Flow kosmetiikkaa

Luonnonkosmetiikka on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa ja jossain vaiheessa suunnittelin siirtymistä kokonaan luonnonkosmetiikan pariin. En ole vielä löytänyt itselleni sellaista sarjaa, jonka kokisin omakseni. Jonkin verran olen kokeillut, mutta löytääkseni ”the” jutun minun olisi kokeiltava luonnonkosmetiikkaa huomattavasti ahkerammin.

Nyt päätin kokeilla Flow kosmetiikkaa, jota on kovasti kehuttu. Kyseessä on täysin suomalainen merkki ja tuotteissa käytetään tarkoin valittuja ainesosia. Ei esimerkiksi parabeeneja eikä mineraaliöljyjä. 

piparminttu_jalkavoi.jpg

Kokeiluni päätin aloittaa kahdella tuotteella, sellaisilla joille on ns. tilaa kosmetiikkavarastoissani. Ensimmäisenä Piparminttu Jalkavoi. Jalat ovat minulla huonossa kunnossa ja niiden huoltaminen olisi syytä aloittaa asap. Tämä on jaloille varmasti hyvä kosteuttaja ja näin kesäaikaan kun jalkojani usein lämmön vuoksi kuumottaa niin tässä on siihenkin ratkaisu. Tuotetiedot löytyvät alla olevasta kuvakaappauksesta.

Kuvankaappaus%202013-6-18%20kello%2018.2

Toiseksi tuotteeksi valitsin vartalonkuorinta-aineen. Edellinen on juuri loppumassa, joten uudelle on tarvetta. Olen aika laiska kuorimaan vartaloani, mutta olen siinä aavistuksen verran petrannut. Vanilja-appelsiini tuoksuna kuulostaa varsin makoisalta sekä ”Himalajansuolakuorinta” saa jo sanana mieleen ihanan siloisen ihon. Huh, wishful thinking sanoo keratosis pilariksen valtaama ihoni. 😉 Noh, ainakin kuorinta saanee muut hoitotuotteet paremmin imeytymään ihoon vaikka vauvanpepputuntua tuskin saan. 😀

vanilja-appelsiini.jpg

Kuvankaappaus%202013-6-18%20kello%2018.2

Kuvat: Flow kosmetiikka

Onko Flow kosmetiikka teille tuttua?

Ja ai niin, kesäkuun loppuun asti Flow kosmetiikan verkkokaupasta saa 10% alennusta koodilla faceb, ihan vaan jos satutte laillani sortumaan niin saatte hieman helpostusta loppusummaan.

Värivertailua: NewWave & Teema

Ihastuessani ja hankkiessani muutaman Villeroy & Bochin NewWave-astian yksi ajatuksista oli se, miten astiat toimisivat Teeman kanssa, jota minulla oli kaapissa jo ennestään S-ryhmän House-sarjan astioiden lisäksi.

IMAG5373.jpg

IMAG5374.jpg

NewWave on aavistuksen valkoisempaa kuin Teema, mutta ainakin näin kuvissa valkoisen erot näkyvät pääasiassa tietyissä kuvakulmissa. Edestä katsottuna värieroa ei juurikaan huomaa, kun taas ylhäältä kuvattuna näkee kuinka Teeman lautanen on aavistuksen enemmän luonnonvalkoinen.

IMAG5376.jpg

IMAG5380.jpg

Ylemmissä kuvissa mukana värivertailussa on myös House-sarjan astiat, joista minulla on kahvikupit ja kulhot. House osuu värin osalta enempi yhteen NewWaven kanssa ja Teema jää edelleen hieman tummemmaksi.

Nämä värierot eivät ole niin jyrkät etteikö astioiden yhdistely onnistuisi. NewWaven keräilyssä menee astioiden hintavuuden vuoksi aikaa, joten ihan kiva, että siihen asti astioita voi käyttää yhdessä ilman ylitsepääsemättömiä värieroahdistuksia. 🙂

Miltä astioiden valkoisuuden erot näyttävät teidän mielestä, pystyisittekö yhdistelemään vai onko värierot liian suuria?

Tänään suuntana on Fallkullan kotieläintila ystäväni, kummipoikani ja sisarustensa kanssa. Kivaa päästä kurkistelemaan kivoja eläimiä ja Fallkullassa en muistaakseni ole koskaan käynytkään, joten jee! 🙂 Mukavaa ja aurinkoista tiistaita kaikille!

Inspiration: H&M Home

Pitkästä aikaa piipahdin H&M Home -osastolla ja muutamia juttuja siellä oli, joita en aiemmin ollut nähnyt. Keräsin pikkuruisen kokoelman tuotteita, jotka olisi ihan jees omistaa. Jos olisi rahaa. 😉

hmprod%20%281%29.jpghmprod%20%283%29.jpg

hmprod%20%282%29.jpghmprod%20%285%29.jpg

hmprod%20%284%29.jpghmprod%20%286%29.jpg

hmprod%20%287%29.jpghmprod%20%288%29.jpg

hmprod.jpg

Kuvat: H&M

Tuo kori on semmonen ihan pikkuruinen, mutta oikeasti olisi tarvetta isolle. Pitäisi jostain löytää kiva ja sopivan hintainen. Edelleen haaveilen myös pellavapussilakanasta, on niitä sen verran hehkutettu, että pakko kai se on jossain kohtaa sortua. 😉

Ja sopisi mun keittiöön paremmin kuin hyvin tuo viimeisen kuvan keittiöpyyhe: Bless this mess or do it yourself 😀