteeseen. Sunnuntaina päivällä alkoi toden teolla hälytyskellot soimaan ja illasta sitten lähdinkin päivystykseen. Myös toiseen käteni kämmenselkään ilmaantui pieniä näppylöitä. 
Tältä näytti naamani sunnuntaina illalla. Rajasin kuvaan vain suunympärykseni, mutta naama on kauttaaltaan tämän näköinen.
IMG_20130212_105613.jpg
Kuva on hieman epäselvä, mutta siis iho on täynnä kosketusihottumaa. Lisäksi leukani hilseilee Epiduo-voiteen aiheuttamasta kuivuudesta.
Sain päivystyksessä takamukseeni kortisonipiikin ja reseptillä Prednisolonia, joka siis kortisonivalmiste. Annos on aluksi suuri, joka sitten päivä kerrallaan hieman pienenee. Eilen maanantaina ja tänään tiistaina annos on ollut 3 x 20mg, huomenna 2 x 20mg jne. Kuuri kestää sunnuntaihin saakka.
IMAG2933.jpg
Eilen illalla kasvojen kunto kuitenkin paheni ja jouduin lähtemään uudelleen päivystykseen. Lääkäri tutkaili kasvojani ja totesi, että allerginen reaktio ei varmaan vain ollut ennen eilistä saavuttanut huippuaan. Prednisolonin lisäksi sain vielä Zyrtecia.
IMAG2945.jpg
Lisäksi sain luvan kokeilla iholle (ensin testaten kestääkö iho) 1% Hydrocortison voidetta. Muutoin läträilen leuan alueelle roppakaupalla Humektania, jotta kiristys, kuivuus ja hilseily hieman helpottaisivat. Iltaisin pesen kasvot vain Humektanilla, saippuat ja muut on nyt out of the question.
Sairauslomaa on loppuviikkoon asti ja siihen mennessä toivon, että tilanne helpottuu. Näytän aivan hirviöltä ja kasvojen olo on myös aika tukala. Kutisee ja kiristää.
Että se siitä aknelääkityksestä sitten. Doximed antibiootti ja Epiduo-voide pääsivät allergiaa aiheuttavien lääkkeiden listaani kasvattamaan. Mietin jatkoa sitten kun allergia on parantunut. Täytyy ehkä varata uusi aika lääkärille ja yrittää saada vaikkapa lähete ihotautilääkärille. Osasyy näin vahvaan allergiseen reaktioon on hyvin todennäköisesti myös atooppinen ihoni.
Että tällaista täällä. Kyllä tämä tästä ja hengissä ollaan ja selvitään, joten nou hätä. 🙂

47 kommenttia “Allerginen reaktio aknelääkityksestä

  1. Oivoivoivoivoi :((( Varmasti tosi epämiellyttävää! Pikaisia paranemisia<3

  2. No todellakin on epämiellyttävää, ei mulla ole koskaan näin pahaa allergista reaktiota ollut. Kiitos paljon Rebecca <3

  3. AU AU AU JA OUCH OUCH OUCH!!! <br /><br />Toivottavasti helpottaa pian <3 <3

  4. Voi ei! Täällä tiedetään miltä tuo sietämätön kutina tuntuu. Pitäisi olla ajattelematta ihoa, mitä enemmän ajattelee,sitä enemmän kutittaa. Helpommin sanottu kuin tehty… Ootko kokeillut suolalios hauteita? Eli sidetaitoksia kastetaan apteekin suolaliuokseen tai sitten tekee liuosta itse. Keittää vettä, jossa vähän suolaa ja anna jäähtyä. En tiedä sekoitus suhdetta, kun olen aina vetänyt hatusta. Netistä varmaan löytyy. Taitokset kasvoille ja rentoutumaan sohvalle. Rauhoittaa ihoa.

  5. Oijoijoi 🙁 Tiedän tasan tarkkaan tunteesi! Itselle aiheutti samanlaisen reaktion koko kroppaan yksi migreenilääke ja siitä toipuminen kestikin istten ihan oman aikansa. Käsivarret ja naama oli tosiaankin kaikista pahimman näköiset ja lopulta kasvoille tuli tuhannen pientä valkopäistä finniä. Mä olin todellakin valmis hautautumaan maan alle silloin. Pikaista paranemista sinne ♥

  6. Kiitos vinkistä! Mä luulen, että kyllä tää tästä näinkin, mutta voisihan sitä kokeilla kotona ihan keitetyn veden ja suolan liuosta, jos tuntuu että tulee hautomiselle tarvetta. Voisi käyttää esimerkiksi samanlaista seosta, kuin mitä käytetään kun huuhdellaan sarvikuonolla poskionteloita. Sen luulis ainakin olevan terveellinen versio.<br /><br />Leuka imee ihan tuhottomasti kosteutta nyt, kun jo hilseilee. Oon laittanut Humektania ihan kasoja sen kummemmin levittämättä eikä mene kuin hetki kun rasva on imeytynyt. :o<br /><br />

  7. Mä en kehtaa viedä edes roskia valoisaan aikaan. 😀 Näytän ihan hirviöltä. No, kyllä tää tästä varmaan pian, kun kaikki lääkkeet alkaa vaikuttaa. Äiti lähti juuri apteekista hakemaan mulle sitä Zyrteciä, joten saan senkin kohta otettua. Kiitos paljon sympatiasta! <3

  8. Juuri tuollainen mieto suolaliuos, jota nenähuuhteluihinkin käytetään. Onkohan tuo humektan liian kevyt kosteusvoide. Pitäisikö kokeilla rasvaisempaa? Tuolta löytyy aika hyvin tietoa erivoiteista ja mille iholle soveltuu. <a rel="external nofollow" href="http://www.perusvoide.fi&quot; target="_blank">http://www.perusvoide.fi</a&gt; Itsekkin äskettäin aprikoin asian kimpussa. =) Toivottavasti helpottaa.

  9. Humektanin pitäisi ainakin Orionin perusvoiteista olla kaikkein rasvasin. Ehkä se riittää, jos läträä tarpeeksi usein. 🙂

  10. Hurjaa kurjaa ja niin nurjaa… 🙁 Paranemiset muru &amp;lt;3&lt;br /&gt;Ootko kokeillut Aqualan L -perusvoidetta? Se on rasvaisempi kuin Humektan, muttei mikään ylirasvainen minusta kuitenkaan… Mulla on sitä aina sellanen iso pumppis olemassa kun se on minusta jokapaikanpelastaja ;D

  11. Mä tosiaan kuvittelin, että Humektan on Orionin perusvoiteista rasvaisin. 😮 Oon kyllä aikanani käyttänyt Aqualan L:ää, mulle joskus määrättiin sitä ihan pumppupulloissa lääkärin kautta. 🙂

  12. Onpas äitynyt hurjan näköiseksi. Eikä se lääkäri määrännyt noiden kortisoonitablettien kanssa mitään mahansuojalääkkeitä? Kannattaisi varmaan niitäkin vielä popsia, ettet saa tuon iho-ongelman kanssa vielä vatsaongelmiakin. Kortisoonilla on sellainen ikävä sivuoire. Voimia sinne.

  13. Mulla on kotona ennestään vatsansuojalääkkeitä, lisäksi päivittäisiin vitamiineihin olen lisännyt myös Lacto Sevenin. Kiitos tsempistä! 🙂

  14. Oijoi 🙁 &lt;br /&gt;Voi kunpa iho rupeaisi parantumaan &amp;lt;3 &amp;lt;3&lt;br /&gt;

  15. Voi harmi! Eihän tähän voi muuta toivoa kuin pitkää pinnaa ja pikaista paranemista. Onneksi sinulle on tulossa kivaa postia. Iso Hali 🙂

  16. Humektan on kaikista kevyin noista voiteista, siinä on pienin rasvapitoisuus! Nyt äkkiä rasvaisempaa rasvaa käyttöön 😉

  17. Mälsää, sillä Humektan-tuubissa on asteikko, jonka mukaan tämä olisi perusvoiteista kosteuttavin. No, koitan pärjätä tällä kuitenkin. Jos ei meinaa tehota niin meen sitten käymään apteekissa rasvaostoksilla.

  18. Mä niin toivon samaa, tää on todella kurjaa. Jos ei kutise niin sitten kiristää. Ja toisinpäin. Ja edelleen punoittaa voimakkaasti, on laikkuja ja näppyjä. Turvotus tosin on aavistuksen vähentynyt.

  19. Pinnaa todellakin tarvitaan, kiitos! Pakettia odotellessa, niiiin ihana tuuri kävi. Halaus takaisin &amp;lt;3

  20. Oijoi, täältäkin toivotaan vain kestämistä ja terveämpää ihoa!! En muista mitä olet aknestasi alunperin höpissyt, mutta mietin olisiko kyseessä alunperinkin allergiaa? Itselläni oli aknenkaltaisia oireita, jotka katosivat allergialääkkeillä! Mutta no, ehkä asia on tutkittu. Toivon että saat tosiaan ajan kunnon ihotautilääkärille, ei terveyskeskuslääkärit voi kaikesta kaikkea tietää, valitettavasti. 🙁

  21. Hei! Olen vasta alkanut lukemaan blogiasi. Ymmärsinkö oikein, että et käy vielä ihotautilääkärillä? Jos vain mitenkään pystyt käymään ihotautilääkärillä, suosittelen sitä ihan ehdottomasti. Itselläni on menossa suurinpiirtein aknen 30-vuotisjuhlat ? Olen nyt 44-v ja tätä iloa on kestänyt murkkuiästä lähtien. Olen syönyt kaikki mahdolliset lääkkeet vuosien mittaan ja minulla ainakin niiden teho voiteisiin verrattuna on ollut parempi. Ymmärsin sinulla olevan lääkkeiden kanssa enemmänkin allergiaongelmia? Itselläni jäi viimeinen tetrasyklin-kuuri kesken, kun se aiheutti kovia vatsakipuja, vaikka ennen oli ihan ok. &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Paras ihonhoitokeino itselläni on ollut riittävä kosteutus. Käytän säännöllisesti kemiallisesti toimivaa kuorintaa, kalvomaisia naamioita ja sellaisia kosteusnaamioita, jotka saavat jäädä ihoon imeytymään. En myöskään koskaan pese kasvoja millään vesipesuaineella, joita rasvaiselle iholle suositellaan, vaan käytän esim. pelkkää kasvovettä ja vanulappuja. Mitä pintakuivempi ihoni pinta on, sitä enemmän näppylöitä pukkaa, vaikka muuten ihoni on superrasvainen, joten pintakuivuus on saatava pois noilla kuorinta/naamiojutuilla. Kuivan iholaadun aknen hoidosta en osaa sanoa mitään. Toivottavasti löydät apua, se on todella epämiellyttävä seuralainen ja ihan oikea sairaus.

  22. Mulla on myös tässä Aqualan L:ssäni tuollainen asteikko ja siinä yläpuolella lukee &amp;quot;kosteuspitoisin&amp;quot; ja alapuolella &amp;quot;rasvapitoisin&amp;quot;. Luulen että se kosteuspitoisin tarkoittaa sitä, että siinä on eniten vettä, vaikka tosi harhaanjohtavasti tuo on minusta ilmaistu. &lt;br /&gt;Ja huomasinpa samalla, ettei tää mun purkki olekaan Aqualan L -voidetta vaan Aqualan Duo -voidetta… Mä oon käyttänyt sitä onskuna jo vaikka uinka pitkään ja nyt vasta tajuan, että se ei olekaan sitä mitä luulin… ;D No, ei haittaa, tosi hyvää tääkin on.

  23. Hauskaa, mun Humektanissa lukee, että rasvapitoisin on Aqualan Oil 😀

  24. Hei, suosittelin juuri tyttärelleni E-kirjaa: Aknesta voi parantua! Sen ovat kirjoittaneet Hanna Markuksela ja Varpu Tavi. Sitä myy Elisa Kirja , maksaa vain 7€. En ole sitä itse lukenut mutta muita ko. kirjoittajien julkaisuja. Ehkä siitä jotain vinkkejä löytyisi.&lt;br /&gt;Tsemppiä paranemiseen!&lt;br /&gt;

  25. Voi ei 🙁 Jokohan nuo vastoinkäymiset sulla ihon kanssa alkaisi riittää :(&lt;br /&gt;Tiedän kyllä hyvin miltä susta tuntuu. Mullahan tämä iho esim. lehahtelee märkäruveksi kasvoissa ajoittain. Nuorempana se oli ihan jatkuva riesa, nykyään onneksi harvemmin. Nyt kun on ollut nämä kädet auki jo talven on tuo märkivä ihottuma välillä tarttunut naamaankin, ei kiva :/ Tänään onneksi oli se kauan odotettu ihopolin käynti ja nyt lääkäri lupasi että tämä hoidetaan kuntoon eikä mua enää jätetä oman onneni nojaan 🙂 Kovat on hoidot ja lääkkeet mutta jospa tämä tästä alkais helpottaan kevättä kohti. Toivon ihan sydämestäni samaa sinnekin &amp;lt;3 ja jaksamista &amp;lt;3

  26. Ompas kyllä kurjaa, paranemisia! Blogissani on sinulle jotain 🙂

  27. Voi ei, siulla kyl riittää vastoinkäymisiä tuon ihon kanssa. Toivottavasti alkais pian helpottaa ja pääsisit käymään ihotautilääkärillä, sieltä luulis apua tulevan kun on alan spesialisti tekemässä arviota. Tsemppiä!

  28. Tärkein juttuhan sun ihonhoidossa olis se tupakoinnin lopettaminen..

  29. Hei Irina, tuli vaan mieleen että onko se akne nyt oikeasti kaiken tämän arvoista? Tiedän, ettei sekään mikään kiva olotila ole, mutta vaikuttaa siltä että kun yritetään parantaa yhtä niin päädytään toiseen ongelmaan. Onko näppyihin kokeiltu pillereitä vai pelkästään antibiootteja ja voiteita?&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;| &lt;a href=&quot;<a rel="external nofollow" href="http://mustikkasmoothie.blogspot.com/"&quot; target="_blank">http://mustikkasmoothie.blogspot.com/"</a&gt; rel=&quot;nofollow&quot;&gt;mustikkasmoothie.blogspot.com&lt;/a&gt; |

  30. Suosittelen kääntymään ihotautilääkärin ja sitten kosmetologi Eila Helgrenin puoleen. ITsellä on auttanu heidän menetelmä hoitaa ihoa, eli pesen sen mineraalisuolalla ja Avecydillä, en käytä mitään voiteita ja meikkinä ainoastaan heidän sellaista peiteainetta. Nyt minulla on käytössä Bare Mineralsin mineraalimeikit ja nekin on ok. Tähän vielä oikea ruokavalio ja liikunta (esim. karkki aiheuttaa finneja, koska se vaikuttaa hormoonitoimintaan) niin pitäisi auttaa. Tietysti myös stressi vaikuttaa ihoon ja jos on esim. isoja elämänmuutoksia/vastoinkäymisiä, niin ne näkyy tottakai myös ihossa.

  31. Voi kuinka ikävää tuo on, toivotaan että saat pian apua. Minulla on blogissani tunnustus sinulle, toivottavasti et ole sitä aiemmin saanut.

  32. En usko, että näppyongelmani johtuvat allergiasta, mutta taatusti ihoni herkkyyteen vaikuttaa atopia. Käyn näyttämässä naamaani uudelleen terveyskeskuksessa perjantaina, jos vaikka päivystävän terveydenhoitajan kautta saisi lääkärin konsultaation. Ollaan jo keskiviikossa ja kasvot ovat edelleen hyvinkin kirjavat ja ärtyisät. Kiitos tosi paljon tsempistä! &amp;lt;3

  33. Tervetuloa blogini pariin, toivottavasti viihdyt (vaikka blogissani paljon shoppaillaankin, hih!). :)&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Olen käynyt joitain vuosia sitten muutaman kerran ihotautilääkärillä, mutta sille on kyllä nyt taas tarvetta ja pyrinkin saamaan lähetteen käsiini mahdollisimman pian. Söin muutama vuosi sitten tetrasykliinikuurin, mutta sain siitä(kin) urtikarian. Vahvoja lääkekuureja (esim. Roaccutan) en tahdo enkä myöskään mitään hormonivalmisteita, kuten e-pillereitä. Täytyy löytää muunlaiset ratkaisut.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Odotan jo innolla, että saan tämän akuutin vaiheen nyt kuriin niin pääsen testaamaan Mádaran ihonhoitotuotteita, josko niissä olisi sen verran vähän kaikkea ylimääräistä, että sopisi herkälle iholleni.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Kiitoksia tsempistä! 🙂

  34. Kiitos paljon kirjavinkistä ja tsempistä Viivi! 🙂

  35. Kuulostaa siltä, että säkin kärsit atopiasta? Millaiset lääkkeet sä sait vaivaasi? &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Ja lämmin kiitos tsempistä littleB &amp;lt;3 Niin ja voimia sullekin!

  36. Aikanaan on lääkitty suunympärysihottumaan tetrasykliinillä, jolle allergisoiduin. Nyt sain Doximed-antibiootin ja tuon Epiduo-voiteen, mutta niistä jouduin nyt luopumaan. Aion kyllä hakeutua taas ihotautilääkärille. Tää oli niin vahva allerginen reaktio, että mun atopia puhkesi siinä samalla. Näin oletan siis siksi, kun iho ei tunnu nyt lähtevän oikein paranemaan.

  37. Olenkin joskus ostanut Eila Helgreniltä sitä suolaa, mutta sen kokeilusta on ehtinyt kulua jo pari vuotta. Ihotautilääkärille aion hankkia terveyskeskuksesta lähetteen. Kiitos vinkistä! 🙂

  38. Joo pohjalla on atooppinen ekseema ja nyt tuo käsi on päässyt infektoitumaan. Ja bakteeri oli vielä kehittänyt resistenssin ainakin yhdelle antibiootille ja yhdelle käytössä olleelle rasvallekin. Nyt sain kolmannen vahvan antibioottikuurin, sisäisen kortisonikuurin ja uutta kortisonivoidetta. Lisäksi joudun käydä ainakin 3 kertaa hoitajan pakeilla sellasessa kylvetyksessä jossa käsiä hoidetaan bakteereita tappavalla aineella.&lt;br /&gt;Mulle tuli mieleen ettei tuo sun naaman lehahdus olisi kuitenkin märkärupea myös? Sehän toimii niin, että ne bakteerit elää ihan normaalistikin iholla, mut jos iho on rikki, ne voi päästä ihon sisälle jolloin tulee tulehdus. Mulla riitti ennen tyyliin jos suupieli oli kuiva ja vähän auki, niin seuraavana aamuna saattoi naama olla aivan turvonnut ja paiseilla. (Hyvin saman näköinen nimittäin kuin tuossa kuvassasi, siitä tuli vaan mieleen…)

  39. Ai säkin saat popsia kortisonia sisäisesti. 😉 Ollaan sit samiksia, hihi. No leikki sikseen… mä en oikein tiedä millainen märkärupi on. Nää näpyt ja muut on olleet tässä eikä iho varsinaisesti ole rikki. Pitää kai tutustua tuohon märkärupeen.

  40. Jep, kortisonisamiksia ollaan 🙂 Voi että kun voisi toisen oloa jotenkin helpottaa :/ Itse ehkä kokeilisin tuossa nyt vesipesu+kevyt rasvaus ja taas kun alkaa poltella kiristää niin uusi pesu ja rasvaus jne useammankin kerran päivässä.

  41. Välillä kun on kutittanut ja poltellut enempi, niin oon Humektanilla pessyt naaman ja rasvannut uudelleen huolellisesti. Hetkellisesti helpottanut oloa. Ihan super montaa kertaa en viitti pestä ettei kuivu enempää.

  42. Ootko kokeillut takrolimuusivoidetta? Itse sain vuosi sitten juurikin tuollaisen reaktion, en vaan tiedä mistä. Sitten samaa hoito, kortisonia sisäisesti ja naamaan… Seurauksena suunympärysihottuma. Ja atooppinen ihottuma on siis. Kortisoni ei siis itselläni auta eikä sovi, Protopicin jälkeen ei mitään ongelmia. Se rauhoittaa myös sitä suunympärystä hyvin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *