Sisustuskuvahaaste – Rakkain esine

picture+005.jpg

picture+010.jpg

picture+011.jpg
Jonkin verran jo kulutuksen jälkiäkin vastaanottanut HTC Desire, joka kuuliaisesti on minua yli vuoden jo palvellut. Tällä voin soitella ja tekstailla sekä myös vastaanottaa puheluita ja tekstareita. Tähän puhelimeen kirjoitan muistikirjan puuttuessa ideoita, kauppalistoja ja viikottain vaakalukemani. 😉 Tällä myös liikkeellä ollessani julkaisen teidän ihanien lukijoideni kommentteja, kunnes myöhemmin pääsen läppärille asti vastailemaan. Tärkeimmät jutut, mitä netistä täytyy kaivaa, tällä ne saa esiin. Yleensä blogeja luen vain koneelta, mutta pidempien tylsien hetkien sattuessa kohdalle saatan lukaista niitä jo kännykällä. Tästä HTC Desirestä on siis niin moneksi, että eiköhän tämä lukeudu rakkaimmaksi esineekseni. 🙂
Ja sisustukseenhan tämä liittyy siten, että tällä puhelimella otan PALJON myös kuvia, niin kotoa kuin liikkeellä ollessa eli toimii siis myös osana sisustusta sillä tavoin. 😉

4 viikon sisustuskuvahaaste!

Ihana IMAGE kehitteli neljän viikon sisustuskuvahaasteen, johon innolla tartuin!
4_viikon_sisustus.jpg
Kuva: IMAGE black and white

Tarkoitus on kuvata joka päivä joku sisustukseen liittyvä juttu, jollaisia löytyy siis viikon jokaiselle päivälle. Toki kuvat voi julkaista kaikki kerralla tai useamman kerrallaan, mutta olisi kiva, jos ei kuitenkaan… olisi useammin kivoja kuvia katseltavana. 🙂

Haasteeseen saa tarttua kaikki sisustusintoilijat ja ketkä vain tahtovat!

Blogimainonnasta

Sen lyhyen ajan, kun olen blogannut on tapetilla ollut usein (lue: jatkuvasti) mainonta blogeissa. Lukijat pääosin pitävät siitä, että bloggaaja esittelee tuotteita oman kodin sisustuksessa, käyttämässään kosmetiikassa ja missä vain. Saahan sitä aivan järisyttävän hyviä vinkkejä aina välillä. 🙂 Samalla, kun mainonnasta pidetään sitä myös inhotaan. Lukijoilla tuntuu olevan viha-rakkaussuhde mainontaan. Aika ajoin tämä aihe nousee esille, useimmiten silloin, kun bloggaajan postauksissa esiintyy mainospiikkejä.
Milloin mainonta on moraalin mukaista ja milloin se on ns. tuomittavaa? Herkemmin mainonnan ajatellaan olevan moraalitonta, kun tiedetään bloggaajan hyötyvän siitä jotenkin. Tässä olen itse sitä mieltä, että yhtään sen enempää kuin lehdet, televisio ja muut mediat ei bloggaajankaan tarvitse mainostaa ilmaiseksi. Työ korvausta vastaan, palvelus palveluksesta on mielestäni hyvä kombinaatio. Ja taas herää kysymys: onko oikein, että blogin kirjoittamisen halusta perustanut tavallinen tallaaja hyötyy rahallisesti tai materiaalisesti kirjoittaessaan (lue: mainostaessaan) erilaisista hyödykkeistä? Vastaukseni eli oma vilpitön mielipiteeni on, että kyllä on oikein. Tärkeää on kuitenkin edelleen se vilpittömyys siellä taustalla. On oikein, että bloggaaja mainostaa, jos a) saa elantonsa tai osan elannosta blogia kirjoittamalla tai b) mainostaa, koska katsoo sen omille arvoilleen ja mielenkiinnon kohteilleen sopivaksi. Ja mitä tämä nyt tarkoittaa sitten? Kaikki ymmärtävät tuon elannon ansaitsemisen, mutta mitä tarkoittaa mainostaminen, kun se on vilpitöntä ja moraalisesti oikein?
Kyseenalaistan mainostamisen blogeissa taatusti, jos huomaan esimerkiksi sisustusbloggaajan mainostavan laihdutustuotteita. Jos kosmetiikkablogin pitäjä mainostaa tuulilasinpesunesteitä. Ymmärrätte varmastikin pointtini? 🙂 Eli kun mainostaminen sivuaa täysin blogin aihepiirejä, on hieman kummallista.
Minä mainostan. Sen tietävät blogini lukijat. Blogini on sisustuspainotteinen lifestyle-blogi ja aihealueet ovat pääosin sisustuksen lisäksi kosmetiikka, vaatteet, kirjat, lehdet ja muut asiat, jotka ovat osa arkeani ja elämääni. Blogini sivupalkista löytyy TradeDoublerin kanssa yhteistyössä mainosbannereita. Löytyy sisustusliikkeitä, tavarataloa, hyvinvointiin liittyvää firmaa, kustannusyhtiöitä (kirjat, lehdet) sekä kosmetiikkafirmaa. Mainoksia on ehkä aika monta, mutta kaikkien mainostajien tuotteiden takana pystyn suurimmaksi osaksi seisomaan. Lisäksi mainostan pesu- ja puhdistusaineita ja makuuhuoneen tekstiilejä. Molemmat edellämainitut kohteet ovat myös kiinnostukseni kohteita sekä sopivat blogini aihepiireihin. Vaikka ihan kivoja ovatkin, en esimerkiksi mainosta ja arvo blogissani emalisia numerokylttejä. Kylteissä ei varmasti ole mitään vikaa, mutta ne eivät vain sovi profiiliini. Monille ne voivat olla tarpeellisia, mutta ei minulle. Asun vuokrakaksiossa eikä minulla ole minkäänlaista tarvetta kylteille, ei edes sisustuksellisesti. Näin ollen katson, että kylttien mainostaminen ja niiden arvonta ei ole minun blogini juttu.
Blogissani on mainontaa aika paljon, moni on sitä mieltä, että blogissani on kivojen juttujen mainontaa ja oikeasti se ajoittain jopa ahdistaa minua. Tuntuu välillä pahalta, että blogini mielletään vahvasti blogiksi jossa mainostetaan. Mutta, toistaiseksi mainonta sopii moraalini rajojen sisäpuolelle. Jos lähden lipsumaan väärään suuntaan, niin teen asialle jotain. Olen tarkka siitä, mitä mainoksia blogini sisältää. Suurimmaksi osaksi kuitenkin mainonta on blogissani sitä ns. ilmaista mainontaa. Löydän jostain liikkeestä ihania pussilakanoita ja teen siitä postauksen. Mainostan siis kyseistä firmaa – ne pussilakanat vaan ovat niiiiin ihania – mutten saa siitä mitään. PAITSI: hyvän mielen, kun saan purettua hieman omaa innostustani postaukseen sekä vinkattua lukijoilleni niistä pussareista.
Kuten näkyy, mainonta blogeissa on aika hankala asia. Monesti se ärsyttää, monesti siitä pidetään. Moraalin ja moraalittomuuden raja on häilyvä. Vain bloggaaja itse tietää, onko oma mainonta vilpitöntä vaiko eikö. On toki bloggaajia jotka mainostavat niin paljon, että toiminta on jo kirvoittanut monet lukijat aiheesta kiistelemään. Vaikka lukijoita tämä ärsyttäisikin, niin silti mainonnan aisoissa pitäminen ja moraalikysymykset on ainoastaan bloggaajan itsensä kontrolloitavissa. Jos mainostamiensa asioiden takana voi pää pystyssä seistä, niin mikä ettei. Ja jos mainostaminen käy pahasti lukijan hermoon, niin aina voi lopettaa blogin lukemisen tai ainakin pitää hengähdystaukoa. Sekä blogin kirjoittaminen että blogien lukeminen on meille varmasti kaikille ensisijaisesti iloinen ja rentouttava harrastus. Jos harrastus alkaa ns. syömään miestä, niin eihän sitten kellään ole enää kivaa?! Itse pidin kerran tauon erään blogin lukemisesta, kun hermostuin mainontaan ja tauon jälkeen oli taas hyvä fiilis palata lukemaan blogia. 🙂 Pidetään mielessämme, että vain me itse voimme vaikuttaa tekemisiimme. Muistetaan välillä katsoa sinne peiliin ja kysyä itseltämme, että onko tämä nyt hyvä juttu. 🙂
En tiedä, ottiko tästä nyt selvää vai ei. Halusin kuitenkin tuoda tämän asian esille ja annoin ”kynän sauhuta”. Näitä mielipiteitä jakavista aiheista on aina hieman jännä postata, sillä koskaan ei tiedä saako negatiivisen palauteryöpyn vai onko palaute positiivista. Niin montaa mieltä voi asioista olla ja tässä aiheessa niitä asianhaaroja on enempi kuin laki sallii. 🙂
Iloista maanantaita kaikille! 🙂


P.S. Tähän aiheeseen minut inspiroi Auroran henkarit -blogin postaus, jonka voi käydä lukemassa TÄÄLTÄ.