Huonetuoksu

Tuoreen yhteistyön merkeissä sain KN2 Collectionin tilaukseni kaupanpäälliseksi valita iPuro huonetuoksun mieleiseni tuoksuisena. Pohdin päätöstä pitkään, tuoksuttelin näytteitä päivätolkulla. Lopulta tein valintani kahden suosikkituoksuni väliltä ja päädyin tuoksuun nimeltä Silver. Toisena vaihtoehtona olisi ollut Pure Silk. Taidankin ostaa sen myöhemmin, sopisi hyvin vaikkapa kylpyhuoneeseen!
Picture+002.jpg
Huonetuoksu oli pakattu kauniisti ja tyylikkäästi läpinäkyvällä kannella varustettuun mustaan laatikkoon. Kuvaaminen oli aika haastavaa, kun joka paikasta heijastui oma kuvani. 🙂
Picture+006.jpg
 Teksti pakkauksen kyljestä, selittää huonetuoksusta yleisesti ja Silver-tuoksusta tyhjentävästi.
Picture+008.jpg
Mukana tuli sekä mustia että vaaleita tikkuja. Aloitin mustilla, sopivat juuri tällä hetkellä väriltään parhaiten. Aloitin yhdellä tikulla ja kävin välillä ulkona, jotta kotiin saapuessani voisin arvioida tuoksun voimakkuutta. Tällä hetkellä tikkuja on jo kaksi, sillä yksi tikku ei levittänyt tuoksua ollenkaan.
Picture+016.jpg
Tikkuja sitten lisäilen sitä mukaa, kun/jos on tarvetta. Tämä on ensimmäinen huonetuoksuni ja olen aivan täpinöissäni täällä. Tuo pullokin on niin kaunis!
Jos kiinnostuitte, minulla on ilo ilmoittaa, että KN2 Collection tarjoaa blogini lukijoille koko heinäkuun ajan 15 % alennuksen tilauksista. 

Alennuskoodi: WF1VUOTTA
HUOM! Alennus ei koske kodinkoneita.
Valikoimaa KN2:een tutkimaan ja huomenna sunnuntaina 1.7. alkaen aleostoksille pääset tästä!
Eikä tässä vielä kaikki! Maanantaina on luvassa teille lukijoille vielä lisää kivaa! <3 🙂
[Postaus on tehty yhteistyössä KN2 Collectionin kanssa]

4 kommenttia “Huonetuoksu

  1. Mä haluisin vaatehuoneeseen jonkun hyvän tuoksun. Sellaisen, joka todellakin tuoksuu vähän pidemmän aikaa. Laita kokemuksia kun olet hetken tikkujasi tuoksutellut 😉

  2. Laitan tottakai! 🙂 Vaatehuoneeseen voisi sopia myös jonkinlainen tuoksupussi?

  3. Juu, ei olisi varmasti pussikaan pahitteeksi 😉 Ehkä vielä toimivampi kuin tuollainen pullo 🙂

  4. Nää iPuron pullot on niin kauniita, että nää on kivampi sijoittaa näkyville jonnekin. Menisi kaunis ulkonäkö hukkaan vaatehuoneessa! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *