Eteisen kaappi

Muutama päivä sitten kun fiilis oli vielä heikompi ja siitä täällä kerroin, mainitsin myös sotkuisesta kaapista, josta olin ottanut kuvan, mutta jonka kuvankäsittelyohjelmani ylivalotti ja siten vesitti suunnitelman pistää kuva eetteristä ulos. Jostain syystä kun olen ensin käyttänyt automaattikorjausta kuvissa ja vielä korjaan värivirheet sekä pienennän kuvakokoa, Macin Esikatselu-toiminto ylivalottaa kuvan. Nyt yritin olla äärimmäisen varovainen ja sain jonkinlaisia (lukekaa: huonoja) kuvia eteisen kaapin siistimisestä tänne blogiin laitettavaksi.
IMAG1883.jpg
Tähän kaappiin olen sijoitellut kaikenlaista, tietyllä tavalla saman tyyppisiä juttuja mutten sitten kuitenkaan. 😉 Alla oleva kuva näyttää jo paremmin, että roipetta riittää.

IMAG1887.jpg
Roskiin ei lähtenyt kuin yksi rikkinäinen kassi. Pääpaino näytti tämän kaapin järjestelyssä olla nimenomaan järjestely.

IMAG1888.jpg

IMAG1891.jpg
Alimmalle hyllylle mahtui juuri ja juuri kuntoiluun liittyvä välineistöni ja toiseksi alin hylly sai sisuksiinsa erilaiset matkalaukut ja -kassit.

IMAG1892.jpg
Niiden yläpuolelta löytyy sitten huiveja, vöitä, pikkulaukkuja yms. sekä varatyynyjä ja sisätyynyjä sisustustyynynpäällisille. Niin ja kylppärin matto.

IMAG1894.jpg
Ylin hylly pitää tällä hetkellä sisällään vähemmän kuin mitä sinne mahtuisi. Jes, tavoite siis saavutettu tässä kaapissa! Tirsk! 😉 Perintöfiltti ja makuupussi ovat tämän hetkiset tavarat ainoastaan ylähyllyllä.
Tänään olen pyykännyt ja jatkanut projektiani (josta vihjaisin taannoin Facebookissa) dokumenttilaatikoiden parissa, missä säilytän siis kodin tärkeitä papereita. Harmikseni löysin muutaman kansiollisen paperia vielä viimeisestä muuttolaatikosta. Projekti siis käynnissä, mutta lattiaa alkaa olla näkyvillä kasvavassa määrin, jopa äitini kyläillessään huomautti kuinka paljon siistimpää mulla on täällä. Tai no, lähinnä projektikasat ovat vähentyneet. 😉
Huomenna pidän vielä kotipäivän ja yritän saada hommia tehdyksi. Sitten onkin taas palattava arkimenojen pariin. Ehkä täältä vielä noustaan, toivottavasti ennen joulua kuitenkin ja jos saisi vaikka hieman joulutunnelmaakin kehitettyä jostain.
Mukavaa viikkoa kaikille! 🙂
P.S. Pitäisikö mun hillitä näitä mun höpötyksiä jotenkin ja keskittyä enempi tarkemmin asiaan? 😉

12 kommenttia “Eteisen kaappi

1. Pitäisi minunkin tehdä vastaava homma eteisen kaappien suhteen! Kyllä tavarat mahtuisivat niin paljon paremmin, kun miettisi fiksun järjestyksen niille! Olet ollut ahkerana!

2. Mun mielestä sun ei tartte höpötyksiä hillitä yhtään! Onpa sulla sitäpaitsi ihan asiaakin siinä höpötysten lomassa ja höpöttely on sitäpaitsi kivaa luettavaa 🙂

3. Nää on mittakaavassa pikkusia juttuja, mutta yritän vähän nyt kerrallaan selättää tätä kaaosta, että tää ahdistus kaikkoaisi mahdollisimman pian! Kiva kiitos tsempistä, sille onkin nyt ollut tarvetta kun yksinkertaisetkin jutut on tuntuneet tooooosi isoilta ja vaikeilta! <3

4. Kiva kuulla! 🙂 Yritän jonkinlaista asian tynkää saada mukaan aina välillä.

5. Ihana kun jaksat ja MALTAT laittaa tavarat järjestykseen ajan kanssa. Mullekkin voisit ripauksen tuollaista piirrettä antaa 🙂

6. Noille tyynyille ja peitolle sun kannattais ostaa vaikka Tarjoustalosta sellainen pussi mistä imurilla otetaan ilmat pois. Mahtuisivat hyvin tuon viltin ja makuupussin viereen ja saisit vielä yhden hyllyn tavaroille lisää.

7. ihanan järjestelmällistä. meillä pienemmällä mehtäläisellä on menossa kaappien purku vimma ja kaapit on sen näkösiäkin. voi kuinka kaukainen muisto on siistit kaapit vaikka aikaa siitä ei ole hyvinkään montaa kuukauttakaan..ehkä vielä joskus :/

8. En tiedä olisiko kannattavampaa kuitenkin ensin sujautella tavarat kaappeihin ja saada oleskelutilasta siisti ja sitten vasta siivota kaapit kuitenkin. Käy äkkiä niin kuin mulle, että koti näyttää sekavalta ja kasoilta rojuja kun ei "voi laittaa kaappiin ennen kuin on vissi paikka keksitty". 😉

Okei, molemmissa tavoissa on sekä hyvät että huonot puolet, pakko myöntää. Mutta kaaoksen sietämistä ja siivousinhousta tai jotakin vastaavaa vaaditaan kyllä siihen, että kestää antaa tavaroiden lojua pitkin poikin odottamassa sitä parempaa sijoituspaikkaa. Ja nyt nähtiin, että aina silloin tällöin sekin raja tulee vastaan.

Ja virtuaalisesti lähetetty sulle ripaus tästä piirteestä, mutta vain ripaus ettei teidän kodista tule samanlaista kaaosta! <3

9. Kiitos vinkistä! Täytyy joku kerta käydä ostoksilla. Tyhjä hyllytila kelpaa kyllä. <3 🙂

10. Ehkä joskus kaikki kaapit olisivat edes hieman siistimpiä kuten nyt tuo yksi 😉

11. Waude, siitä se lähtee :-)
Minustakin tavaroiden sijoittelu kaappeihin ja varastoon on toisinaan vaikeaa (sama ongelma/haaste siis..)

Anna vaan tekstin lentää, anna palaa, hih ;-)

<3 Soili/ DM Koti

12. Sijoittelu kaappeihin on vaikeaa, koska niiden pitäisi heti olla täydellisesti oikeilla paikoillaan, hih! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *