Uusi matkalaukku ja matkavalmisteluja!

Olen pyöritellyt muutamaa laukkuvaihtoehtoa matkalle. Aluksi ajattelin lähteä reissuun ystävältäni lainaamani lentolaukun kanssa. Sitten päädyin ottamaan isomman laukun mukaan, jotta voin halutessani tuoda myös tuliaisia matkalta eikä se jäisi kiinni laukun koosta. Lopulta päädyin kuitenkin lentolaukkuun. Päätimme matkustaa New Yorkiin pelkillä käsimatkatavaroilla välttääksemme laukkujen odottelun. Jos tuliaisia tulee ostettua enempi, voimme ostaa isomman laukun paluumatkaa varten.

Päädyin ostamaan American Touristerin nelipyöräisen Bon Air Spinner lentolaukun Kampin kauppakeskuksen NT-Bagsista. Väri on raikas limen vihreä, paikoitellen näyttää jopa keltaiselta. Olin jopa hieman yllättynyt värivalinnastani, mutta ihastuin tähän pirtsakkaan laukkuun lähes välittömästi. 🙂 Mitat on 55 x 40 x 20 ja painaa vain 2,5 kiloa. Materiaali on polypropyleeniä. Ei kivikova vaan antaa aavistuksen periksi. Laukussa on myös TSA-yhdistelmälukko, jollaista suositellaan juuri Yhdysvaltoihin matkustaville, jos laukku on lukollinen. Itse tuskin lukkoa tarvitsen, kun laukku kulkee mukana koko ajan.

Tiukkojen pohdintojeni ja kommenttienne jälkeen päätin ottaa matkalle mukaan nuo Adidakset ja ei olisi voinut passelimmin mennä, sillä kengät ja matkalaukku ovat nyt kutakuinkin sävy sävyyn. 😉

whiteandfresh3854.jpg

whiteandfresh3859.jpg

whiteandfresh3856.jpg

Muiltakin osin alkaa matkavalmistelut olla mallillaan. Passi on hollilla, ESTA (sähköinen matkustuslupa) tehty ja hyväksytty, kuljetukset lentokentältä hotellille ja hotellilta lentokentälle on tilattu, matkavakuutus hankittu ja lääkäriltä tilattu todistus lääkityksestä. Lentomatkaa varten on myös lentosukat, niskatyyny, korvatulpat ja unimaski sekä minigrip-pusseja. Vielä pitää hankkia adapteri sähköä vaativille laitteille (puhelin, kamera) ja mahdollisesti matkakokoisia purkkeja hygieniatuotteille, jos päädyn ottamaan kotoa shampoota tms. mukaan. Muutoin kosmetiikkaputelini ovat max 100 ml:n kokoisia eli mahtuvat sellaisenaan matkaan.

Sitten pitäisi vain pakata… aion tosin lähteä aika keveällä vaatevalikoimalla matkalle, koska haluan ostaa tarpeellisia käyttövaatteita New Yorkista. En ole tehnyt varsinaista ostoslistaa matkalle, mutta joitain ajatuksia potentiaalisista ostoksista on. Niitä ovat housut, trenssi, syys-/kevätnilkkurit, pienehkö käsilaukku ja New York-juliste. Ehkä jotain kosmetiikkaa, ehkä ei. Housut on varmaan se kaikkein akuutein tarve, olen haaveillut siisteistä niin sanotusti suorista housuista. Tällaisia alustavia ostosajatuksia. 🙂

whiteandfresh3858.jpg

whiteandfresh3857.jpg

Ostin kirjakaupasta myös hieman lukemista. Osan varmasti ehdin lukemaan jo kotona, mutta luettavaa jää varmaankin myös lennolle. Halusin kirjan, jossa on muutakin luettavaa kuin puhelinluettelomaisesti listattuja nähtävyyksiä ja ravintoloita. Valitsin siis Mondon New York -matkaoppaan, jonka on kirjoittanut New Yorkissa asuva elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Alli Haapasalo

Ennen matkaa on vielä ajan kanssa istuttava alas ja tehtävä matkasuunnitelma eli mitkä nähtävyydet ja paikat on koettava ja nähtävä, ja missä järjestyksessä niitä on paras kiertää. Ehdottomasti on jätettävä aikaa myös kaupoissa piipahtamiselle sekä pelkästään olemiselle ja nauttimiselle. Toki haluaisin nähdä mahdollisimman monta nähtävyyttä, mutta haluan myös vain olla ja ihmetellä sekä imea itseeni kaupungin tunnelmaa. En halua jälkeen päin todeta vain juosseeni nähtävyydestä toiseen ja muistaa jokaisen näkemäni asian kameran linssin läpi. Viisi yötä ja neljä kokonaista päivää on tosi lyhyt aika, mutta haluan tehdä siitä ajasta mahdollisimman monipuolisen elämyksen. Tämä voi ihan oikeasti olla se once in a lifetime juttu minulle. 🙂

Edulliset citylenkkarit

Pohdiskelin taannoin täällä blogin puolella lenkkarivaihtoehtoja New Yorkin matkalle. Päädyin ottamaan mukaan lenkkikenkäni, sillä niillä on hyvä kävellä ja samalla saa vähän väriä asuunkin. 😉 Jäin kuitenkin haaveilemaan mustista citylenkkareista, joissa saisi olla vähän valkoistakin. Pietarsaaren Halpa-Hallista löysinkin kivat citykelpoiset lenkkarit, jotka ovat hyvät jalassa. Mutta…

whiteandfresh2498.jpg

whiteandfresh2488.jpg

whiteandfresh2478.jpg

… olen alkanut silti empimään, ovatko nämä oikeat kengät kilometritolkulla kävelyyn. Pohjat ovat muovia, kun taas lenkkikengissäni on kumipohjat. Nämä uudet sopivat taatusti tänne omaan arkeen ja tykkäänkin niitä käyttää, mutta väsyykö jalka kuitenkin kovalla muovipohjalla kävellessä? Jalat ovat taatusti muussia pitkien päivien jälkeen vaikka kävelisin millä kengillä tahansa, mutta olisiko lenkkikenkien kumipohja kuitenkin joustavampi ja pehmeämpi jalalle…

whiteandfresh0738.jpg

whiteandfresh0730.jpg

Kyllä mä pidän näistä kelta-mustista Adidaksista ja New Yorkissa näkee kaduilla kaikenlaisia lenkkareita, mutta pieni pettymys toki sydämessä pistää, kun ulkonäöltään uudet mustavalkoiset citylenkkarini olisivat kivemmat. Eikä ne huonot ole, mutta jokin vaisto sanoo lenkkitossujeni olevan niitäkin paremmat pidemmille kävelyille…

What should I do? Help! 😉

Loppuneet kosmetiikkatuotteet: elokuu 2015

Elokuu oli varsin tuottoisa kuukausi loppuneiden kosmetiikkatuotteiden suhteen. Tuotteita loppui mukavasti ihan käytön perusteella, mutta sen lisäksi kosmetiikkatuotteiden raivaus vähensi purnukkavuortani oikein mukavasti. 🙂

whiteandfresh3849.jpg

Aqualan L -perusvoide isossa pumppupullossa. Tätä käytän kasvojen ja koko vartalon iholle.

Babén 10 % Urea Repairing Lotion – tosi hyvä kosteuttaja kuivalle ja atooppiselle iholle! Nyt mennään sitten vaan Aqualanilla. 😉

Avènen Redness-Relief Dermo-Cleansing Milk on oli varsin miellyttävä kokemus. Tiukemman meikin puhdistukseen voi vaatiaa tuplapuhdistuksen, mutta itselleni on riittänyt kertapesukin. Iho ei ole ärsyyntynyt tätä puhdistusmaitoa käyttäessä ja mielelläni voisin joskus käyttää uudestaankin.

Kappa Moda Woman Shower Gel oli ihan kiva ja virkistävää vaihtelua. En ole aikoihin ostanut tällaisia tuoksullisia suihkugeelejä, mutta tykästyin purkkiin Emotionissa ja alennettu hintakaan ei kirpaissut kukkaroa.

Babén Comforting Hydra-Exfoliater kuorintavoiteesta tykkäsin tosi paljon! Hätäpäissäni ja pienessä rahapulassa nappasin markettikuorintavoiteen tuon Babén loppuneen tilalle ja eihän se ole lainkaan yhtä hyvä. :/ Käytän sen nyt kuitenkin, kun kerran ostin ja seuraavaksi sitten parempaa tilalle!

Colgaten miedon mintun makuinen hammastahna näyttää todella saaneen luottohammastahnan aseman luotani, sillä tuubi on jo ties mones putkeen. Hyväksi havaitulla siis mennään! 🙂

whiteandfresh3236.jpg

Tässä onkin sitten kasa tuotteita, jotka karsin varastoistani! En ole näitä laskenut, sillä kun ei taida olla nyt merkitystä. 😉 Olen todella tyytyväinen, että sain loppumaan peruskäytössä tuotteita hyvin ja sen lisäksi vielä karsimalla reilun kasan. Nyt jatketaan tuotteiden käyttöä ja pyritään siihen, että joskus kylppärissä olisi vain käytössä olevat kosmetiikkatuotteet ja maksimissaan pari käyttöä odottamassa.