Asunnon kuntotarkastus part 2

Tämä postaus on jatkoa Asunnon kuntotarkastus part 1:lle, jossa keskityin kylppärijuttuihin. Vielä olisi muun asunnon osalta kertomatta. Lähdetään liikkeelle vaikkapa keittiöstä.
picture+013.jpg
En ole tämän kuuden vuoden aikana vielä ymmärtänyt, mitä tällä maalauksella on yritetty saada aikaan. Se ei ole esimerkiksi saman korkuinen työtason kanssa eikä muutoinkaan näkyvästi yhteydessä mihinkään. Mitä hittoa tässä on ajateltu, kun se on maalattu tällaiseksi kökön ruskeaksi… ohhoijakkaa. Pyysin, josko sen voisi maalata valkoiseksi. Ei kuulema pitäisi olla mikään ongelma.
picture+014.jpg
Kaapin ovet olivat vinossa ja tuo vasemman puoleisin kaappi aina hinkkasi tuohon oikean puoleiseen, kun sen laittoi kiinni. Remppamiehemme sitten kiristeli ruuveja ja nakutteli vasaralla, jonka jälkeen ovi sulkeutuukin kiltisti. Kaappien asentaja ei ainakaan ole osannut käyttää mittaa asentaessaan kahvoja. Sama ongelma meinaan on makuuhuoneessakin, aivan vinossa kaikki. :/
picture+016.jpg
Keittiön hanasta puuttuu kansi, josta näkyy kumpaan suuntaan väännettäessä tulee kylmää ja lämmintä vettä. Tämä ei kuulema ole ainoa asunto, josta se puuttuu. Uusi tilalle vaan!
picture+028.jpg
Lisäksi haluaisin uuden uunin. Omani on ajalta, jolloin tämä talokin on rakennettu eli jostain vuodesta 1991. Tätä teoriaa tukee uunin taustan siivouksen yhteydessä löydetty jonkun vanha puhelinlasku vuodelta 1992. 😉
Sitten olisi vielä makuuhuoneessa ”pientä” ongelmaa.
picture+007.jpg
Tämä kuva on siis makuuhuoneen kaapista. Oven alasarana on kokonaan irronnut kaapin rungosta ja ovi on siis kiinni vain yläsaranastaan. Saa aina kaapilla käydessään vähän jännittää, koska ovi päättää tipahtaa niskaan. Remppamies ensiavuksi kiristi hieman yläsaranaa ja totesi oven olevan vaarallinen. No, eipä ole ketään kuulunut korjaamaan, vaikka aikaa tarkastuksesta on kulunut jo kuukausi.
picture+001.jpg

picture+005.jpg
Myös toisessa makuuhuoneen kaapissa kaapin runkoon kiinnitetyt vedettävät korit ovat aikansa eläneet. Rei’ät, johon korien kiskot on kiinnitetty ovat laajentuneet ja repeytyneet eikä korit pysy enää paikoillaan. Alimman korin suhteen luovutin jo tovi sitten ja se sai maata tuolla kaapin pohjalla. Nyt olen kuitenkin poistanut korit kokonaan käytöstä. Tosi fiksua kiinnittää kaapin runkoon tuollaiset korit, joita tulee kuitenkin vedeltyä usein eestaas. Tuon korikatastrofin tilalle piti saada joko pari hyllyä tai sitten sellainen irtonainen korisysteemi, joka vaan sijoitetaan kaappiin. Eipä oo näkynyt näitäkään korjauksia.
Yksi oleellinen ongelma on vielä ovet ja ikkunat sekä niiden tiivisteet. Huoltomiehemme katsoi parvekkeen oven tiivisteet ja totesi niiden olevan ihan rikki. No ei ihme, että musta on tuntunut pidemmän aikaa, että parvekkeen ovi olisi auki ja viima vain vetää. Samoin ikkunoiden tiivisteet kaipaisivat uusimista. Tämä olisi tässä asunnossa äärimmäisen tärkeää, sillä täällä on sähkölämmitys. Pattereiden termostaatit saa työskennellä jatkuvasti, kun jostain vetää. Ja kun patterit työskentelee, tiedämmehän mitä se tekee sähkölaskulle? :/
Masentavassa kunnossa tämä asunto, eikö? Niin ja unohti kertoa, että suihkun hana vuotaa edelleen. On vuotanut nyt noin puolitoista kuukautta.
No mutta minuapa se ei enää haittaa. MÄ MUUTAN TÄYSIN UUTEEN VASTAVALMISTUVAAN KOTIIN 1.6. <3 <3 <3 🙂

Irina / White & Fresh - -

24 kommenttia “Asunnon kuntotarkastus part 2

  1. Oi ihanaa!! Siis tuo muutto, eikä nuo ongelmat nykyisessä 😉 Uudessa kodissa on varmaankin ihanaa päästä sisustelemaan ym &amp;lt;3&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Ihanaa päivää &amp;lt;3

  2. Ihana postauksen lopetus 🙂 &lt;br /&gt;On se vaan niin ihanaa päästä vanhasta uuteen!!

  3. Komppaan sinua noihin nykyisen asunnon puutteisiin liittyen siinä, että tiedän todella miltä tuntuu kun asuminen vaikeutuu ns. pikkuvikojen kanssa. Meillä oli edellisessä asunnossa tuo veto-ongelma ja se rassasi kyllä hermoja. &lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Paljon onnea uudesta kodista,varmasti upea fiilis. Meillä täällä sama odotus, mutta vasta syyskuussa.;)

  4. Ei ole enää pitkä aika muuttoon, koittakaahan selviytyä siellä kurjassa asunnossa sinne!

  5. Tosi paljon onnea uudesta asunnosta!!!&amp;lt;3 Mullakin on haaveena muuttaa ihan uuteen taloon, mieluiten lauttasaareen&amp;lt;3&amp;lt;3 (haaveena taitaa pysyä vielä muutaman vuoden ;D)

  6. Mä olen itse ihan täpinöissä. Että oikeasti mun ei tarvitse enää ahdistua tämän asunnon ongelmista. &amp;lt;3 Tosin toi vuotava hana pitää korjata asap kuitenkin. 🙂

  7. Musta tuntuu pitkältä ajalta jo kesäkuuhun odottaminen, minkälainen täpinä päällä olisikaan, jos pitäisi syyskuuhun asti odottaa. Huh! Fiilis on sanoinkuvaamaton ja hurjasti jaksamista odotuksen suhteen sinnekin! 🙂

  8. Lauttasaari on varmaan tosi kiva paikka, varsinkin jos pääsee ihan rannan tuntumaan. Meri on mullekin tärkeä. &amp;lt;3 Ja kiitos, en millään malttaisi odottaa enää vaikka silleen kaksi kuukautta ei ole ihan hirmuisen pitkä aika. 🙂

  9. Oi mikä ihana uutinen tuo alimmainen!!! &amp;lt;3 &lt;br /&gt;Sitte sie saat alottaa sen sisustamisenki ihan puhtaalta pöyvältä 😀 Kiva 🙂 Joko solet piirrelly uuen kodin pohjapiirrokseen mihin mikäki tullee vai onko sulla pohjapiirrosta, no käy se suunnittelu päässäki ainaki pikkasen ku ei oo oikeita mittoja 🙂 Tiäksie onko siellä sinun haaveilema valkonen kylppäri? Minkälainen koti sulle ja kisulle tulossa?…mie oon ihan onnessaan sinun puolesta 😀 Ai että mie rakastan muuttamisia ko saa suunnitella sisustusta aina uuestaan ihan tyhjästä, toki vanhoilla kalusteilla :)&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Ihana ihana ihana uutinen kyllä se uus koti &amp;lt;3 Oottavan aika on pitkä mutta onneksi se toivottavasti kuitekki se aika hujahtaa nopiaa 🙂

  10. Voi onnea jo etukäteen, kyllä nuo pienet viat alkaa pidemmän päälle ärsyttämään ketä vain! Pääsetpä jokaisesta eroon kerta heitolla!&lt;br /&gt;Eikä tule uuden uutukaisessa kodissa heti rempsa huolia!!

  11. Wau, mahtavaa tuo muuttouutinen! Onnea hirmuisen paljon muuttoon ja uuteen kotiin! Olisivat nyt tuon vaarallisen oven korjanneet kuitenkin heti, ettei se putoa päälle. Jee, Inanaa saa uuden kodin! Minuakin alkoi jo jännittää.:D

  12. Jee, tosi kivaa, onnea uuteen kotiin! 🙂 Vaikka muuttamisessa on oma hommansa, niin on se vaan hienoa päästä uutta kotia laittamaan. Hieno juttu! 🙂

  13. On mulla jo pohjapiirros, mut en ihan tarkasti ole päättänyt mitään. Hahmotelmia vasta pyöritellyt kevyesti. 🙂 Ja siellä on VALKOISET kylppärin seinät ja tummanharmaa lattia. &amp;lt;3 Ja asunnossa puunvärinen laminaatti! Asunto on paljon pienempi kuin nykyiseni, mutta eeeeeei se haittaa koska pääsen näistä ongelmista eroon ja aivan UUTEEN asuntoon. &amp;lt;3

  14. Mua ei enää yhtään haittaa se makkarin kaapin ovi. Mä voin vaikka tyhjentää sen ja sulloa kahdeksi kuukaudeksi vaatteet lipaston laatikoihin. Uusi koti, olen rakastunut! &amp;lt;3

  15. Joo mä varmasti tulen vielä muuton aikaan kiroamaan paljon, mutta ai että mikä fiilis kun saa kuitenkin uuden kodin. &amp;lt;3 Ja pääsen takas kaukolämmön piiriin, hyvästi isot kuukausittaiset sähkölaskut! Ei tuu ikävä! 😉

  16. WOU! En muista enää mitään postauksen alusta, viimeinen lause sai mut sekaisin. 😀 Onnea ihan hirveesti uudesta kodista, miten kivaa päästä kesäksi uuteen kotiin. 🙂 Mahtavaa! 🙂

  17. Minäkin oon niiiiiiin onnellinen &amp;lt;3 Tuntuu kuin rakastaisi koko maailmaa 😉

  18. Tosi kiva ku saat sen valkosen kylppärinki 😀 No niiNpä, pääset ongelmista erroon ja ihan tuliterä kotiki vielä! &amp;lt;3

  19. Ja mikä on myös ihanaa, on se että tuolla ei ole vapailla seinustoistella joka paikassa jotain mikä estää lisäkalusteiden hankinnan. Tässä nykyisessä ei oikein voinut harkita mitään kaappeja tai hyllyjä kun kaikilla potentiaalisilla paikoilla oli jotain hanaa, pistorasiaa tms.

  20. Heissan,&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Nyt vasta ehdin lukemaan pitkästä aikaa blogiasi ja olenkin kahlannut monta postausta läpi nyt aamusella.&lt;br /&gt;&lt;br /&gt;Ja tästä postauksesta luinkin sitten oikein ihanan uutisen!&lt;br /&gt;OIKEIN hirmusesti paljon ONNEA uuteen kotiin :)&lt;br /&gt;Oon niin onnellinen, että päsäet aloittamaan uuden sisustuksen ihan puhtaalta pöydältä.&lt;br /&gt;Innolla osotan postauksia sitten uuden kodin sisustamisesta ja elämästä siellä muutenkin!

  21. Kiitos! &amp;lt;3 🙂 Minäkin oon ihan super onnellinen, mitään muuta en mietikään kuin sitä, että kohta loppuu tämä kärsimys tässä asunnossa. Vaikka toki positiivisiakin juttuja on, tietenkin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *