Uudessa kodissa!

Kaksi viikkoa sitten pakkasin tavarani ja muutin uuteen kotiin. 🙂 Uusi kotini on saman kokoinen kuin vanha, mutta pohjaltaan erilainen. 

whiteandfresh9696.jpg

Olohuoneen kalusteet sai sommiteltua täällä paljon avarammin.

whiteandfresh9703.jpg

whiteandfresh9700.jpg

Keittokomero on varsin tehokas eikä edes liian pienikään, joten tuntuu melkein oikealta keittiöltä vaikkei ruokailutilaa olekaan.

whiteandfresh9701.jpg

Kalusteet ovat paikoillaan, mutta kaappien sisällä järjestystä tarvitsee vielä hioa ja pari muuttolaatikkoa odottaa vielä purkamista. Laatikoissa on tosin vain sisustustavaraa  – kynttilöitä ja muita somisteita – ja kirjoja.

whiteandfresh9702.jpg

whiteandfresh9689.jpg

Sänky on makuuhuoneessa ainakin toistaiseksi ikkunanpuoleisella reunalla niin, että kaappien puolelle jää vapaata tilaa. Jossain vaiheessa varmaan kokeilen, miltä näyttää, jos sänky olisi keskellä päätyseinää. 

whiteandfresh9690.jpg

whiteandfresh9693.jpg

Makuuhuoneessa on ikkunat kahteen suuntaan, toinen ikkuna on itse asiassa terassille.

whiteandfresh9705.jpg

Eteinen on pitkulainen ja molemmista päistä pääsee olohuoneeseen. Tällä hetkellä eteinen on keskeneräisenä varsin ankean näköinen, mutta täytyy koittaa keksiä jotain kivaa sinne! Keittiön puoleisessa päädyssä eteistä on kylpyhuone.

whiteandfresh9711.jpg

whiteandfresh9714.jpg

Kylpyhuoneen päätyseinä on sininen ja tätä hieman aluksi kauhistelin. Nyt en oikeastaan enää huomaa seinän väriä vaikka varmasti jossain vaiheessa se alkaa vielä rassaamaan. 😉 Suihkun puoleinen seinä on valkoista kaakelia ja peilikaapin puoleinen tummanharmaata. Myös lattia on tummanharmaata laattaa. 

whiteandfresh9722.jpg

Asuntoni on maatasolla, joten parvekkeen sijaan täällä on terassi. En ole aiemmin maatasolla asunut, joten tämä on ihan mukavaa vaihtelua vaikka maisemat eivät olekaan yhtä mielettömiä kuin edellisen kodin parvekkeelta. 🙂 Sain tänään vihdoin hankittua pari callunaa piristämään terassin sisustusta. Muutenkin yleinen väritys rakenteissa on parempi kuin vanhassa asunnossa; vaaleaa tiilielementtiä, valkoista puupaneelia ja pesubetonin sijaan puulattia.

whiteandfresh9725.jpg

whiteandfresh9728.jpg

whiteandfresh9719.jpg

whiteandfresh9717.jpg

Terassilla näkösuojana kadulle on marja-aronia -pensasaita. Tässähän voisi alkaa marjastamaan omalla terassilla ja tekemään vaikka hilloa. 😉

Tällainen pintaraapaisu uudesta kodistani, sisustusjuttuja on siis edelleen tulossa vaikka nyt onkin ollut sillä osastolla aika hiljaista. On ollut aika tapahtumarikas syksy, uusia juttuja ja muutoksia. Olen kuitenkin kaivannut muutoksia ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Nyt kuitenkin toivottelen teille mukavaa ja aurinkoista viikonlopun jatkoa! 🙂

Irina / White & Fresh - -

33 kommenttia “Uudessa kodissa!

  1. Kivannäköistä, erityisesti olohuoneessa ja terassilla. Onnea uuteen Kotiin! 🙂

  2. Ihanalta näyttää, oli pakko tulla heti kurkkaan sun uutta kotia! ♥ Vessa on kyllä omituinen sekamelska väreinä vähän kaikkea, kukahan värisokea noita päättää? 😀 😀 😀

    1. JonnaH.: Kesti vähän, että sain kuvattua uutta kotia, mutta onneksi vihdoin! Toi kylppäri on kieltämättä aika mielenkiintoinen, osittain aika hurja ja toisaalta ihan mielenkiintoinen. Tokihan kokovalkoinen kylppäri olisi kiva, mutta tällä mennään. 🙂

  3. Onnea uuteen kotiin! Sininen on jees ja muutenkin näyttää taas tosi upealta ♥

  4. Tosi kivalta näyttää! Onnea uuteen kotiin ♥ ♥

  5. Onnea uuteen kotiin! Hyvältä näyttää! Tulen sille iltateelle joku päivä… ?

  6. Uuden kodis sisustaminen on aina yhtä ihanaa ♥. Ja mukavaa, että sulla on nyt oma "pihakin". Järjestelyintoa, uusia kuvia odotellessa.

    1. Satu: Se on oiva tapa aloittaa sisustaminen vähän niin kuin puhtaalta pöydältä! 😉

    1. Jenni: Kiitos! ♥ Olohuone ei ole yhtä valoisa kuin edellisen kodin olkkari, johtuen maatasossa olemisesta, mutta ei se haittaa. 🙂

  7. Oi miten ihana uusi koti ? <br />
    Onnea uuteen kotiin, siellä näyttää jo kauniilta ☺

  8. Oi, ihanaa! &hearts; Hurjasti onnea uuteen kotiin! &hearts; Tosi kivan näköistä :).

  9. Onnea uuteen kotiin! ♥<br />
    Uusi koti näyttää kivalta, ja tuo oma piha-alue on aivan mahtava! 🙂

    1. Live&amp;Home: Oi, kiitos! &hearts; Saa nähdä, millaiseksi sen saa laitettua keväällä, ekaa kertaa oikein oma terassi. 🙂

  10. Miten ihmeessä tää sun muutto meni multa ihan ohi? Kattelin vain hieman ihmeissäni niitä teidän tyttöjenillan kuvia, että näyttikös siellä sun luona muka tältä. ;D

    1. Silja Maaria: Hihii, ei kaikkea pysty aina noteeraamaan. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *