I love me -messut osa 3/3

Ohhoh, paljonko voi oikeasti ottaa kuvia kauneus- ja terveysmessuilta, kun Habitaren kuvasaldo jäi paljon laihemmaksi. 😀 Nyt olisi viimeisen osan vuoro, jonka jälkeen esittelen pari ostostani messuilta sekä hieman muuta. <3

Yksi ehdottomista pysähdyspaikoistani messuilla oli Flow kosmetiikan osasto.

IMG_9323.jpg

IMG_9324.jpg

Tilasin taannoin kokeiluun tuon Vanilja & Appelsiini kuorinta-aineen ja en ole koskaan kokeillut mitään vastaavaa. Kuorinta-aine jättää käsittelyn jälkeen ihon ihan oikeasti pehmeän tunteen, kuin olisi kosteusvoidetta sivellyt iholle. Ja tuoksu, nam! Tuoksuttelin tuota Kookos & Sitruuna kuorinta-ainettakin ja seuraavaksi joudun ehkä hankkimaan sitä. 😀

IMG_9326.jpg

Kuorinnan lisäksi tilasin Piparminttu jalkavoin. Siinä on kyllä varsin muhkea rasva! On aivan turha kuvitellakaan rasvauksen jälkeen kävelevänsä ilman sukkia/tossuja minnekään, sen verran rasvaista on. Kesällä jäi rasvailut vähemmälle, kun kuumuuden vuoksi ei sukkia voinut jalkaan laittaa ja rasvauksen jälkeen ainakin itse mieluiten pesen kädet, ettei nukkumaan mennessä tulvahtele piparmintun vahva tuoksu nenään. Joten ei sukkia, ei kävelyä, ei käsipesua. Ei siis rasvausta 😉 Nyt kun sukat eivät ole lainkaan liikaa, voi taas rasvailla. 

Menikö sekavaksi vähän? 😉 No joka tapauksessa, voin suositella tätä rasvaa kaikille, jotka kaipaavat kuiville jaloille kunnon rasvaa.

IMG_9327.jpg

IMG_9328.jpg

IMG_9329.jpg

IMG_9332.jpg

IMG_9333.jpg

IMG_9334.jpg

IMG_9331.jpg

Törmäsin myös itselleni täysin uuteen tuttavuuteen: Beauty Shop Malenaan.

Kyseessä on kosmetiikan maahantuontia harjoittava yritys, jonka tuotteet tulevat pääosin Latviasta. Latviassa tuotteita valmistaa pieni tehdas Saules Fabrika. Kaikki tuotteet ovat käsintehtyjä.

Antaa tässä vaiheessa kuvien puhua puolestaan.

IMG_9295.jpg

IMG_9291.jpg

IMG_9288.jpg

IMG_9298.jpg

IMG_9299.jpg

IMG_9300.jpg

IMG_9302.jpg

IMG_9304.jpg

IMG_9305.jpg

IMG_9296.jpg

Ja ei, tämä ei paljon helpottanut saippua- ja kosmetiikkafanin olotilaa. Varsinkaan, kun tuolla olisi tuota kosmetiikkaa käytettäväksi vielä aika lailla. 😀 Mutta voi, mitä herkkuja! <3

Nyt on käsitelty itse I love me -messut. Kokonaisuudessaan kun ajattelee, tämän vuotiset messut eivät antaneet aivan yhtä paljon kuin viime vuotiset, mutta onneksi jotain oli kuitenkin, mistä sai jotain irti. 

Kävittekö te messuilla?! 🙂

 

Täällä odotellaan tänään tai ihan lähipäivinä Lumonilta tyyppiä korjaamaan mun parvekelasituksia. Rakennuttajan edustaja kävi katsastamassa tilanteen ja sen verran pahasti on lasitus jumissa, että ei uskaltanut alkaa väkisin vääntämään. Muuten voisi olla aika äkkiä lasitukset tuolla pihamaalla sirpaleina. Kunhan nyt tulisivat korjaamaan ne ennen kuin luvatut lumisateet tulevat. 🙂

Muksaa päivää kaikille <3

Bestån päällä

Tänään kävivät rakennuttajalta katsomassa muutamia vikoja täällä asunnossa ja piti vähän raivata tavaroita vääristä paikoista, esimerkiksi kylppärin lattialla olivat jo hetken hengailleet kesällä keräämäni ja nyt vihdoin pestyt kävyt. Sujautin ne äkkiä vaan jonnekin ja samalla räppäsin muutamia kuvia Bestån päälä olevista asetelmista ja sohvapöytänä toimivasta vesihyasinttirahista.

IMG_9602.jpg

IMG_9608.jpg

IMG_9603.jpg

IMG_9611.jpg

IMG_9615.jpg

IMG_9610.jpg

IMG_9626.jpg

IMG_9617.jpg

IMG_9616.jpg

IMG_9624.jpg

H&M:lta oli loppu noi Home Suit Home -kynttilät, kun viimeksi kävin niitä kurkistelemassa, mutta nytpä sainkin lahjaksi yhden. On se kaunis. 🙂

 

I love me -messut osa 2/3

Kuvapläjäys I love me -messuilta jatkuu.

Olen vähän heikkona kaikenlaisiin teetuotteisiin, eritoten näin syksyllä ja talvella. Voisin hamstrata teetä vaikka ja miten paljon, mutta en ehkä juo ihan niin paljoa, että se kannattaisi. 😀

IMG_9245.jpg

IMG_9258.jpg

IMG_9248.jpg

IMG_9251.jpg

IMG_9256.jpg

IMG_9261.jpg

IMG_9262.jpg

IMG_9265.jpg

IMG_9266.jpg

IMG_9270.jpg

Messujen kiinnostavin osa oli itselleni kaikki luonnonkosmetiikka. Olen yrittänyt hiljalleen siirtyä käyttämässäni kosmetiikassa luonnonkosmetiikkaan, mutta se ei ole sujunut ihan niin kuin olisin toivonut. Kenties asiaan on vaikuttanut osiltaan raha, osiltaan jo olemassa oleva kosmetiikkavarastoni, jota pitäisi ehdottomasti vielä pienentää ja toisaalta, kun ei ole kunnolla päässyt kokeilemaan, niin ei tietenkään ole sitä ”omaa juttua” löytynyt. 

Pitäisikö kaikki kosmetiikkatuotteet – kasvojen puhdistusaine, kasvovesi, kosteusvoide – olla saman sarjan tuotteita? Onko siitä haittaa, jos käyttää eri sarjojen tuotteita sekaisin? Tietääkö kukaan?

IMG_9272.jpg

IMG_9273.jpg

IMG_9274.jpg

Mádaralta olenkin jo kokeillut kuivalle iholle tarkoitettua kasvojen puhdistussarjaa (puhdistusemulsio, kasvovesi, kosteusvoide) ja lopputalven, kevään ja kesän aikana sitä käytin. Kasvoni eivät kertoneet käytön aikana juuri mitään, mutta toisaalta ei kuulunut valitustakaan. Pitäisi ehkä kokeilla sarjaa uudelleen näin ydintalvea kohti mentäessä, jolloin kasvotkin kärsivät enemmän. Sitten näkisi ehkä sen oikean totuuden. Sitähän ei tiedä, kuinka paljon vaikutusta suhteellisen hyvällä ihon kunnolla oli loppuneen talven vuoksi.

IMG_9278.jpg

IMG_9279.jpg

IMG_9280.jpg

IMG_9284.jpg

Mádaralta on nyt tullut (kuulema huikea) uutuus eli DD-voide. DD tarkoittaa Daily Defencea. Sopii kuivalle iholle ja käyttää voi mihin vain; kasvoille, käsille, vartalolle… Olisiko tämä luonnonkosmetiikan Eight Hour Cream, apteekin Bepanthen tai Weledan Skin Food ja mitä kaikkea niitä ”joka paikan” rasvoja olikaan? 🙂

IMG_9285.jpg

IMG_9277.jpg

Santella oli mielenkiintoinen kaurashampoo ja -hoitoaine, niistä sain näytteen ja jos tuntuu hyvältä, voisin ehkä joskus kokeilla. Sitten kun nykyinen mustikkashampoo ja Nioxin tuotteet on käytetty loppuun. Ellen sitten jatkan Nioxinilla… hiuksia kun kuitenkin vieläkin lähtee. Onko kellään mitään kokemuksia kaurashampoosta?

IMG_9287.jpg

IMG_9286.jpg

Myös Jukka Rintala oli messuilla. Se ei sinänsä ole mitään uutta, sillä hänhän on aina ja kaikkialla. 🙂 Muutamaa taulua ihastelin. Varsinkin tuo alla olevassa kuvassa ihan vasemmalla ylhäällä osittain näkyvä taulu näytti silmiini kauniilta ja yksinkertaiselta ja silti elegantilta ja väritkin natsaisivat omaan sisustukseen. 🙂

IMG_9312.jpg

IMG_9315.jpg

IMG_9309.jpg

IMG_9308.jpg

Kauniita ovat myös Rintalan servetit. Muistan vielä, kun näin näitä ensimmäisen kerran pari vuotta sitten, kun ujona uskaltauduin ihastelemaan Kiseleffin talossa sijaitsevaa Rintalan myymälää. Pieni juttu, mutta jännä, miten sitä joitain juttuja muistaa. 😉

Siinä olikin sitten postaussarjan kakkososa. Seuraavassa eli viimeisessä postauksessa on vielä useita kuvia, mutta vain kahdesta osastosta. Yllättäen kosmetiikkaa. 😀

*****

Nyt aamusta tänne tulee vihdoinkin rakennuttajan edustaja katsomaan vikoja, jotka ilmoitin tänne muutettuani. Isoin ongelma on jumiutunut parvekelasitus. En saa laseja vedettyä toiseen suuntaan ollenkaan, kun ottaa keskeltä kiskoa jokin kiinni ja senpä takia on pari kertaa ollut aika märkä lattia partsilla, kun on päässyt satamaan sisään. Toivottavasti sen saisi korjattua ennen kuin lumet satavat! Uhkailivat hieman säätiedotuksessa, että eteläänkin voisi tulla jonkinlaista lumista sadetta lähiaikoina. Toivottavasti ei vielä, vaan saataisiin odotella sitä vaikkapa edes marraskuun alkuun. 🙂

Illalla pitkästä aikaa suuntaan ystävälle kylään ja saan vihdoin (vihdoin taitaa olla mun uusi lempparisana ;)) nähdä hänen uuden kotinsa. Pitäisiköhän ottaa kamera mukaan ja tehdä hänen kodistaan kuvapostaus minun perspektiivistä. 😉 Niin ja luvan kanssa tietty! 

Mutta nyt saa riittää tää höpötys, taidan kärsiä puhekirjoitusripulista. 😀

Hauskaa päivää! <3