Perintöpellavat

Isäni säilytti tiukasti kaapissa äitinsä eli famuni kapioita. Ja jos nämä todella ovat kapioita ja tehty famun ja fafan kihlauksen aikana, ovat ne liki 100 vuotta vanhoja. Jos niiden tekeminen on aloitettu jo famun lapsuudessa (tytöt saattoivat aloittaa kapioiden tekemisen tosiaan jo lapsena), ovat ne vieläkin vanhempia. Arvostetuin materiaali kapioille – liinavaatteille, pyyhkeille yms. – oli tietenkin pellava. Sen tiedän, että käytössä nämä eivät ole olleet ainakaan famun kuoleman jälkeen eli noin 35 vuoteen.

whiteandfresh3.jpg

whiteandfresh7747.jpg

whiteandfresh7748.jpg

Halusin jotenkin tuoda vanhoja aikoja kotiin ja päätin, että näitä pellavapyyhkeitä voisin käyttää esimerkiksi juuri jouluisin. Siitäkin huolimatta, että isä ei antanut pyyhkeisiin koskaan kenenkään koskea. Varmaan halusi vaalia näitä, ehkäpä juuri minulle. Miksi ja kenelle muutenkaan? Kuka tietää?

Ripustin pari pyyhettä kylpyhuoneeseen. Sopii oikein hyvin ympäristöönsä vesihyasinttirahin ja oksien kanssa. Ovat myös todella imukykyisiä ja niihin on todella miellyttävä pyyhkiä. Ohuet punaiset raidat tuovat ripauksen joulunväriä.

whiteandfresh2.jpg

whiteandfresh7750.jpg

whiteandfresh1.jpg

Yhden pyyhkeen toin myös keittöön. Tässäkin on sopivasti joulunpunainen raita.

whiteandfresh7757.jpg

Tämä keittiöön sijoittamani pyyhe on paksumpi ja karheampi materiaaliltaan. Olen vasta alkanut tutustua kapioihin, miten ja millaisia suositeltiin tehtäväksi, joten en tiedä, mihin tarkoitukseen mikäkin näistä on tehty. Eri tarkoituksiin oli varmaankin eri paksuisia ja kokoisia pyyhkeitä. Yleensä yhtä tarkoitusta varten tehtiin kapioita tusinan verran. Näitä pyyhkeitä on 16.

Aion säilyttää näitä kaikella huolellisuudella ja rakkaudella. Aika mieletöntä, kun ajattelee, miten vanhoja nämä ovat. <3

Anna Fieldin saappaat ja laukku

Ostohyvitys.fi:n kanssa tehdyn yhteistyön myötä valitsin itselleni joululahjaksi Zalandosta Anna Fieldin saappaat ja laukun. Molemmille on ollut jonkin aikaa kysyntää, kun muistaakseni keväällä vanhoista saappaistani hajosi kanta enkä kokenut saappaita korjaamisen arvoisiksi. Laukun puolestaan halusin siksi, että kaipasin laukulta aavistuksen jämäkkäämpää muotoa vanhan ollessa aika lailla ”muodoton pussi”. 😉

whiteandfresh0301.jpg

whiteandfresh1.jpg

Saappaiden varsi on leveydeltään 38 cm ja sopii täten paksuille pohkeilleni. Vetoketjun lisäksi varressa on hieman joustinta. Nilkasta  ja kärjestä saapas on varsin tilava eli  talvella saa villasukatkin mahtumaan vaikkakin sitten varret käännettyinä. Voi olla ettei muuten mene varresta vetoketju kiinni. 😉 Kokonaisuudessaan siisti ja yksinkertainen saapas arjen menoihin. 

whiteandfresh7795.jpg

whiteandfresh2.jpg

Laukku on aika yksinkertainen, mutta silti kaunis muutamilla kullanvärisillä yksityiskohdilla. Tuon roikkuvan logon saa halutessaan irti. Laukussa on myös pitkä kantohihna, ehdottoman tärkeä olemassa. Sisäkangas ei ole ehkä kaunein maailmassa, mutta onneksi se on nimenomaan sisäkangas. 😉

whiteandfresh7802.jpg

Ja hyvä juttu on, että läppäri mahtui ”heittämällä” laukkuun. 

Nyt on kyllä hyvä fiilis, kun sain tauon jälkeen mustat perussaappaat. Konjakinväriset ovat kivat, mutta joskus asu vaatii mustia saappaita. Ja kyllähän mulle Michael Korsin laukku kelpaisi, mutta kyllä tämä Anna Fieldinkin laukku toimii oikein hyvin. 🙂

 

Postauksen tuotteet saatu yhteistyön kautta

Granaattiomenarahka

Granaattiomena oli itselleni uusi tuttavuus. Olen sitä toki maistanut, mutta en koskaan ostanut saati käsitellyt.

whiteandfresh7806.jpg

whiteandfresh7807.jpg

Granaattiomenan siemenien irroitus hedelmästä olikin aikamoinen kokemus. Hedelmämehua löytyi homman jälkeen niin seinästä kuin kasvoiltakin. 😀 Vaatteet on hyvä suojata, sillä kuulemani mukaan mehu on aika huono irtoamaan vaatteesta. Tiedä sitten, pitääkö paikkaansa. Onneksi omat vaatteeni eivät sotkeentuneet tai jos sotkeentuivatkin, niin mustasta ei sitä havaitse.

whiteandfresh1.jpg

Rahkaa, granaattiomenan siemeniä, hieman vaniljasokeria ja chiasiemeniä

Oli todella hyvänmakuista ja suussa rouskuvaa. Sopii syötäväksi milloin vain!