Irinan omaa nimeään kantava blogi on arkea ja elämää taltioiva, elämänmakuinen ja rento. Irina asuu pienessä helsinkiläiskaksiossa. Kodin kokonaisilme on vaalea ja yksinkertainen sisältäen luonnollisia, kodikkaita ja jopa boheemejakin yksityiskohtia. Irina on matkalla kohti minimalismia ja vaikka prosessi onkin jo pitkällä, tekemistä silti riittää. Minimalismin lisäksi blogin lifestyle-aiheet sisältävät kaikkea arjesta, elämästä ja mielenkiinnonkohteista. Löydätkin blogista juttuja muun muassa kirjoista, hyvinvoinnista ja tapahtumista. Kiteytettynä siis teeskentelemätöntä ja aitoa juttua kodista ja muista elämän osa-alueista!
Irina on nelikymppinen syntyperäinen helsinkiläinen, joka rakastaa merta ja kipputoreja, valokuvaamista, lukemista, suklaata, kotivaatteita, päiväunia ja satakielen laulua. Tervetuloa mukaan seuraamaan Irinan elämää!
Marraskuussa luin myös vähemmän kirjoja kuin yleensä eli vain kolme. Edelleen mielenkiinnolla odotan, josko lukutahtini tästä hieman kasvaisi. On niin paljon kirjoja, jotka haluaisin lukea, että tämä tahti ei vain vetele. 😀
Mariette Lindstein, Lahkon lapset (Lahko, #3)
Sarjan viimeisessä osassa viidentoista hiljaisen ja rauhallisen vuoden jälkeen erään myrskyisen yön myötä Oswald tekee paluun Sofian ja hänen perheensä elämään. Kuvioissa mukana ovat myös Oswaldin kaksospojat Thor ja Vic.
Tykkäsin tästä viimeisestä osasta todella paljon, se vei mukanaan oikein hyvin. Ainoastaan yksi asia jäi harmittamaan, meinaan se, että tämä oli sarjan viimeinen osa. ★★★★★
Elena Ferrante, Tyttären varjo
Leda on eronnut opettajatar, jonka molemmat tyttäret ovat aikuistuneet ja muuttaneet Kanadaan isänsä luokse asumaan. Leda lähtee rannikolle lomalle ja siellä kaikki ajatukset ja muistot omasta äitiydestä valtaavat mielen.
Kirjan päähenkilö Leda tuntui epävarmalta, mustasukkaiselta ja pakkomielteiseltä. En epäile etteikö äitiyden tunne-elämä ole paikoitellen hyvinkin rankkaa, mutta jotenkin tuntui kamalalta lukea Ledan ajatuksista ja erityisesti hänen käytöksensä hämmästytti. Kirjailija on haastattelussa kertonut, että kaikissa hänen päähenkilöissään on jotain hänestä itsestä ja jäinkin miettimään, minkä osan itsestään Ferrante on kirjoittanut Ledalle. Tästä kirjasta on maailmalla kyllä pidetty, joten kannattaa lukea, jos aihepiiri kiinnostaa, mutta minun kirjani tämä ei ollut. ★
Nina Wähä, Perintö
Kirja saatu kustantajalta
Huomatessaan olevansa raskaana Anni päättää lähteä Tukholmasta joulunviettoon Tornionjokilaaksoon, josta on kotoisin. Perheeseen kuuluu isän ja äidin lisäksi yhteensä kaksitoista lasta tai jopa neljätoista, riippuu miten lasketaan. Isä Pentti on perheen mielivaltainen valtias, jonka touhuihin Siiri-äiti on alusta lähtien mukautunut. Nyt Siirin mitta on kuitenkin tullut täyteen.
Perintö on tarina suuresta perheestä, jonka jokainen jäsen käsitellään kirjassa. En tiedä vieläkään oikein varmaksi, miksi tästä kirjasta pidin, mutta se kuitenkin koukutti nopeasti mukaansa. Mukana oli muutama varsin inhottava kohtaus, joihin kannattaa ehkä varautua. Muutoin tarina tästä omituisesta isosta meänkielisestä perheestä saa kyllä suositukseni. ★★★★
***
Lue lisää lukemistani kirjoista Kirjat-kategorian alta
Jos tahdot seurata reaaliajassa, mitä kirjoja luen voit seurata minua goodreadsissa. Julkaisen lukemiani kirjoja myös Instagramissa, joten tervetuloa seuraamaan!
En ole lukenut tuota kyseistä Ferranten kirjaa, mutta olen kyllä lukenut (hampaat irvessä) kolme ensimmäistä osaa Napoli-sarjasta ihan ymmärtääkseni miksi se on niin kovin suosittu. Vaan enpä ymmärrä. Ihmiskuvauksista en minäkään saa mitään tarttumapintaa ja mitään muuta kuvausta ei juuri olekaan. Ei saa minkäänlaista käsitystä ympäristöstä tai elämästä muuten. Minusta siis Ferrante on kirjailijana aivan turhaan yliarvostettu.
Minä tykkäsin tosi paljon Napoli-sarjasta. Tämä uusin Aikuisten valheellinen elämä oli ihan ok, mutta tosiaan Tyttären varjo oli niin epäsopiva aiheelta minulle kuin olla jo voi tai ainakin siinä päähenkilö oli kamala. Hylkäämisen päivät ei myöskään osunut aihepiiriltään ihan kodilleen, mutta sekin oli ihan luettava muistaakseni. Mutta makuja on monenlaisia, ei kaikki pidä Ferrantesta. 🙂