Ämpäriperunat – Näin kasvatat omat perunasi

Oletko koskaan kokeillut kasvattaa perunoita itse? Saati sitten ämpärissä? Minä en ja innostuinkin valtavasti, kun Kevätmessuilla Torpanpiha tarjosi messukävijöille ämpärin, mullat ja kolme valmiiksi idätettyä perunaa. Olen jo kerran onnistuneesti valmiista taimista kasvattanut kirsikkatomaatteja, joten pitihän näitä ämpäriperunoitakin päästä kokeilemaan. Kokeile sinäkin, sillä nyt saat ohjeet, kuinka kasvattaa omat ämpäriperunat vaikka kerrostaloparvekkeella. 🙂

ämpäriperunat

Tarvitset ämpäriperunoita varten ämpärin (ylläri!), ruukkusoraa, multaa ja idätettyjä siemenperunoita 2-3 kappaletta.

Siemenperunoita saa ostettua kaupoista ja ne on kasvatettu huolella juuri perunan kasvatusta varten. Sitten ne pitää vain idättää, johon löytyy netistä paljon ohjeita. Toki kasvatusta voi kokeilla ihan millä vain kaupasta löytyvällä lajikkeella, jos haluaa. Nämä saamani perunat olivat tosiaan valmiiksi idätettyjä ja Timo-lajiketta.

ämpäriperunat

Seuraavaksi ämpärin pohjaan pitää saada reikä liian veden pois valumiseksi. Parhaiten se onnistuu poralla, mutta sain kuin sainkin reiän aikaiseksi myös käsivoimin. Yritin ensin vasaralla ja ruuvimeisselillä, mutta sen verran jämäkkä oli ämpärin pohja, että jouduin ottamaan avuksi myös terävän veitsen. Ämpärin alla on hyvä muuten olla sitten joku vettä kestävä alusta – vati tai jokin vastaava – johon ylijäämävesi voi turvallisesti valua. Huom! Jos ylijäämävesi valuu vatiin, niin muista tyhjentää vati, jotta vesi ei jää seisomaan.

ämpäriperunat

ämpäriperunat

Ensimmäiseksi ämpäri salaojitetaan ruukkusoralla, pienillä kivillä tai millä haluaa. Soran päälle laitetaan noin 20 cm multaa. Idätetyt siemenperunat asetellaan mullan päälle sopivin välein toisistaan, niin, että niillä on hyvin tilaa. Perunoiden päälle laitetaan vielä noin 10 cm multaa ja tässä vaiheessa ämpärin pitäisi olla suurin piirtein puolillaan.

ämpäriperunat

Kastele multa hyvin. Torpanpihan ämpäriperunat-ohje antaa hyvän kikan kosteusmäärän selvittämiseksi: Nosta ämpäriä, niin saat selville sen painon. Jos ämpäri myöhemmin tuntuu kevyeltä, on multa päässyt liian kuivaksi. Pidä multa tasaisen kosteana koko ajan ja muista, että perunat tarvitsevat sitä enemmän kosteutta, mitä isommaksi varret kasvavat.

Sijoita ämpäri lämpimään ja valoisaan paikkaan. Jos kasvatat ämpäriperunoita ajoissa keväällä, muista, että perunat kestävät ulkona vasta, kun yöpakkaset ovat kokonaan ohi.

ämpäriperunat

Kun perunan varret ovat kasvaneet 7-10 cm korkuisiksi, lisää multaa niin, että vain varsien päät jäävät näkyviin. Ja taas, kun ne ovat kasvaneet saman verran, lisätään multaa – aina niin kauan kunnes ämpäri on täynnä. Tämä lisämultaus estää mukuloiden vihertymisen.

ämpäriperunat

ämpäriperunat

Siinä ne minun ensimmäiset ämpäriperunat nyt kasvavat. Varsiosat ovat kasvaneet huimasti (ne kasvoivat todella nopeasti) ja ovat jo varsin runsaat. Nyt vain kastelen niitä tarpeen mukaan ja odottelen juhannusta, jolloin ajattelin kokeilla nostaa ensimmäisen sadon.

Ämpäriperunat voi nostaa suunnilleen parin kuukauden päästä istutuksesta. Jos haluaa nostaa koko sadon kerrallaan, kaadetaan ämpäri multineen ylösalaisin. Jos ei halua kaikkia perunoita syödä heti, kannattaa ottaa vain taimi kerrallaan. Uudet perunat säilyvät mullassa, mutta ei kovin kauaa enää sitten, kun ne on nostettu. Jos haluat, voit kasvattaa vielä syysperunoitakin, jos istutat ne heti, kun edelliset on nostettu ylös.

Itseäni jännittää aika paljon, että tuleekohan satoa ja kuinkahan paljon. En yhtään tiedä, kuinka monta mukulaa yksi peruna kasvattaa. Ehkä se selviää sitten, kun on sadonkorjuun aika… ellei joku teistä satu tietämään? 🙂

Aurinkoista viikonloppua!

6 kommenttia “Ämpäriperunat – Näin kasvatat omat perunasi

  1. No niin, odottelen kutsua perunaa syömään 😋 Keskimäärin kai yksi peruna tuottaa kymmenisen uutta pottua, mutta vaihtelua on ja voipa niitä tulla parhaimmillaan jopa 20.

    1. Tervetuloa! 😀 Mä ajattelin yhden taimen tuosta napata juhannuksena, josko niistä olisi syötäväksi. Saa sitten uusia pottuja. Joku kymmenen perunaa voisi olla aika passeli, niin siitä saisi hyvin kaksi ateriaa. 20 on jo sit vähän liikaa, kun ne on varmaan hyvä syödä parin päivän sisällä nostamisesta.

  2. Ei vitsi, huippua! En ollut ikinä kuullutkaan tämmöisestä, joten mahtavaa kun kokeilit 🙂 Meillä on takapihalla edellisten asukkaiden tekemä perunamaa ja yhtenä vuonna istutettiin perunoita. Ei niitä valtavasti tullut, mutta olihan se mukavaa syödä itse kasvatettuja pottuja 🙂 Pari viime kesää on pottumaa ollut hunningolla ja juuri eilen pohdittiin, että mitä sille tehdään. Sen kääntäminen käsin kun on melkoisen raskasta puuhaa…

    1. Kaikenlaista uutta on kiva kokeilla! Yrttejäkin voisi kasvattaa, mutta siitä ei mulle olisi juuri hyötyä, kun oon kehno yritinkäyttäjä. Mut näitä perunoita oli pakko kokeilla, kun kerran sai tykötarpeet ilmaiseksi. 🙂

  3. Tätä meinaan kokeilla. Naapurilla on Aarin palsta ja sieltä olen jo pari vuotta saanut perunat jouluaatoksi.Meillä on tänä vuonna ollut kettuja joista voit lukea ensi viikon paikallislehdessä siitä v:llä alkavasta.Hyvää kevättä sinulle ja suloisella kissallesi.

    1. Oili, kannattaa kokeilla. 🙂 Ja voi, ketut on niin suloisia, mutta en ole tässä juuri meidän kulmilla nähnyt. Pitääkin lukea lehdestä juttu. Mukavaa ja aurinkoista kevättä myös sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *