Kuka tietävi, mistä me tulemme

Tänään oli isän siunaustilaisuus lähiomaisten läsnäollessa.

IMG_5444.jpg

Kuka tietävi, mistä me tulemme
ja missä on matkamme määrä?
Hyvä että me sitäkin tutkimme.
Ei tutkimus ole väärä.
Mut yhden me tiedämme varmaan vaan:
Me olemme kerran nyt päällä maan
ja täällä meidän on eläminen,
miten taidamme parhaiten.

– Eino Leino

(tekstin lukivat isäni lapsenlapset)

IMG_5468.jpg

Minun ja äidin tuomat kukat jätin isälle arkun päälle. Tuo kirkkaanpunainen neilikka on minulta. Muut kukat toin kotiin, jotta niiden elämä jatkuisi vielä hetken.

IMG_5505.jpg

IMG_5506.jpg

Ajattelin vähän avata teille, että mitä tänne oikeastaan kuuluu nyt… Meillä hautajaiset on kolmiosainen tapahtumasarja. Isä jätti itsensä lääketieteelle, joten ihan perinteisiä hautajaisia ei ole. Siunaustilaisuus järjestettiin tänään Oikeuslääketieteen laitoksen kappelissa ja muistotilaisuus on erillisenä tapahtumana reilun kolmen viikon päästä. Ensi kevään anatomian kurssien jälkeen pääsemme sitten suorittamaan sen perinteisemmän hautauksen.

Kyllä on saanut itsenikin ajattelemaan, miten paljon hyötyä isän testamentista onkaan lääketieteen opiskelijoille. Hyvä, että tällainen on mahdollista. Voi olla hyödyksi kuolemansa jälkeen, muutoinkin kuin luovuttamalla elimiä.

Nyt jatkan taas perukirjan rakentamista, siinä onkin hommaa. Onneksi sen kanssa on aikaa melkein joulukuun puoliväliin asti. Viimeiset silaukset muistotilaisuuden järjestelyjen suhteen ja hautakivijuttujakin täytyy miettiä jo nyt.

Jokainen, joka tämän on joskus joutunut käymään läpi, tietää mitä tämä on. Niille, joilla tämä vielä on edessä, haluan sanoa, että kyllä tästä selviää vaikka hommaa onkin paljon. Jostain sitä vaan saa tarvittavan määrän voimaa toimiakseen. Surulle ja mahdolliselle romahtamiselle on sitten oma aikansa. Ja se pitää muistaa: surulle on jossain vaiheessa annettava tilaa.

Irina / White & Fresh - -

19 kommenttia “Kuka tietävi, mistä me tulemme

  1. Voi miten raskas päivä sulla on ollut! 🙁 &hearts; Mutta voi, miten hieno ajatus isältäsi! Olen itse allekirjoittanut elinluovutustestamentin jo varmaan 10 vuotta sitten. Olen aina ajatellut, että minusta saa sitten aikanaan repiä kaiken irti mikä kelpaa, jos sillä voi auttaa tai parhaimmassa tapauksessa pelastaa jonkun toisen. Isäsi on vienyt asian vielä pidemmälle ja on kyllä hatunnoston arvoinen asia. <br />
    <br />
    Raskaita asioita on teillä vielä edessä, mutta sä olet suoriutunut niin hienosti! &hearts; Suru ei lähde kuin suremalla, se ottaa kyllä osansa ja niin sen on tehtävä. Vain siten voi jatkaa matkaa…

    1. Heidi: Mä vielä odottelen sitä surua. Ei ole ollut oikein tilaisuutta pysähtyä. Aikanaan sitten, uskon sen surun vielä tulevan.<br />
      <br />
      Mä en voi luovuttaa elimiä, mutta voisin ehkä tehdä samoin kuin isä. Ruumiin luovutuksessa lääketieteelle ei sairaudet ole esteenä, ellei sitten joudu avaukseen.

  2. Lämmin osanottoni &hearts;<br />
    <br />
    Saman kokeneena voin kertoa että suru väistyy aikanaan. Kaipaus ja muistot jäävät.

  3. Osanotto &hearts; Tiedän niin mitä käyt läpi, itselläkin vielä niin hyvässä muistissa viime syksyn tapahtumat. Vuosi tulee kohta täyteen, kun oma isäni nukkui pois.

    1. suffeliini: Kiitos &hearts; Odotan vaan niin kovasti, että kaikki asiat olisivat jo hoidettu. Ei millään jaksaisi enää.

  4. Osanottoni. Oman isän hautajaiset on pidetty kesällä 2013. Onneksi sukulaiset antoivat järjestelyapua. Meillä tuli vielä toisetkin hautajaiset heti perään.

    1. Sarp: Kiitos. &hearts; Voi kun olisikin joku kykenevä ihminen, joka voisi auttaa paperiasioissa yms. Hieman on tullut apua asunnon raivaamisessa, mutta paljon on tehtävää. Toivottavasti ei tarvitse ihan hetkeen tehdä tätä uudelleen.

  5. Voimia suureen suruusi. Itse olen haudannut kolme tärkeää ihmistä kahden vuoden aikana, joten tiedän miltä sinusta tuntuu. Yksi näistä oli myös isäni. Poisnukkuneet elävät kuitenkin aina muistoissamme &hearts;

    1. H-EHHASL: Kiitos &hearts; Ei ole elämä sinuakaan helpolla päästänyt. Meillä on menty kahden vuoden sykleissä eli välillä on saanut huilata menetyksiltä. Mieluiten ehkä vaan surisin menetystä kuin tekisin näitä paperi- yms. hommia. Toisaalta kuitenkin olen iloinen, että saan tehdä niin sanotun viimeisen palveluksen isälleni. &hearts;

  6. Osanottoni, Irina. Tiedän, miltä tuossa vaiheessa tuntuu. Tuoreessa muistissa. Tai oikeastaan siitä ei paljoa muista. Vain olotilan. Voimia! ♥

  7. Silja Maaria: Kiitos &hearts; Saa nähdä, millaiset muistikuvat itselleni jää vai jääkö. Suru ei vielä oikeastaan ole isosti iskenyt, mutta kaikenlaiset muut tuntemukset kyllä ja aika lamaantunut tunnen olevani. Väsynyt, vihainen (en tosin kuolemasta) ja kyllästynyt tekemiseen, miettimiseen, järjestelyihin yms. Ehkä joulukuun puolen välin nurkilla pääsee jo enemmän lepäämään kun siihen mennessä on perunkirjoitus pidettävä.

  8. Voi, minulla on mennyt tämä ihan ohi 🙁 Olisin antanut sinulle suuren voimahalin, kun nähtiin.<br />
    Suru muuttaa ajan kanssa onneksi muotoaan, ja sen kanssa pystyy elämään ♥ Hienon päätöksen oli isäsi tehnyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *