Irinan omaa nimeään kantava blogi on arkea ja elämää taltioiva, elämänmakuinen ja rento. Irina asuu pienessä helsinkiläiskaksiossa. Kodin kokonaisilme on vaalea ja yksinkertainen sisältäen luonnollisia, kodikkaita ja jopa boheemejakin yksityiskohtia. Irina on matkalla kohti minimalismia ja vaikka prosessi onkin jo pitkällä, tekemistä silti riittää. Minimalismin lisäksi blogin lifestyle-aiheet sisältävät kaikkea arjesta, elämästä ja mielenkiinnonkohteista. Löydätkin blogista juttuja muun muassa kirjoista, hyvinvoinnista ja tapahtumista. Kiteytettynä siis teeskentelemätöntä ja aitoa juttua kodista ja muista elämän osa-alueista!
Irina on nelikymppinen syntyperäinen helsinkiläinen, joka rakastaa merta ja kipputoreja, valokuvaamista, lukemista, suklaata, kotivaatteita, päiväunia ja satakielen laulua. Tervetuloa mukaan seuraamaan Irinan elämää!
Mikä määrää ihmisen kohtalon ja kuinka paljon ihmisellä itsellään on määräysvaltaa omaan kohtaloonsa, lähinnä siihen kohtaloon, joka meitä pitää hengissä?
Onko aikoja, jolloin ihmisiä kuolee enemmän kuin muulloin vai onko kyse siitä, minkä kokoisessa elinympäristössä olemme? Eli onko kuolemaa joskus enemmän kuin toiste vai onko kuolemien määrä vakio? Onko kyse vain siitä, että mitä enemmän meille tulee ikää ja mitä laajemmaksi ympäristömme kasvaa sen isommalta määrältä myös kuolemat ja sairaudet tuntuvat?
Paljon on kysymyksiä ja vielä vähemmän vastauksia. Sanotaan, että kun joku sairastuu vakavasti tai kuolee, niin sille on syynsä. Kaikki tapahtuu syystä. 2006 ja 2008 hautasimme serkkuni, isäni siskonlapset.
Vuonna 2010 hautasimme nuoremman veljeni (isäni puolelta). Ikää oli jo melkein 60, mutta siitä huolimatta aivan liian nuori oli kuolemaan. Kyseisenä vuonna syksyllä ystäväni avopuolison äiti menehtyi, ns. liian nuori hänkin kokemaan luonnollisen kuoleman.
Viime vuonna eli 2011 edellä mainitun ystäväni oma äiti menehtyi, varsinainen shokki sekin oli. Sukulaispoikani sairastui vakavasti, mutta onneksi selvisi säikähdyksellä. Ikäviä tapauksia oli toki enemmänkin, en vain halua niillä kaikilla teitä kuormittaa. Tämänkin jutun kirjoittaminen tuntuu jotenkin väärältä, sillä blogini kuuluisi olla se iloinen osa elämääni. Vain pintaraapaisu arkeani ja elämääni, mutta…
Eilen sunnuntaina, aikaisin aamulla vanhempi veljeni (61) nukkui pois. Minulla ei ole enää veljiä, isälläni ei ole enää poikia. Mielestäni on brutaalia joutua hautaamaan omat lapsensa. Olen surullinen tapahtuneesta. Välini veljeeni ei ollut läheiset, mutta tunnen toki surua ja vielä suurempaa myötätuntoa ja empatiaa isäni vuoksi. Se tässä kaikessa on ehkä pahinta, unohtamatta tietenkään veljenlapsieni menetystä. He kuitenkin menettivät isänsä.
***** Lepää rauhassa, veljeni *****
Tätä samaa kysymystä olen itsekin miettinyt. Onko se sitä iän mukanaan tuomaa menetystä vai onko vaan kohtalo puuttunut peliin ja päättänyt näin… :(<br /><br />Olen todella pahoillani kaikkien menetettyjen puolesta, varsinkin tämän tuoreimman, veljesi osalta. :´(<br /><br />*voimahalit sinne* &lt;3 &lt;3 &lt;3
Kiitos &lt;3
Mä haluaisin uskoa, että jos ihmistä kerralla kuormitetaan paljolla pahalla, niin myöhemmin on luvassa paljon hyvää. Toivon että niin myös sun kohdalla. Voimahalit, ja jaksamista! &lt;3
Kiitos &lt;3
Tuossa on paljon surua ja hirveän väärältä tuntuu, että yhden ihmisen harteille laitetaan noin paljon kannettavaksi. Olen Janinan kanssa samaa mieltä, että itkun jälkeen on ilon aika ja tulee roppakaupalla paljon hyvää. Ei elämä ole loputtomiin pelkkää surua. Tuntuu puolestasi pahalta ja haluaisin niin, että voisit taas olla iloinen ja onnellinen. Voimia surutyöhösi ja täältäkin lähetän voimahaleja jaksaa taas! En tiedä, onko kaikilla joku kohtalo vai onko kaikki sattumaa, mutta usein tuntuu, että jonkinlainen kohtalo ohjaisi. Tuskin tuota asiaa voi edes tieteellisesti todistaa, kun se kuuluu niihin järjen ulottumattomiin juttuihin.
Kiitos kauniista sanoistasi. &lt;3
Osanottoni &lt;3 &lt;3 &lt;3<br /><br />Itsekin olen lähivuosina menettänyt ison määrän ihmisiä ja tajunnut, että kukaan ei voi olettaa elävänsä pitkään. Jokainen päivä voi olla meille se viimeinen, eikä se katso ikää. Nytkin mummini makaa sairaalassa ja lopputulos voi olla mitä vaan kun ikääkin on jo niin paljon.<br /><br />Buddhalaisuudessa on sanonta, joka mielestäni tiivistää asian hyvin:<br /><br />&quot;Some people sweet and attractive, strong and healthy happen to die young. They are masters in disguise teaching us about impermanence.&quot; (Dalai Lama)<br /><br />Halit &lt;3
Kiitos ihanista sanoistasi!
Olen pahoillani menetyksestäsi. Osanottoni.
Kiitos. &lt;3
Osanottoni! Paljon paljon voimia ja jaksamista sinulle! &lt;3 &lt;3 &lt;3
Kiitti!