Stumpataanko tähän?

Olen pitkään työstänyt ajatusta tupakoinnin lopettamisesta. Lopettamiseen liittyy yllättävän paljon tuntemuksia ja ajatus lopettamisesta on pelottanut kovasti. Tupakoinnista on tullut vahva osa identiteettiä ja tupakointi liittyy moneen hetkeen omassa arjessa ja elämässä. Tästä syystä työstäminen on kestänyt eikä se työ varmaan vieläkään ole ihan täysin valmis. Silti on tullut aika päästää irti.

IMG_0461.jpg

Joillekin lopettaminen on simppeli prosessi; todetaan, että se on loppu nyt ja niin tapahtuu. Joillakin – kuten minulla – se vaatii enemmän. Tiedän, että tupakoinnin lopettamisesta seuraa liuta hyviä asioita, mutta tunnepuolella koen sen menetyksenä. Mitä teen jatkossa, kuka olen ja ennen kaikkea mitä kivaa taas menetän elämässäni, kun joudun luopumaan tavastani, joka on kaiken negatiivisen rinnalla myös tuonut elämääni sisältöä. Jep, kuulostaa tupakoimattoman korviin ehkä oudolta, että tupakka olisi tuonut elämään sisältöä. Tupakoiva taas saattaa hyvinkin ymmärtää mitä tarkoitan.

IMG_0460.jpg

Suunnitelmani selvittelytyöt aloitin syksyllä käymällä lääkärissä. Päätin yrittää eroon tupakasta Champixin avulla. Tueksi hankin jo aiemmin Allen Carrin kirjan Stumppaa tähän!. Nyt on Champixit hankittu ja pitäisi alkaa lukemaan kirjaa. Kirja on osoittautunut todella tehokkaaksi avuksi tupakoinnin lopettamisessa ja sitä on kehuttu maasta taivaisiin. Ystäväni kertoi, että aika alkuvaiheessa kirjan lukemisessa hän koki ensimmäisen havahtumisen. 

IMG_0466.jpg

Kävin pienellä irtiottoreissulla etelänaapurissamme ja hain sieltä (toivottavasti) viimeiset savukkeeni. Champixin käyttö aloitetaan, kun vielä tupakoidaan ja olin suunnitellut, että kun viimeisiä viedään eli kun tupakkaa on jäljellä vielä noin viikoksi aloitan lääkekuurin.

Pari päivää sitten tulinkin toisiin aatoksiin. Ei, en ole pyörtämässä lopettamispäätöstäni. Aion edelleen yrittää tupakoinnin lopettamista, sillä tosiaan olen ajatellut, että en enää tupakoi 35-vuotiaana. Päätin vain toteuttaa projektin toisella tapaa. Koska Champix säilyy pidemmän tovin vielä, laitan sen säilöön ja kokeilen sähkötupakkaa.

IMG_0468.jpg

Joten, vielä muutama viikko ja sitten toivottavasti en enää haise ja maistu tupakalta ja keuhkotkin alkavat tervehtyä. Niin ja moni muukin lopettamisen myötä mahdollisesti parantuva juttu kiehtoo: ihon kunto voi parantua, hiustenlähtö lakata ja mitä vielä!

Kuulisin mielelläni myös teidän kokemuksia aiheesta. Tupakoitteko ja oletteko miettineet lopettamista? Oletteko joskus tupakoineet ja miten olette lopettaneet? Onko teillä kokemusta jommasta kummasta yllä mainitusta lopettamiskeinosta ja jos, niin millaista kokemusta? Ja otattehan kommenteissanne huomioon tupakan ja sähkötupakan mainostuskiellon. 😉

 

Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua kaikille! <3

 

 

CASA on the road: Day

Sisustuskauppakierroksemme seuraava liike onkin Bulevardin ja Fredrikinkadun kulmassa sijaitseva hersyilevän pursuileva day. Liike oli kolmas kierroksellamme ja koska esittelen myymälät käänteisessä järjestyksessä, on tämä siis myymälöiden osalta kolmanneksi viimeisin. Loogista, eh? 🙂

kollaasi9.jpg

kollaasi10.jpg

kollaasi2.jpg

Piristystä kylppäriin tai vaikkapa keittiöön.

kollaasi1.jpg

kollaasi3.jpg

Paljon erilaisia säilytysjuttuja liike pullollaan!

kollaasi8.jpg

kollaasi5.jpg

Yksi suosikeistani oli lääkelaatikko. Valkoisena tietenkin 🙂 Pyykkipussikin kelpaisi, jos ei olisi kiinteää pyykkikaappia. 

kollaasi4.jpg

kollaasi6.jpg

Ja olisi ihana sujauttaa matkalle lähtiessä alusvaatteet ja kengät kauniisiin pussukoihin!

kollaasi7.jpg

Dayn tuotevalikoimaa pääsee kurkkaamaan liikkeen nettisivuilta, vaikka verkkokauppaa ei olekaan. Myymälästä löytyy tuotteita omaan makuun jonkin verran, mutta parhaat löydöt tekee mielestäni kaikesta söpöstä, krumeluurista ja maalaisromanttisesta tykkäävät. 🙂

Kolahtiko mikään tuotteista teihin? 

 

Postaus on osa CASA on the road -kiertuetta ja tehty yhteistyössä Dayn kanssa

 

Kylpyhuoneen säilytyksen yksityiskohtia

Kylpyhuone ennen ja jälkeen postaukseni olisi ollut aika turvoksissa kuvista, jos olisin vielä yksityiskohtaisemmat kuvat lisännyt muutoskuvien lisäksi. Tässä siis kuvapläjäys detaljeista. Peilikaapin sisällön esittelen senkin erillisessä postauksessa, jotta kaikki ole yhdessä ryppäässä.

IMG_0380.jpg

IMG_0381.jpg

IMG_0382.jpg

IMG_0383.jpg

IMG_0384.jpg

IMG_0385.jpg

IMG_0386.jpg

IMG_0387.jpg

Tykkään tuosta kivisestä saippua-alustasta. Se on jotenkin luonnollisen oloinen. Siinä ei valurakoja valitettavasti ole, mutta täytyy vain manuaalisesti aina tarkastaa ettei saippua jää lillumaan veteen. Ei onneksi iso vaiva. Eikä ollut alusta edes kallis, maksoi Tigerissa muutaman euron. 

IMG_0393.jpg

IMG_0391.jpg

Tällä hetkellä tarjoiluvati pitää sisällään vartalorasvan, kasvonaamion, jalkavoin ja pienen purkin hunajaa.

Yritän vastailla kommentteihinne mahdollisimman pian. Jos en tänään niin viimeistään torstaina, sillä huomenna olen iltapäivästä iltaan pienellä reissulla irroittautumassa hetkeksi arjesta. Tämä viikko on jotain niin kaaosmaista, ettei meinaa kärryillä pysyä. 

Teille rakkaat lukijat toivotan anti-kaaoksellista viikon jatkoa. 😀