CASA on the road: Nougat

Olen tässä CASA on the road -postaussarjassa edennyt päivän loppupäästä kohti alkua ja nyt ollaan hieman yli puolenvälin eli vuorossa on Nougat. Tämän jälkeen on vielä kolme paikkaa käymättä läpi. Helpommin olisi toki päässyt, jos olisi pistänyt jokaisesta paikasta vaan muutamat kuvat yhteen postaukseen. Näin en kuitenkaan halunnut tehdä, sillä vaikka olenkin helsinkiläinen niin tämä sisustuskierros oli minulle ihan uusi juttu ja samoin suurin osa putiikeista täysin tuntemattomia ennestään (nimeä lukuunottamatta).

nougat10.jpg

Kählerin ihanat tuotteet, niin kovasti tykkään tuosta puukannellisesta purkista. Se pääsisi ehdottomasti keittiötäni koristamaan. <3 Myös tineK:n marokkotyyliset astiat ovat aina kiehtoneet.

nougat1.jpg

Huolisin kotiini myös muutaman Uashmaman pussukan. 

nougat2.jpg

nougat6.jpg

nougat7.jpg

Kiva korikassi toimisi ihan sellaisenaan sisustuselementtinä, säilytyskorina ja kesäkassina.

nougat8.jpg

nougat9.jpg

Ylva Skarpin postereita löytyy myös. Omat suosikkini ovat Integrity ja Curiosity. En tiedä, saako Integrity-tekstiä julistekoossa, mutta korttikoossa olen sen joskus bongannut.

nougat3.jpg

Nougatin valikoimiin kuuluu myös L:A BRUKETin pesu- ja puhdistusaineet. Kummittelevat vähän joka paikassa enkä tiedä miten kauan näiden hankintaa voi enää pitkittää. 😉

nougat4.jpg

nougat5.jpg

Nougat on tosiaan visiitin arvoinen paikka. Me kävimme siellä juuri pahimpaan murrosaikaan, kun valikoima on pienimmillään alemyynnin ja kevään uutuuksien välissä. Itse myymälä on tosi tunnelmallinen ja rakastuin myymälän tiiliseiniin.

Nougatilla on myös nettikauppa ja se kannattaa katsastaa. Täytyy kuitenkin antaa koukutusvaroitus, tuotteet saattavat huutaa nimeltä. 😉

 

Postaus on osa CASA on the road -kiertuetta ja tehty yhteistyössä Nougatin kanssa

Yöpöytänä

Yöpöytänä jo pitkään toiminut vesihyasinttiraheista pienempi siirtyi niin sanotusti muihin tehtäviin, joten korvasin sen aluksi mustalla jakkaralla. Jakkara osoittautui ihan hyväksi, mutta keksin kuitenkin toisen yöpöydän, joka sopii paremmin ajatukseeni valkoisesta makuuhuoneesta.

IMG_0446.jpg

Aikoinaan yhteistyön kautta Palorannalta saatu Eclipse-pöytä oli parvekepöytänä. Sen jälkeen sillä on ollut tarvetta sivupöytänä sohvan vieressä ja parvekkeelle vein neliskanttisen Lack-pöydän. Kulmikkaan sohvan vieressä pyöreä pöytä vain näyttää paremmalta kuin neliskanttinen.

IMG_0458.jpg

Tosiaan kun rahi lähti makuuhuoneesta, laitoin tilalle mustan jakkaran. Valkoinen pöytä on kuitenkin parempi makuuhuoneeseen, sillä haluan suurimman osan makuuhuoneesta olevan valkoista. Lisäksi pimeällä oli hankaluuksia erottaa tavaroita mustan jakkaran päältä ja onnistuinkin tiputtelemaan milloin mitäkin. Nyt näkee vähän paremmin. Rahin ja jakkaran uusiin paikkoihin palaan myöhemmin.

IMG_0445.jpg

Otin hieman laajempiakin kuvakulmia kyllä, mutta jälkeenpäin huomasin, että helmalakana oli ihan pöljästi jäänyt, joten tässä nyt vain näitä lähikuvia. 😀

Petaus on vähän hölmön näköinen, mutta oli pakko piilottaa tyyny peiton alle, sillä se ei ole oikein pysynyt yhtä valkoisena kuin pussilakana (lieneekö jotain ihosoluja tms. tarttunut nukkuessa) ja se näytti karsealta kaiken valkoisuuden keskellä. 😉 Onneksi nyt on puhtaat petivaatteet taas vaihdettu ja minäkin suihkunraikas, joten ei muuta kuin unta odottelemaan ja sitten pääsee kaivautumaan puhtaan ja lämpimän peiton alle. <3

Hyvää yötä siis muillekin yökyöpeleille! 🙂

 

Loppuneet kosmetiikkatuotteet tammikuu 2014

Olipas hyvä kuukausi loppuneiden tuotteiden suhteen. Laskentatavasta riippuen tuotteita loppui 8-11 kpl. Loppuneiden tuotteiden joukossa oli mukana näyte sekä myös tarpeettomana pois heitettyjä tuotteita. 

tammikuu20141.jpg

Flow kosmetiikan sheavoi oli ristiriitainen kokemus. Kosteutus ja voin INCI olivat ehdotonta plussaa; jämäkkää voita, jossa ei ylimääräisiä aineksia. Itse rasvauskokemus taas oli ainakin itselleni aivan liian hankala ja rasittava. Sen verran vaikeasti työstettävää voi oli, että rasvaukseen kului aikaa ja suihkun jälkeen nousi kirjaimellisesti hiki pintaan, kun voita annosteli ja yritti käsissä lämmityksen/pyörittelyn jälkeen levittää iholle. Tarvitsen ehdottomasti suihkunjälkeisiin rasvaushetkiin helposti levittyvää rasvaa, sillä muuten herkästi luistan rasvauksesta eikä se puolestaan ole hyvä atooppiselle iholleni.

Nioxin-hiustenhoitotuotteiden ”kasvovesi” eli pesun jälkeen hiuspohjaan levitettävä hoitoaine loppui. Tässä kohtaa talous ei varmasti anna periksi hankkia Nioxinin tuotteita, joten täytyy taas löytää joku muu kikka kolmonen hiustenlähtöön. Auttaisikohan, jos siirtyisin ihan luonnonkosmetiikan pariin (esim. Santeen) ja siten mahdollisesti saisi päänahka vähemmän erilaisia kemikaaleja osakseen… 

Myös vihloville hampaille tarkoitettu Sensodyne Rapid hammastahna loppui. Se oli ihan hyvänmakuinen, ei liian voimakas. Method on lähes aina hyvä juttu, niin oli nytkin tämä Sea Minerals nestesaippua. 

tammikuu20142.jpg

Lushilta saatu näytepala Mr Punch -saippuasta loppui sekin. Pala oli sopivan kokoinen eikä siihen ehtinyt kyllästyä. Minulla on jonkinlainen viha-rakkaussuhde palasaippuoihin. Ne on tosi ihania ja aina himoisen niitä, mutta ne kestää niin kauan, että alkaa kaivata jo vaihtelua. Voihan isompia paloja leikellä useammaksi palaksi, mutta sitten tuntuu, että varastot tursuavat samaa tuotetta useampia kappaleita. Hih, loogista? NOT 😀

tammikuu2014.jpg

Pois käyttämättömänä heitin ikivanhan hiuksiin suihkutettavan hoitoaineen sekä silmämeikinpoistoaineen. Kun ei tule oikein kunnon silmämeikkejä käytettyä niin tuolla ei ole tarvetta. Ripsarikin lähtee lämpimällä vedellä.

Laveran näyte appelsiinintuoksuisesta käsivoiteesta jäi kyllä kutkuttelemaan hieman, oli ainakin kerran käytön perusteella aika miellyttävä. Käsirasvaa ei vaan ihan vielä hetkeen ole tarve hankkia, mutta sitten kun on niin tätä voisi harkita. 🙂

Kuorintasydän oli kiva kokemus. Helppoa kuin heinänteko, kun suihkussa kuljetteli palaa ympäri kroppaa. Ja tuoksu oli huumaava. Joskus huomasin, että vielä jonkin aikaa suihkun jälkeen kylppärin valtasi ihana tuoksu, joka kuorintasydämestä lähti.

tammikuu20143.jpg

Lumenen Heleyttävä Silmänympärysvoide ei tahtonut millään loppua. Se kesti ja kesti ja kesti… 😀 Nyt pitäisi joku virallinen silmänympärysvoide hankkia, käytössä on joku Yves Rocherin voide, jonka pitäisi vähentää juonteita ja ryppyjä, mutta se ei kai virallisesti ole juuri silmänympärysvoide. Kelpaa tosin tähän hätään.

Lushin Rose Jam oli yksi joulusesongin tuotteista ja se oli ihan kivan tuoksuinen kokemus. Ei huonoa sanottavaa. 🙂

Edelleen elää toivonkipinä siitä, että tämä vuosi olisi haasteen toinen ja samalla viimeinen vuosi. Siinä on ihan hyvä tavoite, toivottavasti toteutettavissa vielä. 🙂