Irinan omaa nimeään kantava blogi on arkea ja elämää taltioiva, elämänmakuinen ja rento. Irina asuu pienessä helsinkiläiskaksiossa. Kodin kokonaisilme on vaalea ja yksinkertainen sisältäen luonnollisia, kodikkaita ja jopa boheemejakin yksityiskohtia. Irina on matkalla kohti minimalismia ja vaikka prosessi onkin jo pitkällä, tekemistä silti riittää. Minimalismin lisäksi blogin lifestyle-aiheet sisältävät kaikkea arjesta, elämästä ja mielenkiinnonkohteista. Löydätkin blogista juttuja muun muassa kirjoista, hyvinvoinnista ja tapahtumista. Kiteytettynä siis teeskentelemätöntä ja aitoa juttua kodista ja muista elämän osa-alueista!
Irina on nelikymppinen syntyperäinen helsinkiläinen, joka rakastaa merta ja kipputoreja, valokuvaamista, lukemista, suklaata, kotivaatteita, päiväunia ja satakielen laulua. Tervetuloa mukaan seuraamaan Irinan elämää!
Tuijotin tovin tyhjyyteen tuon otsikon kirjoittamisen jälkeen. Mitä voisin sanoa? Sanottavaa on paljon eikä kuitenkaan ole.
”Jos haluaisikin laittaa punaisen paidan hauskalla printillä, ei viitsi. Pukeutuu harmaaseen, koska vaikka sekin herättää nälvimistä, herättää se sitä huomattavasti vähemmän kuin se punainen printtipaita. ”
Olen minä tiennyt sen olemassaolosta, nähnytkin moista. Seurannut vierestä. Saanut osaksenikin, mutta onneksi vain lievästi vuosia sitten.
”Tuntuu, että meidät on ajettu nurkkaan. On ihan sama minkälaisia olemme, meissä on kuitenkin vikaa. Vaikka emme edes sanoisi mitään, niin sekin olisi väärin.”
Pistää vihaksi. Haluaisin tehdä jotain, mutta en tiedä mitä voisin tehdä. Voisinko auttaa jotenkin? Jos, niin miten?
”Minulle he ovat sieluttomia olentoja, joiden ainoa tarkoitus on imeä muista hyvä fiilis ja energia, koska he ovat kykenemättömiä itse sellaista luomaan.”
Koko jutun voit lukea täältä (myös postauksen lainaukset ovat edellä olevan linkin takaa). Se kertoo enemmän kuin oma sanattomuuteni. Osaan vain kertoa, kuinka pahalta tuntuu. Olen pöyristynyt.
Jos jollain on ideaa, mitä tälle tilanteelle voisi tehdä, niin olen mukana!
🙁 <br />
<br />
N just kysy tänä aamuna 'äiti miksi tässä maailmassa on epäkohteliaita ihmisiä ?'. Niin, hyvä kysymys rakas lapseni ♥.
Love: Hyvä kysymys, johon ei ole vastausta. :/
Pakko kommentoida, vaikkei periaatteessa oo mitään kommentoitavaa. Kyllä veti sanattomaksi täälläkin päässä. Ihan älyttömän surullista, että nettikiusaaminen on nykyään tällä tasolla. <br />
Ilmeisesti jotkut ovat kehittäneet bloggaajien haukkumisesta itselleen oman harrastuksen. En vaan voi ymmärtää, millainen ihminen saa tällaisesta toiminnasta jotain mielihyvää. En usko, että kukaan jaksaisi noin järjestelmällisesti haukkua ja suoltaa negatiivisia juttuja keskustelupalstoille saamatta siitä jonkinlaista sairasta hyvää oloa itselleen.
Anna: Mä uskon, että normaalin maalaisjärjen, omantunnon ja hyvät käytöstavat omaava ihminen ei noin toimikaan. Jotain on oltava vialla, jos ihmisiä noin kohtelee.
Kävin lukemassa tuon alkuperäisen jutun, ja sanattomaksi veti täälläkin:( Käsittämätöntä, pöyristyttävää, älytöntä, epäreilua ja ennen kaikkea surullista:( Ei tuollaista pysty käsittämään. Voi kunpa löytyisikin keino, millä nettikiusaamisen saisi kuriin!
Viivi: Voi olla tosiaan pelkkää toiveajattelua, että moisella tavalla käyttäytyvät tajuaisivat tekosensa. Pitäisi ehkä ensin kokea itse, miltä kiusaaminen tuntuu, että voisi ymmärtää ja lopettaa.
eiköhän sama ongelma ole ihan kaikissa ammateissa, huippuja kadehditaan.<br />
<br />
Kevan pääjohtaja on saanut liian hyviä työsuhde-etuja. Vinkki ! Pääjohtajaksi voi kuka tahansa hakea. Suomessa yleisesti ottaen johtajien palkat ovat tosi alhaalla. Se että saadaan huiput pysymään Suomessa tarkoittaa edes jotain millä erottuu. Oli se sitten parempi auto tai hulppeampi asunto. Joka kesä yleisönosaston palstat huutaa opettajin ylipitkistä kesälomista. Yllätys yllätys, opettajaksikin voi hakea lähes kuka tahansa. Valtaosa ei pääse kouluun ja jopa koulujen kävijöistä, työpaikan saaneista osa vaihtaa alaa, työ on, varsinkin tänä päivänä, liian raskasta. <br />
<br />
Huipulla myös tuulee. <br />
<br />
Sellaista ammattia ei ole, mitä joku ei kadehtisi. Työttömiä kadehtitaan, kun he saavat rahaa tekemättä mitään jne, lista on loputon.<br />
<br />
Mä tykkään ylikaiken blogeista, olen saanut paljon kivoja vinkkejä sisustukseen ja moneen muuhun asiaan, olen tavannut kivoja bloggaajia livenä, mm sinut ja mä tavallaan olen ottanut rusinat pullasta. Kyllä kelpaa.<br />
<br />
Lisäksi olen huomannut aikamoisen alamäen, mihin liian moni bloggaaja syyllistyy. Aivan liian usein tulee mainospostauksia = nämä farkut näyttävät ihanilta, peppu on täydellinen, klik ja mennään firman nettisivuille. Mainostaminen on sallittua, piilomainonta ei. Loistava esimerkki miten mainostus tapahtuu positiivisesti on Norppa, joka mainostaa vain niitä jotka hänelle sopii ja ne oikeesti sopivat hänelle. <br />
<br />
Kun liikaa mainostetaan ilmaisia huulipunia, farkkuja, ulkomaan matkoja, ilmestyy perisynti kateus ja sehän osaa meistä ruokkii. Toisaalta minkälainen blogi ilman uusia esineitä, asioita pysyisi pinnalla ?<br />
<br />
Julkinen ihminen pitää menestyvää blogia omalla nimellään, omalla kuvallaan = julkisuuden ihminen. Kyllä Suomessakin on näitä, jotka häiriköivät missejä, jääkiekkoilijoita, miten bloggaaja olisi yhtään erilaisessa asemessa kuin joku toinen julkisuuden ihminen. Toisaalta bloggaaja ei ensi metreillä välttämättä tiennyt kuinka suosittu hänen blogistaan tulee, missi kun osallistuu kauneuskilpailuihin, hän jo silloin tietää miten voi käydä. <br />
<br />
Aina tässä maassa on ihmisiä, jotka pitävät itsestään selvyytenä että saa haukkua ja arvostella muita. Kuten tässä esimerkissä, niitä ei vaan julkaista, eli lukijana on vain bloggaaja itse.
Hieno kirjoitus lanttuleikkuri! Olen kanssasi samaa mieltä!
lanttuleikkuri: Olen joiltain osin kanssasi samaa mieltä, joiltain osin en, sillä ikävä sanoa, mutta jotenkin tekstistäsi tuli tunne, että jos bloggaa mahdollisesti omilla kasvoillaan ja nimellään on jotenkin julkkis, vapaata riistaa? Pelkkä suositun blogin kirjoittaminen ei tee ihmisestä julkisuuden henkilöä. Eikä julkisuus myöskään anna haukkumisoikeutta, joskin arvostelua varmasti on enemmän. Mungo ei taatusti ole suuresta suosiostaan julkkis.<br />
<br />
Mungoa on kovin sanoin arvosteltu ja haukuttu ihan keskustelupalstoilla, negatiivisuus ei ylety ainoastaan hänen kommenttiboksiinsa. Mungoa en tunne, mutta tunnen henkilön, joka myös saa raakaa arvostelua osakseen. Eikä hänkään ole julkkis. En vaan mitenkään voi hyväksyä moista käytöstä keltään.
Tosiaan sanattomaksi vetää..
Anttis: Tekisi mieli sanoa yhtä ja toista, mutta kurkusta ei vain lähde ääntä eikä suusta sanoja. :/
Minä myös kävin lukemassa alkuperäisen kirjoituksen. En seuraa näitä ruotimispalstoja, joissa paria muutakin seuraamaani blogia ruoditaan kuulemani mukaan pahansisuisesti ja jatkuvasti, joten en tiennyt, että Mungolifekin on joutunut kärsimään tästä. Kiusaaminen on aina kiusaamista, tavalla ei ole väliä. Netti mahdollistaa anonyymiyden niin hyvin, että ehkä se poistaa samalla ihmiseltä jonkun eston ruveta kiusaamaan? <br />
<br />
Jotain se kertoo ihmisestä itsestään, jos ilkeitä ja loukkaavia sanoja kylvää. En ole koskaan ymmärtänyt miksi pitäisi kadehtia jotain toista ihmistä, hänen omaisuuttaan, hänen menestystään tai mitään muutakaan. Ei se ole minulta pois, tai keneltäkään muultakaan. Aikamoista ajan ja energian tuhlausta niiltä, ketkä sellaiseen sortuu. Vielä vähemmän ymmärrän julkista ryöpytystä, haukkumista kirosanoin höystettynä tai arvostelua ulkonäköön, perhesuhteisiin ja mikä kamalinta, jopa joidenkin lapsia on haukuttu netissä! Herranjestas, ettei voi olla silloin kovin tasapainoinen ihminen kyseessä! <br />
<br />
Helppohan se vierestä seuraavan ihmisen todeta, ettei kannata välittää tai ettei haukku haavaa tee. Mutta kun tekee. Varmasti tekee. Ja vaikkei tekisikään, onko se silti yhtään sen sallitumpaa käytöstä?<br />
<br />
Tämä oli yksi syy, miksi itse lykkäsin blogin perustamista. Luin liian monia bloggaajien omia kirjoituksia siitä, miltä tuntuu tulla arvostelluksi kaiken maailman keskustelupalstoilla ja ilman hyväksyntää julkaistuja kommentteja näiden blogien postauksien perästä. Suorastaan oksetti aina välillä se ihmisten pahasuopaisuus, pikkusieluisuus ja suoranainen ilkeys. Niiden perusteella liian monella on liian paha olla omassa nahassaan ja omassa elämässään. Tuli tunne, että altistan itseni tietoisesti moiselle aloittamalla bloggaamisen. Toisaalta tämä nettikiusaaminenhan on suosittujen blogien riesa, joten minulla ei sitä ongelmaa ole. Toisaalta kyseistä ongelmaa ei saisi olla ollenkaan.
Blondi: Kun itsensä laittaa alttiiksi muiden ihmisten silmille ja korville, katsotaan se kai jonkinlaiseksi lupalapuksi sanoa mitä sylki suuhun tuo. Itselläni on vahva periaate, että jos ei ole hyvää sanottavaa (jonkun blogista vaikkapa) niin olen hiljaa. Toki, jos kritiikkiä tahtoo antaa on se eri asia, mutta ilmaisutaidoilla ja järjellä pötkii pitkälle. Vaikka kirjoittaessa ei kuule äänensävyä, on sävyt silti luettavissa tekstistä ja taitava kirjoittaja osaa taatusti kirjoittaa sellaisella "äänensävyllä", että ei loukkaa.
Paha saa lopulta aina palkkansa. Niin myös nettikiusaajat. Siihen tässä on luottaminen.
Annukka: Mä toivon samaa todellakin. Haluan uskoa, että karma löytää tiensä perille ennemmin tai myöhemmin.
Tässä varmaan perimmäinen syy, miksi itse olen aika yksityinen ihminen, ja toistaiseksi haluan ainakin sellaisena pysyä. En esim. jaa juurikaan omia, saatika perheen jäsenien kuvia, enkä muutakaan liian yksityistä tietoa blogissani. Pääasiallisesti jutut pyörivät sisustuksen ja muun filistelyn välimaastossa…
Frida: Moni tahtoisi antaa itsestään ehkä aavistuksen enemmän, mutta aivottomat ja ilkeät ihmiset ovat syy siihen, miksi yhä harvempi haluaa pistää itseään alttiiksi. :/
Oon jo pidemmän aikaa seurannut välillä todella järkyttyneenä kommentteja joita toiset bloggarit saavat. Toiset heistä rohkeina julkaisevat suorat herjaukset, mikä toisaalta on hyvä, koska niistä sitten muutkin näkevät kommentoivan tyypin tyhmyyden. <br />
<br />
Omia kommenttilaatikon kommentteja ei vielä ole tarvinnut siirtää erikseen hyväksyttäväksi, mutta eiköhän sekin päivä vielä valitettavasti joskus vielä tule. Jotenkin olen aistivinani sellaisia väreitä… :/
JonnaH.: Toivon sydämeni pohjasta, että et koskaan joudu kokemaan sitä, mitä Mungo tai moni muu. Olen nähnyt läheltä rankkaakin kiusaamista ja sen, mitä se ihmiselle tekee. Itse en täysin asiattomuuksia edes julkaise, sillä vaikka idea olisi hyvä (muut näkisivät millaisia idiootteja on), niin lopulta kommenttiboksin täyttyessä blogini lukijat saisivat hyvän olon sijasta pahaa mieltä ja ahdistusta. En halua blogini välittävän tahallisesti ainakaan pahaa mieltä. Aika koittaa varmaan joskus myös minun kohdalleni, mutta toistaiseksi olen todella pahoilta kommenteilta välttynyt. Muutaman olen parin vuoden bloggaamisen aikana joutunut deletoimaan julkaisematta.
Tää on tärkeä asia, josta mulla riittäisi sanottavaa enemmänkin… <br />
<br />
Olen lähinnä ulkopuolisena seurannut tätä nettikiusaamista ja se tuntuu oikeasti käsittämättömältä. Siis kun perustat blogin, olet heti sen jälkeen vapaata riistaa jopa sellaisten, sinun yksityiselämääsi liittyvien asioiden suhteen, jotka eivät blogiisi/sen aihepiiriin mitenkään edes kuulu??!!?? Aiheuttaako anonyymi kommentointi netissä sellaista, että muka voi sanoa toiselle pahasti, tavalla, jollaisella ei ikinä naamat vastatusten sanoisi? Sekö se on, mikä raa'istaa ihmistä, vaikka toki anokommentoinnissa on hyvätkin puolensa? Mikä ihme panee ihmisen kiusaamaan toista, jotakuta kaiketi täysin itselle tuntematonta ihmistä? Saako siitä kaiketi jotain kicksejä? En vaan tajua, en niin mitenkään… 🙁
Dara: harva ihminen sanoo kasvotusten pahoja juttuja. Jos jokin sattuu netissä sieppaamaan, on se helpompi purkaa ulos anonyyminä. Paha olo kun tuppaa tuplaantumaan usein. Sanot jotain, sanot uudelleen. Helppous tekee monista varkaita. Veikkaan, että kiusaaminen jotenkin sairaalla tavalla pönkittää kiusaajan omaa näkemystä itsestään.