Vaatekaapissa

Hihhei, täällä ollaan jälleen kahden päivän tauon jälkeen. Läppärin virtapiuha on uudelleen juotettu ja toivottavasti toimii taas hyvän aikaa. 🙂 Jotenkin sain puhelimella luettua muiden blogipäivityksiä, mutta kommentointi onnistui vain satunnaisesti. Sain myös vaatekaapin hyllyosat täytettyä ja tässä hieman kuvaa tilanteesta.
Picture+052.jpg
Ylähyllyillä on hupparit ja neuleet. Sen jälkeen topit ja pitkähihaiset trikoopaidat. Seuraavaksi alusvaatteet ja lyhythihaiset paidat.

Picture+053.jpg
Toiseksi alimmilla hyllyillä sukat ja sukkatarvikkeet sekä hameet. Alahyllyillä kotona käytettävät rönttövaatteet sekä housut. Tiedän jo nyt, että tämä järjestys ei tule olemaan pysyvä. Jokin tuossa järjestyksessä tökkii, lieneekö värijärjestyksen puute vai mikä. Rönttövaatteet lähtevät osittain kyllä tuosta vähenemään, ovat jo siinä kunnossa osa, että kelpaavat vaihtoon. Päätin, että tärkeintä on vaatteiden saaminen kaappiin jonkinmoiseen järjestykseen ja ajan kanssa kaappia katsellessa varmaankin herää uusia ideoita. Henkarille tulevat vaatteet ovat vielä valitettavasti yhdessä nipussa, joten sitä tankokaappia esittelen sitten myöhemmin. Taitaa tämä tyttö joutua myös silityspuuhiin, ovat meinaan jotkut aaaaaaika ryppyisiä. 😀
Tämän päivän Ikea-reissu siirtyi muuten ensi viikolle, joten silloin pääsen vasta kahlaamaan ihania sisustusjuttuja kotiin. Ja yhtä kylppärin säilytysideaa pitää hieman tarkemmin tutkailla. Selvinnee sitten, että tuleeko sitten kuitenkaan hankittua sitä korkeaa Hemnes-hyllykköä. 🙂
Ihanaa perjantaita kaikille! <3

Arki ilman läppäriä

Läppärini virtapiuha lopetti yhteistyösopimuksemme ja ennen kuin kivat pojat juottavat piuhan sisälmykset kuntoon (ties monennenko kerran jo) huomenna illalla, olen ilman läppäriä. Se taas tarkoittaa postaustaukoa perjantaihin asti. Olen täysin puhelimeni varassa, mutta yritän julkaista kommenttejanne kuitenkin ja vastata edes jotain näillä pienillä näppäimillä. 😉

Ja arvatkaa kaksi kertaa mitkä läppäriviekkarit mulla on! Takana vasta vuorokausi. 😀

Ostoslista Ikeaan

Huomenna olisi vuorossa shoppailupäivä Ikeassa. Kasasin hieman tuotteita, joita uuteen kotiini tarvitsisin. Muutamat tuotteet ovat roikkuneet ostoslistalla jo pidempään ja jatkavat edelleen roikkumistaan, mutta osan näistä olen ajatellut kotiuttaa huomenna, jotta saan sisustusprojektini paremmin käyntiin.
Hiljattain+p%C3%A4ivitetty2.jpg
 Stave-peili valkoisena 40 cm x 160 cm, Bumerang-vaateripustimia valkoisena sekä Antonius-runkoritiläkori työtasolla. Tuo Antonius toimii yhtenä vaihtoehtona siivouskaapin järjestelyratkaisuksi. Leveyttä tuolla on 44 cm, syvyyttä 54 cm ja korkeutta 72 cm. Leveydeltään ja syvyydeltään sopisi siivouskaappiin hyvin.
Hiljattain+p%C3%A4ivitetty3.jpg
Mammut-lastenjakkara sopisi kivasti suihkujakkaraksi ja Hemnes-hylly puolestaan kylppärin pyykkikaapin viereen tai toiselle puolelle kylppäriä niin kauan kun en vielä omista pesutornia. Jakkara ja hylly tietenkin valkoisina!
Hiljattain+p%C3%A4ivitetty4.jpg
Leende-karahvi, Förnuft-aterimet (24 osaa) kaveriksi jo aiemmin hankkimilleni saman sarjan aterimille. Jotenkin tuntuu, että vaikka itekseen asuu niin lusikat sun muut on aina likaisena eikä puhtaista tietoakaan! 😉 Lisäksi 2 cm leveät koukut keittiön kaapin oveen, jotta saa keittiöpyyhkeen roikkumaan. Keittiön naulakon asentamisessa oli pojilla mennyt joku vipu päässä väärin päin ja naulakot on laitettu todella tyhmään paikkaan.

Hiljattain+p%C3%A4ivitetty5.jpg
Eri kokoisia Kassett-laatikoita piuhoille/johdoille, DVD-elokuville ja CD:ille. Koristehiekkaa/-kiviä mustana, valkoisena sekä tietenkin kevään ja kesän tehostevärisenä eli keltaisena! Nahanpuhdistussetti valkoiselle nahkasohvalleni sekä iänikuinen ostoslistalla keikkuja eli 180 cm leveä korkeakiiltovalkoinen Bestå. Vielä tämän vuoden puolella saan hankittua tämän kauan kaipaamani ja rakastamani Bestån. <3
Lisäksi lämpimästi tervetuloa uudet ja hieman vanhemmatkin lukijat, teitähän on tullut ihan hirmuisesti lisää muutamassa päivässä! Toivottavasti viihdytte <3 🙂