Tänään oli isän siunaustilaisuus lähiomaisten läsnäollessa.
Kuka tietävi, mistä me tulemme
ja missä on matkamme määrä?
Hyvä että me sitäkin tutkimme.
Ei tutkimus ole väärä.
Mut yhden me tiedämme varmaan vaan:
Me olemme kerran nyt päällä maan
ja täällä meidän on eläminen,
miten taidamme parhaiten.
– Eino Leino
(tekstin lukivat isäni lapsenlapset)
Minun ja äidin tuomat kukat jätin isälle arkun päälle. Tuo kirkkaanpunainen neilikka on minulta. Muut kukat toin kotiin, jotta niiden elämä jatkuisi vielä hetken.
Ajattelin vähän avata teille, että mitä tänne oikeastaan kuuluu nyt… Meillä hautajaiset on kolmiosainen tapahtumasarja. Isä jätti itsensä lääketieteelle, joten ihan perinteisiä hautajaisia ei ole. Siunaustilaisuus järjestettiin tänään Oikeuslääketieteen laitoksen kappelissa ja muistotilaisuus on erillisenä tapahtumana reilun kolmen viikon päästä. Ensi kevään anatomian kurssien jälkeen pääsemme sitten suorittamaan sen perinteisemmän hautauksen.
Kyllä on saanut itsenikin ajattelemaan, miten paljon hyötyä isän testamentista onkaan lääketieteen opiskelijoille. Hyvä, että tällainen on mahdollista. Voi olla hyödyksi kuolemansa jälkeen, muutoinkin kuin luovuttamalla elimiä.
Nyt jatkan taas perukirjan rakentamista, siinä onkin hommaa. Onneksi sen kanssa on aikaa melkein joulukuun puoliväliin asti. Viimeiset silaukset muistotilaisuuden järjestelyjen suhteen ja hautakivijuttujakin täytyy miettiä jo nyt.
Jokainen, joka tämän on joskus joutunut käymään läpi, tietää mitä tämä on. Niille, joilla tämä vielä on edessä, haluan sanoa, että kyllä tästä selviää vaikka hommaa onkin paljon. Jostain sitä vaan saa tarvittavan määrän voimaa toimiakseen. Surulle ja mahdolliselle romahtamiselle on sitten oma aikansa. Ja se pitää muistaa: surulle on jossain vaiheessa annettava tilaa.