Pieni Hullut Päivät -ostoslista

Ne on täällä taas: Hullut Päivät. Mitään suurempaa ostosruljanssia en ajatellut suorittaa, mutta muutama kiinnostava tuote katalogista löytyi. Tai no useampi toki, mutta tässä ne, joihin talous voisi antaa myöten. 

hullut päivät

Keskiviikon kohdalta bongasin heti Sensain Silk Peeling Powderin, entsymaattisen ihonkuorinta-aineen. Tätä testasinkin jo näytepakkauksen verran, ja koska se nyt on reilu pari kymppiä normaalihintaa edullisempi kannattaa se hankkia, jos meinaa. Samoin keskiviikkona olisi Peugeotin pippurimylly tarjouksessa. Olen pippurimyllyä jo tovin tahtonut vanhan euron myllyn tilalle. Saa nähdä, kotiutuuko mylly vihdoin. Perjantaina olisi pari vaatekohdetta, jotka voisivat olla kivat. Onlyn musta New York -t-paita ja Onlyn mustavalkoinen neuletakki graafisella kuvioinnilla. Lisäksi aion tietenkin katsastaa Hullujen Päivien Method-valikoiman, sillä yleispuhdistussuihkeelle alkaa pian olla tarvetta ja samoin haluaisin uuden pullon Fresh Air -pyykinpesuaineelle, sillä nykyisen pulloni korkki on rikki. Itse täyttöpussi minulla jo onkin, joten sitä ei tarvitse tällä kertaa vaikka Hullari-hinnalla se todella kannattaisi hankkia. Tämmöisiä ostosmietintöjä täällä… meinaatko sinä piipahtaa ostoksilla Hulluilla Päivillä? 🙂

hero-countdown-desktop.jpg

Tilaa Hullut Päivät -tarjoukset kätevästi verkosta!

hullutpaivat.com/

 

Kuvat: Stockmann / Postaus sisältää mainoslinkkejä

I love me -messulippuarvonta!

EDIT: Arvonta on päättynyt!

Nyt pistetään pika-arvonta käyntiin ja joku teistä lukijoista voittaa kaksi lippua viikon päästä viikonloppuna (21.-23.10.2016) järjestettäville I love me -messuille Helsingin Messukeskukseen.

whiteandfresh_iloveme.jpg

Arvontaan osallistuu jokainen, joka jättää tähän postaukseen kommentin. Muistattehan jättää sähköpostiosoitteen sille varattuun kohtaan yhteystiedoissa, jotta saan voittajan kiinni pikimmiten heti arvonnan päätyttyä. Liput postitan viimeistään tiistaina 18.10.2016.

Arvonta alkaa heti ja päättyy perjantaina 14.10.2016 klo 23:59.

Onnea arvontaan! 🙂

Liput sponsoroi Messukeskus / I love me

Loppuneet kosmetiikkatuotteet: syyskuu 2016

Syyskuuta voisi kutsua aika hyväksi loppuneiden kosmetiikkatuotteiden osalta. Normaalikokoisia tuotteita loppui kahdeksan, pitäen sisällään yhden kerta-annostuotteen. Sen lisäksi tuotenäytteitä loppui kolme ja yksi tuote poistui käytöstä epäsopivana.

whiteandfresh0891.jpg

Normaalikokoiset tuotteet

Apotheke Verbena Sugar Scrub – Tämä oli hieman erilainen kuorintakokemus verrattuna aiemmin käyttämiini kuorinta-aineisiin. Koostumus oli sinänsä samanlainen kuin muissakin sokerikuorinnoissa, mutta se käyttäytyi eri tavalla. Kun ainetta hieroi iholle, sokeri suli ihoon hieromisen myötä. Tykkäsin tästä kuorinnasta, mutta kovin riittoisa tämä ei ollut eli kesti huomattavasti vähemmän aikaa kuin aiemmat kuorinnat, joita olen käyttänyt. Voisin kyllä silti ostaa jatkossakin! Harmittaa aika paljon, että Apotheken tuotteita ei enää saa eleven.fi:stä. Kokemuksistani tästä kuorinnasta ja Apotheken Sage Lemongrass Lotionista voi lukea täältä.

Sensai Mascara 38 °C – Tämä ripsari on jo pitkäaikainen luottotuotteeni enkä muita käytä. En hirveesti uskalla edes muita kokeilla, sillä silmäni ovat super herkät ja onnekseni tämä Sensain 38 ei aiheuta minkäänlaisia herkistymisiä silmiini. Plussaa myös siitä, että lähtee lämpimällä vedellä eikä tarvitse kiusata silmiä millään silmämeikinpoistoaineilla.

Avène Antirougeurs Jour SPF 20 Emulsion – En tiedä juuri muista suojakertoimen omaavista päivävoiteista, mutta tämä on nyt toinen kesä, kun olen käyttänyt Avènen voiteita. Kesällä on hyvä olla suojakerroin kasvovoiteessa, vaikka taitaa bareMineralsin meikkipuuteristakin löytyä SPF 15. Jos ei mitään parempaa tule vastaan niin varmasti ensi kesänäkin ostan tätä. Voiteesta löytyy myös ominaisuus, jonka sanotaan lievittävän couperosan aiheuttamaa punaisuutta.

Colgate hammastahna – Tästä ei ole muuta sanottavaa kuin että vakiotuotteeksi on muodostunut ja lähinnä miedon mintun maun vuoksi. Vahvoja hammastahnoja ei suu kestä.

Pirkka nestesaippua Olive & Milk – Tämä oli extempore ostos lähikaupasta, kun edellinen käsisaippua oli loppumassa. Tuoksu oli neutraali ja vaahtoavuuskin ihan hyvä, joten tämä oli kiva perustuote. Voi ostaa jatkossakin, jos ei muuta meinaa löytää. 🙂

Magasin du Nord Cleansing Cream – Kööpenhaminan reissulta maaliskuussa ostamani Magasin du Nord -tavaratalon oman merkin puhdistusmaito oli ihan jees. Puhdisti kuten lähes kaikki käyttämäni puhdistustuotteet kasvoille eikä ärsyttänyt ihoa. Ainoa miinus tulee aavistuksen ohuesta koostumuksesta, minkä vuoksi tuotetta piti käyttää aika paljon kerralla saadakseen sen levitettyä huolellisesti koko kasvoille. Plussaa puolestaan ihanan simppelistä valkoisesta pakkauksesta! Postauksen, jossa esittelin tämän puhdistusmaidon ja muut ostokseni Kööpenhaminasta, voit lukea täältä.

RefectoCil kulmaväri – Tämä ruskea kulmaväri palveli monenmoista vuotta. Olisi ehkä pitänyt viskoa mäkeen jo aiemmin, sillä periaatteessa käyttöaika on avaamisen jälkeen se 12 kuukautta, mutta hyvin toimi loppuun asti ja värit pysyi kulmissa. Joka tapauksessa hyvä tuote kulmien kotivärjäykseen.

Nügg Beauty Soothing Face Mask – Kerta-annos kasvonaamiota on hyvä vaihtoehto erityisesti silloin, kun matkustaa. Ohjeen mukaan tämä pitäisi käyttää kokonaan – ja käytinkin – mutta aika paljon ainetta tulee kasvoille, kun laittaa kerralla kaiken, mikä pakkauksessa on. Voidaan käyttää myös yönaamiona, jolloin tästä kerta-annospakkauksesta riittää muutamalle yölle. Näistä naamioista ja kasvojen ihon kosteutuksesta voi lukea lisää täältä.

Tuotenäytteet

Sensai Silky Purifying Step 1 Cleansing Oil – Sensai vannoo kaksoispuhdistuksen nimeen ja tämä puhdistusöljy on puhdistuksen vaihe numero 1. Öljy hierotaan iholle niin, että meikki irtoaa, jonka jälkeen huuhdellaan ja pestään kasvot vielä varsinaisella puhdistusaineella (Step 2). Tämä öljy on nyt käytössä myös ihan normaalikokoisena.

Sensai Cellular Performance Emulsion III (Super moist) – Kaksoispuhdistuksen lisäksi Sensai suosii myös kaksoiskosteutusta. Kosteutuksen osalta en ole kovin paneutunut Sensain tuotteisiin, mutta tykkäsin tästä näytteestä, jonka sain. Tämä emulsion III on Sensain saman sarjan kosteusvoiteista kosteuttavin ja sopii kuivaihoiselle oikein hyvin. Tätä ostaisin mielelläni ihan normaalikokoisenakin talveksi!

Sensai Silky Purifying Silk Peeling Powder – Tämä on jauhemainen entsyymikuorinta. Jauhe kostutetaan vesitipalla, pyöritetään kämmenellä sekaisin ja vaahdotetaan kasvojen iholle. Usein vain karhealta tuntuvat kuorinnat saavat aikaan tehokkaan tuntemuksen, mutta tämän jälkeen iho tuntui kyllä oikeasti pehmeältä vaikka karheuden tunnetta ei ollutkaan. Tätä haluaisin ehdottomasti normaalikokoisessa putelissa!

Lisäksi L300 Intensive Moisture Cleansing Milk lähtee jonnekin kiertoon, sillä itselleni se ei näemmä sopinut. Lisää tästä puhdistusaine-tenkkapoosta ja ihon kosteutuksesta voi lukea täältä.

Sellainen oli syyskuu, ja lokakuun loppuneisiin tuotteisiin palataan taas marraskuun alkupuolella. 🙂