Pipo päähän ja pää tyynyyn

Nahkakäsineiden ja Uggien suoja-aineen lisäksi sain kuin sainkin ostettua Hullareilta pipon sekä lisäksi ihastelemani tyynyliinat.
IMG_9316.JPG

IMG_9317.JPG

IMG_9318.JPG

IMG_9319.JPG

Pipo on Etceteran ja kuten näkyy, sekoitus villaa ja akryylia. Varsin kaupunkikelvollinen päähine, sopii niin villakangastakin kuin parkan kanssa. Pipo on tuolla päästä solmittu pienen pienellä langalla, jolloin pipo jää jänskästi myttyyn päälaelle. Lisäksi on tuommoiset kivat (kiristys)nauhat. En ole ihan varma kuuluuko sen pienen langan pitää pipon ”roikku”muoto kurissa vai kuuluisiko se poikkasta. Varmaan tosi selkeästi selitetty? 😉
IMG_9324.JPG
Sohvalle koristamaan hankin nämä kaksi Casa Stockmannin Astoria-tyynynpäällistä. Näitä sai myös punaisina ja mustina, mutta omaan makuun valkoinen mustalla tekstillä oli ehdottomasti paras. Eikä ollut hinnalla pilatut, vain 5,90 kappale. Vielä eivät ole päässeet sohvalle asti, mutta pikkuhiljaa. Ensin pitää vielä tehdä perusteellinen puhdistus sohvalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *