Törmäsin muistaakseni kevään tai kesän aikana ensimmäisen kerran jossain hyvinvointiin liittyvässä blogissa itselleni tuntemattomaan verkkokauppaan nu3* ja piipahdin kurkistelemassa hieman valikoimaa. Mielenkiintoinen valikoima terveyteen, hyvinvointiin, urheiluun ja kauneuteen liittyviä tuotteita. Yritys on perustettu Saksassa vuonna 2011 ja nykyään se toimii 11 eri maassa: Saksassa, Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Ranskassa, Itävallassa, Sveitsissä, Belgiassa, Luxemburgissa sekä Brasiliassa. Tuotemerkkien joukosta löytyvät tuttuja suosikkeja muun muassa CocoVi, Puhdistamo, FLOW Kosmetiikka ja Renée Voltaire. Nu3:lla on myös oma tuotemerkkinsä, jonka takaa löytyy luontaistuotteiden lisäksi tuotteet urheiluun, kauneuteen ja terveyteen. 

nu3suosikit.jpg

Halusin nostaa itselleni kolme tärkeää tuotetta esille. Ne ovat kaikki tuttuja ja hyväksi havaittuja.

Ensimmäisenä Puhdistamon Instant-pakuri uutejauhe*, joka on pelastanut monesti ikävät alkavan flunssan tuntemukset. Tästä uutejauheesta valmistettua juomaa juon muutaman kerran päivässä heti, kun huomaan hiemankin flunssan tuntemuksia ja päälle C-vitamiinia sekä tupla-annokset sinkkiä ja D-vitamiinia. Jos olen ollut vikkelä, saan tällä kombolla oireet taltutettua! Suosittelen kokeilemaan, varsinkin nyt kun syksy on ovella ja tuo koleuden mukana kaiken maailman pöpöt.

Kaksi muuta suosikkinia on FLOW Kosmetiikalta. Pienet ihon epätasaisuudet peittää näppärästi mineraalimeikkipuuteri*. Omani on sävyltään Ivory. Kasvojeni ihon kunto on ollut aika kehno tässä vuosien varrella, mutta viime syksynä päädyin kokeilemaan mineraalimeikkipuuteria. Heivasin meikkivoiteet mäkeen, kun kuulin, että voiteet tukkivat ihohuokoset. Mineraalimeikkipuuteri puolestaan ei tuki mitään vaan ihon hengittää ihan toisella tavalla. Opettelin hyväksymään sen, että en saanut kasvoilleni sellaista pakkelikerrosta, joka peittäisi kaiken mahdollisen ja sen jälkeen ihoni on voinut paremmin. En ainakaan toistaiseksi ole luopumassa mineraalimeikkipuuterista ja kohta onkin aika hankkia taas uusi pian loppuvan puuterin tilalle.

Vanilja & Appelsiini himalajansuolakuorintaa* olen käyttänyt jo useamman purkin verran. Ehdoton ykkönen kokeilemistani kuorinnoista! Kuorii tehokkaasti ja jättää ihon pinnan oikeasti pehmeäksi, ihan kuin olisi juuri rasvannut ihon.

nu3kokeiluun.jpg

Nyt ajattelin kokeilla jotain sellaista, mitä en ennen ole kokeillut. Aroniamehu* kuulostaa ihanalta! Tulee mieleen jotenkin pimeä syysilta kirjaa lukiessa ja hörppiessä höyryävän kuumaa mehua. <3 Tahdon myös maistaa kaakaonibsejä*, sopivat kuulema sellaisenaankin napsittavaksi. Suklaa on ehdotonta herkkuani, mutta olen nyt ollut maidottomalla ruokavaliolla kokeeksi ja välillä vaan on pakko saada suklaata. ;) Lisäksi gojimarjoja*, joita tosin olen CocoVin Trailmixissä joskus maistanutkin. 

Se on vielä pakko mainita nu3.fi:stä, että verkkokaupassa voi etsiä tuotteita sen mukaan, millainen ruokavalio on. Rajausvaihtoehtoja on useita, mm. gluteeniton, vegaaninen, kasvisperäinen, hiivaton, laktoositon jne. Jopa gelatiiniton löytyy vaihtoehdoista. Gelatiinihan useimmiten valmistetaan sian nahasta tai luista ja sen vuoksi muslimit ja juutalaiset eivät voi käyttää siasta valmistettua gelatiinia. On se vaan aika huippua, että hakufiltterit kehittyvät. :)

Löytyykö suosikeistani tai kokeiluun valitsemistani tuotteista teille tuttuja tuotteita? 

 

Yhteistyössä nu3

Postaus sisältää mainoslinkkejä