Tänään laskimme isän haudan lepoon ja jätimme vielä kerran jäähyväiset.

Yhdeksän ja puoli kuukautta on kulunut isän kuolemasta. Tiesimme joutuvamme odottamaan hautajaisia, sillä isäni luovutti kehonsa yliopistolle ja kymmenkunta tulevaa lääkäriä on nyt saanut konkreettisesti opiskella anatomiaa. Olen niin ylpeä isästäni päätöksestä.

IMG_2020.jpg

Maanantaina noudimme isän uurnan ja sain viettää vielä pari päivää "hänen kanssaan" ennen uurnan laskua.

IMG_2077.jpg

 Olo on haikea ja ikävä on kova, mutta onneksi pahin suru on jo helittänyt näiden kuukausien aikana ja pystyn elämään jo arkea suhteellisen normaalisti. En ihan kuitenkaan vielä saata ymmärtää, että en koskaan enää näe isääni tai pysty hänen kanssaan puhumaan. Niin kovasti haluaisin hänelle joitain asioita kertoa. Tai no, eihän kertomista mikään estä. ;)

Elämä jatkuu. Isänkin... minussa ja kaikissa, jotka hänet tunsivat ja jotka hänestä välittivät. 

Aurinkoa teille kaikille, muistakaa rakastaa. <3