Vitamiineja, teetä ja purnukka

Messuilta terveysosastolta tarttui hieman jotain hyödyllistä matkaan.
IMG_9304.JPG
Vitamiinivarastot kaipasivat täydennystä. D-vitskut alkavat olla lopuillaan ja C-vitamiinia mulla ei ollut ollenkaan ja näin flunssakautena on kiva ottaa pientä C-lisää, varsinkin jos tauti iskee. Lisäksi otin sinkkiä, lähinnä jatkoksi kohta loppuvalle Piimaxille. Pohdiskelin myös vahvan biotiinilisän hankkimista (ns. erikseen hiuksille ja kynsille tarkoitettua), mutta päätin siirtää hankintaa, sillä suunnitelmissa on muilla tavoin jatkaa taistelua hiustenlähtöä vastaan.
IMG_9312.JPG

IMG_9313.JPG

IMG_9314.JPG
Inkivääriteetä valitsin kotiin pääasiassa sen terveysvaikutteiden vuoksi vaikka toki myös pidän sen maustakin. Jos tee osoittautuu liian miedoksi, ajattelin raastaa joukkoon tuoretta inkivääriä. Suklaateen valitsin ihan siksi vain, koska kuulosti aika jännältä ajatukselta suklaan makuinen tee. Tähänhän ei siis mitenkään liity se, että olen varsinainen suklaahiiri. 😉
fdd2560a1d2811e2bb6a12313804d574_7.jpg
Inkivääritee pääsi kivaan lasipurkkiin. Purkissa on aikanaan ollut Finnmarin sisustuskiviä. Samanlaisissa purnukoissa mulla on myös vanulaput ja -puikot. Toimii! Ja pääsin taas dymoilemaan! <3
Ja pitihän tuo inkivääritee jo korkata eikä varmaan ole vitskutkaan tulleet ostetuksi parempaan hetkeen, sillä olo on omituinen. Silmiä pakottaa, välillä on vilunväreitä ja kurkussa maistuu ajoittain semmonen ällö, mikä on tuttua flunssa-ajoilta. Vielä on toki mahdollisuus, että tämä on vain väsymystä… syys- ja talviaikaan väsymys ilmenee mulla usein semmosena ”tuntuu kuin olisin tulossa kipeäksi” fiiliksenä.
Olen juonut pari kupillista tuota inkivääriteetä, katsonut maikkarilta uuden suosikkisarjani Kosketuksen (pääosassa Kiefer Sutherland) ja kohta köllähdän läppärin kanssa peiton alle unta odottelemaan. Joten tämä typy toivottelee kaikille hyvää yötä ja huomenta! <3
Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *