Ongelmanaama + kuva

Olen täällä blogissa kertonut useampaankin otteeseen iho-ongelmistani, viimeisimpänä räjähtäneestä naamastani (<– klik). Nyt ajattelin julkaista kuvan, jotta näkisitte edes osan totuudesta.
IMG_20130125_105530.jpg
Ihon kuntoon ja tuntoon nähden kuva näyttää hieman lievemmältä. Kuten näette, suunympärysalueeni on varsin kukikas. Iho ja näpyt ovat paikoitellen jopa aika kipeitä. Minulla siis diagnosoitiin joitakin vuosia sitten suunympärysihottuma, joka myös nimellä POD tunnetaan. Tämä voi myös toki olla ruusufinniä, joka sekin on tutkimuksissa yhdistetty suunympärysihottumaan.
Tämä tauti on krooninen ja aina silloin tällöin puhkeaa. Minulla tämä taitaa olla ollut näin pahana pari kertaa elämäni aikana. Käyttämäni Skinoren-voide ei auttanut, joten jätin sen pois. Nyt olen myös päättänyt jättää ihonhoidon vähemmälle, sillä ns. ylihoitaminen voi myös pahentaa asiaa. Olen tehnyt iltaisin iholle kevyen öljypuhdistuksen eli hieron kasvoille kookosöljyä, jolla lika lähtee pois. Aamuisin en puhdista kasvoja ollenkaan. Tämän ylihoitovinkin luin aiempaan postaukseen vinkkinä linkatusta Nujerra akne-oppaasta. 

Nyt olen päättänyt kokeilla myös kookosöljyn pois jättämistä ulkoisesta käytöstä. Olen viikon verran lisännyt aamuisin kahviini lusikallisen kookosöljyä ja se saa nyt jonkin aikaa riittää. Ajattelin koittaa pestä kasvoni Lushin Coalface-saippualla (linkki vanhaan postaukseeni), jota minulta löytyy tuolta varastoista. En ole varma, onko mulla vielä olemassa Lushin Fresh Farmacy-saippuaa (linkki vanhaan postaukseeni), mutta jos on niin sitäkin voisi koklata. Äitini antoi myös minulle Zinkosal-nimistä sinkkivoidetta ja sen käytön aloitan nyt tuohon ongelma-alueelle.
l233_lrg_0803_177.jpg
Coalface

picture+117.jpg
Fresh Farmacy
Suunympärysihottumaan ja ruusufinniin on olemassa myös lääkehoito eli antibioottikuuri sisäisesti käytettynä sekä ulkoisesti käytettäviä voiteita. Yleisimmin käytetty antibiootti on tetrasykliini, mutta se ei tule kysymykseen, sillä olen sille allerginen. Pahoissa tapauksissa voidaan käyttää myös Roaccutan-kuuria, jonka tosin saa määrätä vain äärimmäiseen tilanteeseen akneen erikoistunut ihotautilääkäri. Oli miten oli, sitä kuuria minä en huolisi vaikka maksettaisi. Kyse on niin tujusta aineesta, että en uskaltaisi sitä syödä.
 Onneksi minulla on varattuna asian tiimoilta aika lääkärille, mutta se on vasta 6.2. Siihen asti on vaan kestettävä, vaikka kyllä tämä todella kurjaa on. 🙁

Tulossa viikonloppuna

Kääk, meinasin tipahtaa (taas) sohvalta, kun äsken kurkkasin blogiini. Iltapäivän postauksessani mainitsin teitä kirjautuneita lukijoita olevan jo 319, mutta nyt luku onkin 324! Jestas, mitä täällä tapahtuu?! 😀 TERVETULOA!
Piipahdin äsken Prismassa ostoksilla sekä hakemassa vähän paketteja SmartPostista. Tässä vähän esimakua tulevasta viikonlopusta.
IMAG2674.jpg
Huomenna illalla pyykätään taas. En ole vielä varma, käytänkö ostamaani Vanishia vielä huomenna. Pyykkäysvuorossa on pyyhkeet, joten periaatteessa voisin jo niihinkin kokeilla. 

IMAG2677.jpg
H&M:lta tuli nyt todennäköisesti sieltä tilaamiani tyynynpäällisiä sun muuta, varmasti tietää vasta kun saan paketin aukaistua. Lisäksi Hyvinvoinnin Tavaratalosta lähetettiin mulle jotain kivaa ja paketin sisältöön palaan viimeistään ensi viikolla jollen nyt viikonloppuna ehdi. 😉

IMAG2671.jpg

IMAG2680.jpg
Ja ne vuoden ensimmäiset tulppaanit mun elämäni ensimmäisessä Aalto-maljakossa. <3
Tänään on ollut hyvä päivä, toivottavasti myös teillä! Tänään tulee myöskin The Voice of Finland, jota voikin sitten katsella Stratos-suklaata nautiskellen. Ihanaa perjantai-iltaa kaikille. 🙂
<3 (onnellinen kylvää täällä taas sydämiä, hih)
P.S. Käykäähän osallistumassa Figure Twister-arvontaan, aikaa on vielä sunnuntai-iltaan saakka. Arvonnan voittajan pyrin julkaisemaan vielä samaisen illan aikana.

Lisää kivoja paketteja

Postipoika soitti ovikelloa tänäänkin! Tällä kertaa sieltä tuli H&M:lta tilaamani kolme toppia.
IMAG2663.jpg
Ihana tuo keltainen, juuri oikean värinen. <3
IMAG2660.jpg
Ja sitten posti toi myöskin lisää Ducray-tuotteita! Saan kuin saankin vielä jatkaa kuuriani hetken verran. Lisäravinne-kapseleita riittää kuukaudeksi eteenpäin ja shampoota sekä hiusnestettä pidempään. Kun tein Lopputulema Ducray-kuurista -postauksen ja raportoin testitulokseni myös Trendin ja Lilyn testaus-yhteyshenkilölle, hän tarjosi minulle testauksesta ylimääräiseksi jääneitä näytekappaleita jatkokäyttöön. Tämähän kelpasi ja niin saan vielä siis tovin näitä käytellä. En usko, että näistä on missään tapauksessa mitään haittaa taistelussani hiustenlähtöä vastaan. 🙂
Jälleen kerran saan siis todistaa ihmisten hyvyyttä. <3
Ihanaa perjantaita ja alkavan viikonlopun tunnelmaa kaikille ja tervetuloa myöskin uudet lukijat, teitä on nyt kaiken kaikkiaan kirjautuneena 319!