Ilahduta bloggaajakaveria!

Jo maaliskuussa (!) ihana Tiia Black + White = Grey -blogista ilahdutti minua Ilahduta bloggaajakaveria -haasteen muodossa. Haasteessa on tarkoituksena jollain tavalla ilahduttaa toista bloggaajaa – lahjalla, kommentilla tai millä tavoin nyt keksiikään. Alun perin haaste on lähtöisin Tipulassa -blogista.

whiteandfresh0617.jpg

whiteandfresh0618.jpg

Haasteen säännöt:

Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän).

Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille.
Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä! (minä sain oman ilahdutusyllätykseni vaikken silloin vielä ollut itse haastetta laittanut eteenpäin)

Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia.

whiteandfresh0620.jpg

Minä päätin valita ilahduttavani sellaisia seuraamiani bloggaajia, jotka ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet minuun jollain tapaa henkilökohtaisesti eli ei pelkän blogin perusteella:

Jonna H. – Keyword: Love

Tiia – Black + White = Grey

Heidi – Checklist

Silja Maaria – Mintunmustaa

Miia – Oma Koti Valkoinen

Jos haluatte ottaa vastaan ilahdutukseni, laittakaa minulle sähköpostilla (whiteandfresh@gmail.com) osoitteenne, niin pistän jotain pientä kivaa tulemaan – kunhan vain keksisin mitä. 😉

whiteandfresh0625.jpg

Tämä haastepostaus on myös osa Männäviikot -haastetta, johon Silja Maaria minut haastoi mukaan. Minä haastan S:n Beauty of Life -blogista! 🙂 Onko sinulla postauksia roikkumassa, jotka olisi pitänyt jo tehdä, kenties aikojakin sitten, muttet ole vain muistanut/ehtinyt/jaksanut? Jos on, niin ota osaa Männäviikkoihin! 

whiteandfresh0637.jpg

whiteandfresh0642.jpg

Kuvituksena Männäviikkojen kunniaksi viime kesänä Pop-Up Pohjanmaan aikana ottamani kuvat Helsingin Tuomiokirkosta

Elämäni aakkoset

Tartunpa Miialta saamaani Elämäni aakkoset -haasteeseen. 🙂

IMG_8655.jpg

A = Aamukahvi – Sitä odotan jo heti edellisen päivän iltapäiväkahvin jälkeen.

B = Byrokratia – Ilman ei kai yhteiskunta pärjäisi, mutta se pirulainen vaikeuttaa elämääni varsin paljon.

C = CASA Blogit – Blogikotini ollut kutakuinkin kaksi vuotta.

IMG_9357.jpg

D = Dekkari – Olen viime syksystä lähtien nautiskellut televisiossa lauantai-iltaisin näytettävistä ruotsalaisista dekkareista. Wallander loppui ja nyt seuraillaan Johan Falkin touhuja. Sillan uutta tuotantokautta odotan kovasti!

E = Erittäin tärkeä henkilö elämässäni

F = Fobia – Kärsin kahdesta varsin voimakkaasta fobiasta; ampiais- ja oksennusfobiasta.

IMG_9354.jpg

G = Garmin Vivofit aktiivisuusranneke – Ollut pitkästä aikaa aktiivisesti käytössä, siitä on hyvä seurailla omaa aktiivisuutta ja kyllä se punaisella herjaviivalla vähän komenteleekin liikkumaan. 😉

IMG_3279.jpg

H = Helsinki – Synnyin- ja kotikaupunkini. Rakas <3

IMG_5106.jpg

I = Isä – Kova ikävä on. En ole vuosiin kovinkaan paljon itkenyt, mutta jouluna aukesi lukko ja sen jälkeen olen itkenyt vähän väliä, milloin mistäkin syystä. Isän menetys on herkistänyt minut kokonaisvaltaisesti. Edessä on vielä isän hautaus, se tapahtunee joskus keväällä tai kesällä.

J = Jope Ruonansuun ”Enkeleitä toisillemme”

IMG_9288.jpg

K = Koti

IMG_9497.jpg

L = Lukko – Vaikka itkulukko on auennut, niin muut lukot ovat lukittuneet entistä tiukemmin. Nykyään on todella vaikea keksiä sanoja niin puhuttaessa kuin kirjoittaessa. Saatan vääntää jotain tekstiä ikuisuuden, miettiä yksinkertaisiakin sanoja ja lauseita. Näidenkin aakkosten keksimiseen meni pieni ikuisuus. Ehkä se johtuu voinnistani ja elämäntilanteestani. Olen verbaalisesti aika lahjakas (?) ollut aina ja olenkin tällä hetkellä varsin turhautunut kyvyttömyyteeni muodostaa sanoja, lauseita, kokonaisuuksia – kaikki vain hajoilee päässäni.

IMG_3598.jpg

M = Meri – Sen äärelle on päästävä joka kevät, kesä ja syksy. Joskus jopa talvisin. Ja jos ei pääse, niin tärkeää on, että se kuitenkin on tuossa lähellä.

IMG_5568.jpg

N = Normaalius – Usein kysytään, mitä normaalius edes on, kun joku toivoo olevansa normaali. Sanotaan, että normaalia ei olekaan. Sillä yritetään lohduttaa heitä, jotka kokevat olevansa jotain muuta kuin muut – epänormaaleja. Minä haluaisin olla normaali. Ei sillä, että haluaisin takaisin tietynlaiseen oravanpyörään ja yhteiskunnan asettamaan muottiin, mutta haluaisin olla terve. Haluaisin voida hyvin tai edes mukiinmenevästi. Haluaisin kyetä edes johonkin, mihin ne yleisesti normaaliksi käsitettävät ihmiset kykenevät. Haluaisin elää ihan tavallista, normaalia arkea normaalien ihmisten tavoin. 

O = Odottaminen – En siedä enkä kestä odottelua. Yritän olla joka paikassa ajoissa, mutta en liian ajoissa, sillä elimistöni ei jostain syystä odottelua kestä. Vatsaa alkaa vääntämään ja levottomuus kasvaa. Siksi en myöskään pidä myöhästelystä.

P = Projekti ”Puhtaalta pöydältä” – Aloitin kodissani kaappien ja komeroiden läpikäymisen ja yritän hankkiutua eroon kaikesta turhasta. Projekti lähti liikkeelle keittiön tasoista ja siirtyi eteisen kautta makuuhuoneeseen. Raivaus ja järjestelyt on makuuhuoneen kaapeissa yhtä kaappia lukuunottamatta tehty. Tämä kaappi sai kokonaan uuden niin sanotun toimenkuvan, joten se vaatii hieman enemmän hommaa. Lisäksi siihen vaikuttaa jonkin verran myös isäni tavaroiden läpikäyminen. Jos projekti kuitenkin makkarissa kamalasti meinaa venyä, niin esittelen sen täällä blogissa vaikka sitten ilman sitä viimeistä kaappia. 😀

Q = Quotes – Jotkut lainaukset, tekstit yms. vain kolahtavat. Niillä monesti ilmaisen omia tunteitani. Niin helppoa, kun ei itse tarvitse keksiä lausetta, joka kuvaisi juuri sen hetkistä tunnelmaa. 🙂

R = Remissio – MS-tautini on ollut hissukseen eli remissiossa melkein kuusi vuotta. Kiitos siitä hyvälle lääkkeelle, joka on tehokas ja joka – luojan kiitos – ei aiheuta juurikaan haittavaikutuksia, vaikka nämä lääkkeet erittäin yleisesti niitä aiheuttavat. Olen siis onnekas sairas. <3

S = Satakieli – Kevään ja alkukesän kaunein ääni, satakielen laulu.

T = Terveys – Nyt ollaan niin fyysisesti kuin psyykkisestikin aika pohjalla, mutta jostain kaiken tämän pohjamudissa tarpomisen keskellä sain kuitenkin sen verran voimaa, että olen ihan tosissani alkanut babystepseillä parantamaan vointiani. Ruokavalio on parhaiten kuosissa ollut jo alkuvuodesta asti, mutta nyt täytyy lisätä liikuntaa. Painokin on hieman pudonnut ja toivottavasti jatkaa matkaa edelleen alaspäin. Alan ammattilaisille aion laittaa kovan kovaa vasten ja vaatia, että nyt hitto soikoon tälle päänupille pitää tehdä jotain. Nyt tai ei koskaan! Rrrräyh! 😉

U = Uni – Olen aina ollut illanvirkku ja aamuntorkku, paitsi ihan skidinä. Silloin heräsin kukonlaulun aikaan ja oli turhauttavaa, kun kaikki kaverini olivat aamuntorkkuja. Nykyään yritän kuitenkin nousta suhteellisen ajoissa aamuisin ja kello soikin joka aamu, oli arki tai pyhä. 

V = Volbeat – Ehdoton lempparibändini ja keikalle pitää päästä aina, kun bändi on Suomessa.

IMG_9381.jpg

W = White & Fresh – Blogini, jota on nyt kolme ja puoli vuotta kirjoitettu. Blogi on nostanut minut monesta suosta ja antanut kaikin puolin paljon muutoinkin. Nyt vaan odotetaan kirjoituslukon aukeamista, jotta pääsee taas vauhtiin. 🙂

X = X-tekijä – Se juttu tai jutut, mitä elämääni vielä haluaisin.

Y = Ystävät – (Psyykkisen) sairastumisen myötä ystävien merkitys on muuttunut ja kasvanut. Lisää muutosta arvomaailmaani tuli syksyn ja isäni kuoleman myötä. Jotenkin vain ystävissäni arvostamani ja kaipaamani asiat konkretisoituivat. Ymmärsin, mitä tarvitsen ystäviltäni ja valitettavasti tämän myötä jouduin kokemaan myös luopumista. Sen sijaan ne muutamat ystävät, jotka ovat ymmärtäneet, tukeneet ja hyväksyneet sen, että en ehkä koskaan tule olemaan vanha minä, ovat minulle aiempaakin tärkeimpiä. He voivat tiukastikin sanoa, jos siihen on tarvetta. He reagoivat, jos meinaan erakoitua liikaa. Ja he tietävät, mitä minulle merkitsevät silloinkin, kun en välttämättä jaksa pitää yhteyttä tiiviisti tai vastata puhelimeen. Tästä voisi kirjoittaa vaikka miten pitkät pätkät juttua, mutta ehkä siitä sitten myöhemmin.

Z = Zeppeliini – Näitä näin 80-luvulla taivaalla lapsuudenkotini ikkunasta. Piti ihan äidille soittaa etten vain ole omiani kuvitellut. Siinä sitten muisteltiin ja vähän googletettiinkin ja kyllä, en minä ihan hullu vielä ole. 😀 Kyllä niitä ilmalaivoja taivaalla joitakin näkyi, ei tosin varmasti niitä aivan alkuperäisiä järeitä versioita.

Å = Edustaa aakkosissa haavettani asua joskus Tukholmassa – Jostain syystä olen AINA Tukholmassa käydessäni tuntenut jonkinlaisten tunteen siitä, että olen tullut toiseen kotikaupunkiini.

Ä = Äiti

Ö = Öljy – Säikähdin aika paljon, kun kuulin kolesteroliarvojeni kohonneen hieman liikaa. Noin pääosin rasvojen käyttö on hallinnassa, lähinnä käytän vain oliiviöljyä. Hyvin vähän käytän kookosöljyä tai voita, maksimissaan teelusikallinen päivässä. Juuri nyt en tosin käytä yhtään, olen ihan huomaamattani jättänyt sen pienenkin määrän käyttämättä vaikka ei tarvitsisi. Lisäksi olen ottanut nyt muutamia päiviä kuurina kalaöljykapseleita. Herkkuja pyrin syömään maksimissaan kerran viikossa. Vielä parempi, jos pystyn venyttämään välin kahteen viikkoon. Satunnaiset tapahtumat/iltamat/tmv. ovat sitten asia erikseen. Tärkeintä on kuitenkin se, mitä teen 90 % ajasta. 🙂

Toiveita vailla rajoja

Sain Sadulta haasteen, jossa pääsee esittämään (joululahja)toiveita kuin raha ei olisi rajana. Omat toiveeni ovat aika lailla samoina pysyneet tässä muutaman vuoden.

whiteandfreshkodinkoneet.jpg

Järjestelmäkamera (Canonin 100D olisi aika jees), kuivaava pyykinpesukone ja pienikokoinen cityimuri Dysonilta

Tory%20Burch%20Reva%20Ballet%20Flat.jpg

Kunnon ballerinat vielä uupuu ja Tory Burchin Reva ballerinat ovat miellyttäneet jo pidempään.

whiteandfreshmichaelkors.jpg

Michael Korsilta voisin ottaa mustat perus saappaat sekä normaalin ja pienemmän käsilaukun. 

Sen lisäksi toki toivon Hunterin kumisaappaita, uutta valkoista pellavapussilakanasettiä + extra pellavatyynyliinoja, uudet valkoiset käsi-, kasvo- ja kylpypyyhkeet (ehkä pari mustaakin mahtuisi joukkoon), uuden tallentavan digiboksin, blu-ray-soittimen ja kuvien yms. tallennushommia varten ulkoisen kovalevyn. 

Kelpaisi muuten myös uusi sänky!

Ei varmasti loppuisi toiveet tähän, jos jäisi ihan ajan kanssa pohtimaan. Mutta koska nämäkin pyyhkeitä lukuunottamatta ovat jo ihan tarpeeksi mahdottomia toteuttaa, niin lopetetaanpa haaveilu ja jatketaan todellisuudessa. 😉

Mitä sinä toivot?

 

Arki 4/5: Kotipäivä

Valitsinpa oivan päivän kotipäiväksi. Ulkona on niin kolea ja sateinen sää.

kuva-3.jpg

Lounas: kahden munan munakas raejuustolla ja herkkusienillä, avokado ja kurkkua

Aikaisin ylös, aamukahvia ja aamupalaa, kaupassa käynti, lounas, päikkärit, iltapäiväkahvi ja välipala, paketin haku pakettiautomaatista, tv-uutiset ja päivällisen valmistus, Salkkarit, puhelu ystävälle, lämmin suihku, Euroviisujen semifinaali ja yöunille.

Ei mitään erikoista eli juuri täydellinen kotipäivä. 🙂

 

Eilen jäi väsymyksen aiheuttamasta hajamielisyydestä johtuen haastamatta tähän arkihaasteeseen, joten tänään haastan Daran ja Liljan

Arki 2/5: Lapsuuteni maisema

Toisena kuvana viiden päivän arkikuvahaasteessa on maisema lapsuudenkotini parvekkeelta.

kuva-1.jpg

Kuvassa näkyy nostureiden ja rakennustyömaiden lisäksi Linnanmäki ja Eduskuntatalo. Kuvan vasemmalle puolelle pois kuvasta jäävät Kallion kirkko ja kaukana horisontissa siintävä Suomenlinna. Oikealta puolelta jää kuvan ulkopuolelle Olympiastadionin torni.

Tänään haasteen laitan eteenpäin Sannalle Inspired by love -blogiin.

 

Arki 1/5: Taimet kasvaa

Hitaasti, mutta varmasti nuo kirsikkatomaatin taimet kasvavat. Niihin vissiin tarvitsee hankkia jonkinlaiset tukikepit?

kuva.jpg

Ei ole paljon päässeet taimet ulkoilemaan näillä keleillä, mutta toivotaan, että pian sää muuttuisi hieman keväisemmäksi.

 

Sain Miialta ja Jaanalta molemmilta tämän haasteen, jossa viitenä päivänä peräkkäin kuvataan arkea yhdellä kuvalla ja joka päivä haastetaan mukaan joku uusi. Tänään haastan mukaan Blondin! 🙂

 

10 kuvaa kesään: helmikuu 2014

Parin kuukauden päästä ollaan jo keväässä, haasteen loputtua melkein juhannuksessa. Näistä ajatuksista täytyy hakea lohtua, kun katsoo helmikuun maisemaa. Lunta joo, mutta synkkää ja aika märkää. 

IMAG0173.jpg

Sain tähän haasteeseen onneksi yhden aurinkoisenkin talvikuvan, se oli viime kuussa. 

helmikuun%20kollaasi.jpg

Loppujen lopuksi olen valinnut kyllä aika kehnon kuvakulman, sillä näistä kuvista ei ihan hirveästi luonnon moninaisuutta näe. Metiköt ovat niin kaukana kuvissa, että niistä ei erota juuri mitään ja meidän pihamme kasvillisuuskin on niin nuorta vielä ettei siinäkään ole mitään erikoista katseltavaa. Jos tähän haasteeseen kesän jälkeen lähden uudelleen mukaan, niin valitsen toisen paikan, mistä kuvaan. 🙂

 

10 kuvaa kesään: tammikuu 2014

Puolessa välissä 10 kuvaa kesään -haastetta mennään ja nyt vihdoin on saatu Helsinkiinkin talvi. Tammikuusta tykkään siinä mielessä, että vaikka onkin usein kylmä, on myöskin aika jolloin aurinko palaa taivaalle pimeän loppuvuoden jälkeen. 🙂

Viimeksi kirosin synkkää joulukuun kuvaa, mutta nyt ei ole synkkyydestä tietoakaan vaan taivas on kirkas ja aurinko paistaa. <3

IMG_6115.jpg

Kuvaaminen on ollut ongelma viimeisen viikon ajan, kun puhelimeni (eli kamerani) on ollut huollossa. Ei ole päivittynyt Instagram eikä muutenkaan ole voinut spontaanisti ottaa kuvia silloin, kun siltä on tuntunut. Nyt piti saada tämä haastekuva otettua juurikin tänään, niin kaivoin jemmasta Canonin vanhan pokkarin ja päätin sillä yrittää. Tulos olikin ihan kelpo ja nyt ollaan tosiaan puolivälissä haastetta. Seuraavan kuvan aikaan ollaankin jo kovaa vauhtia menossa kohti maaliskuuta ja kevättä. 

10kuvaakes%C3%A4%C3%A4ntammikuunkollaasi

Mukavia ja aurinkoisia pakkaspäiviä kaikille!

 

Blogiperiaatteeni

Sain jo yli kaks kuukautta sitte Kotiovella -blogin Jennalta haasteen, jossa kerrotaan oman blogin periaatteita. Oon halunnu tehä tän huolella ja ajatuksella ja siitä syystä tän alottaminen on myös venyny. Nyt on aika tarttua tähän haasteeseen, jonka ”säännöt” kuuluvat seuraavanlaisesti:

Haluan aloittaa haasteen, jossa kerromme omia periaatteitamme bloggareina. Mikä on sinulle tärkeää? Mitkä asiat saavat sinut harmistumaan blogimaailmassa? Miten suhtaudut kuvien oikeuksiin? Miten hoidat yhteistyöpostaukset? Kerro asioista vapaamuotoisesti ja omalla tyylilläsi. Itse haluan tällä tavoin kertoa omat periaatteeni ja ajatukseni julkisesti, jotta lukijani saavat rehellisesti tietää mitä mieltä olen asioista. Minä aloitan!

Tän haasteen on alun perin aloittanu yllä olevalla tekstillä Löytö -blogin Johanna, joka myös toivo, että haastepostaukset kuvitettais omilla kuvilla. Saa nähä, mitä tuolta arkistoista saan kaiveltuu. 😉

2013-09-27_1380271363.jpg

Ajankohta tän haasteen toteutukselle on oiva, sillä vuos on ny vaihtunu ja on hyvä näin vuoden alkuun hieman muistella syitä blogin perustamiselle ja koota yhteen omia ajatuksia, periaatteita ja kenties jopa suunnitelmia tän blogin suhteen. Toteutan tässä samalla toisenki haasteen, jonka sain Oma Koti Valkoisen Miialta. Kirjotan siis tän postauksen parhaani mukaan just silleen ku puhuisinki. Voi olla vähän haastavaa, koska vaikka en aina suoraa kirjakieltä kirjotakaan niin aina kuitenki hieman erilailla ku puhuessa.

Suomi on monien erilaisten murteiden maa. Haastankin sinut kirjoittamaan postauksen omalla murteellasi. Postauksen aihe on vapaa. Ainoa sääntö on, että kirjoitat sen samalla tavalla kuin puhuisit jollekin. Unohda siis kaikki kielioppisäännöt ja muutenkin hyvä kirjoitusasu; ellei puhetyylisi sitten oikeastikin ole sellainen. Anna murteesi sekä puheesi näkyä kaikissa vivahteissaan! Olisi myös hauska kuulla mistä päin Suomea olet (tarkkaa kaupunkia ei ole pakko kertoa, mutta esimerkiksi maakunta olisi kiva tietää). Jokainen halukas saa ilomielin tarttua tähän haasteeseen 🙂

Haasteen laitto alulle Black + White = Grey -blogin Tiia.

Nyt sitte siihen varsinaiseen aiheeseen eli mun blogiperiaatteisiin.

2013-01-08_1357643802.jpg

Perusjutut

Täytän tänään päivälleen kahden kuukauden kuluttuu 35. Kauhee ikäkriisi menossa, johon on taas sitte omat syynsä. Oon sinkku joskaan en omasta vapaasta tahdostani ja asustelen pikkusessa kaksiossa. Muutin tähän tosta naapurirapusta syyskuun alussa ku alko ketuttamaan makuuhuoneen puute ja se sikamainen kuumuus mikä siellä kämpässä oli. Ja mikä ihme se kuumuus on ku kaikki luukut on etelään ja aurinko porotti kesäsin lähes koko päivän. Tässä uudessa kodissa pääsee sentäs karkuun sitä porotusta, vaikka makkariin. Eikä se aurinko paista tänne ku muutaman tunnin loppuiltapäivästä ennen ku laskee.

Mä alotin blogin virallisesti heinäkuussa 2011 ku olin eka kyllästyny vanhan kodin sekametelisoppaan. Mun mielestä mä kyllä sisustin ja tykkäsinki kauheesti kaikesta lämpimän sävysestä kuten ruskeesta ja oranssista, mut oikeesti mulla ei ollu hajuakaan mistään punasesta langasta. Kodikasta oli mut siihen se sit jäi. Mun sisustusinnon sytytti mun pitkäaikanen ystävä (Oma Koti Valkosen) Miia ja niillä kylässä käydessä ihastelin aina sitä ihanaa valkosuutta ja avaruutta. Sillon mä myös ekaa kertaa rakastuin Beståån. 😉

Mun kohalla homma ei ollukaan niin simppeli toteuttaa ku ei ollu rahaa ja piti eka tehä ihan hirvee raivausprojekti. Tavaraa joka paikassa. Alku kangerteli tosi paljon ja syksyllä sainki apurin, joka oli tiukkaaki tiukempi ja sillon vasta tavaraa lähtiki pois. Se oli vähän niinku semmonen alkusysäys koko tähän projektiin, joka piti ja pitää edelleen sisällään raivausta, muutosta ja raikastusta myös muilta osin mun elämää. 

574518_10151023637222075_1659087586_n.jp

Tässä blogissa siis sisustetaan pientä kotia ja blogin nimen eka sana white kuvaa sitte sitä yleistä värilinjaa jonka haluun mun kotiin. Fresh puolestaan kuvaa sitten kaikkea mahdollista: kotia joka ennen oli kaikkee muuta ku fresh, mua ulkosesti ja sisäsesti ja ihan mitä vaan mikä liittyy mun elämään. Siks täällä näkyy juttuja kosmetiikasta, vaatteista, ajatuksista ja välillä jopa jotain syvällisempääki musta ittestä. Mä ja mun koti ja mun elämä joilla suunta on white and fresh. Kaks vuotta oon tahkonnu ny tässä ja koittanu saada kotia nätiks ja kivaks ja samalla yrittäny muuttaa mun koko elämää enempi siihen suuntaan mihin sen haluunki. Koti on edistyny ihan kivasti mut se kaikki muu onki sitte ihan vaiheessa ja välillä turhauttaa pirusti ku eteen tulee esteitä joka suunnasta. Mut vaikken aina jaksaiskaan ja koko maailma tuntus kaatuvan niskaan niin kyl mä jotenki aina suostani nousen ja jatkan eteenpäin. 🙂

Lisäksi mulle on äärimmäisen tärkeää olla blogissa rehellinen ja avoin, ihan pikkujutuissaki. Ja viimeseen asti oma itteni. Nää päätökset tein jo ihan alussa ja ajattelin et jos joku ei jaksa tämmösen tavallisen tylsän tallaajan blogia lukea nii sitte sille ei voi mitää. Mun elämä ei oo krumeluuria eikä mitenkään ihmeellistä ja sitä jos täältä ettii nii kannattaa vaihtaa toiseen blogiin. 🙂

943630_10151446311047075_1301098545_n.jp

Teksti ja ulkoasu

Mun on sanottu olevan verbaalisesti lahjakas ja hyvä kirjottaja ja tykkäänki kirjottaa ja puhuu pälpättää. Koitan kirjottaa blogini postaukset suhteellisen virheettömästi ja selkeesti mutten kuitenkaan liian kapulakielellä. Hymiöitä ja sydämiä käytän mut yritän parhaani ettei niitten käyttö riistäydy käsistä. 

Hyvät kuvat on osa ulkoasua ja koitan valita blogiin mahollisimman hyviä kuvia vaikka kuvaustaidot ja -välineet ei oo niitä parhaimpia. Ei se haaveissa oleva järkkäri kaikkea parantais, mut ees vähän auttais parantamaan kuvien laatua. Tosin jos on valoa ja muuten olosuhteet kunnossa nii kyllä kännykälläki saa ihan hyvii kuvii kuhan muistaa vaan koko ajan keskittyy kuvia ottaessa. Pikaräpsyistä ei tuu yhtään mitään. Kuvien lisäks yritän myös parhaani mukaan pitää blogin sivupalkissa olevat mainokset maltillisina jotta ne ei rönsyile ja pilaa koko juttua. Ite tykkään et blogi on ulkoasultaan selkeä ja raikas ja parhaani mukaan siihen pyrinki.

534283_10151083721207075_5436309_n.jpg

Kuvat

Kuvista tuliki tossa edellä sanottua jo. Ite tykkään et postauksissa on useempi kuva. Yks tuntuu jotenki riittämättömältä ellei kyseessä oo vaikkapa joku toivotus ja sitte jos mennään reippaasti yli kymmeneen kuvaan nii seki alkaa olla jo liikaa. Oon joskus nähny joillain postauksissa yli kolkytki kuvaa ja se on jo ihan liikaa. Aika hulluu itte asiassa. Jos ei oo kyseessä joku koontipostaus vuoden tapahtumista tms. niin yritän ite pitää postauskohtasen kuvamäärän maksimissaan about kymmenessä.

Yhteistyö ja mainonta

Mun blogissa on aika alusta lähtien ollu mainoksia ja niitä tulee olemaan jatkossaki. Samoin yhteistöitä. Mä en mainosta mitä sattuu vaan kaikella on yleensä joku merkitys mulle ittelleni. Joskus voin vinkata myös muista jutuista mun blogissa jos oon huomannu että mun lukijat on osottaneet jossain vaiheessa jotain kiinnostusta asiaan tai tuotteeseen. Pääasia ettei mainokset riitele liikaa mun blogin eli mun itteni kanssa. Pikavippejä ja sen semmosii mä en suostu mainostamaan, koska en taho kenenkään ottavan tommosia kiskurilainoja. Eikä muutenkaan oo kiva kehottaa ketään elämään velaks. Se ei oo kivaa ja sen tiiän iteki.

Mainokset joista voin hyötyy rahallisesti pyrin aina merkkaamaan tähdellä ja jokasen postauksen lopussa lukee et postaus sisältää mainoslinkkejä. Samoin pyrin postauksissa selkeesti ilmottamaan myös millon on kyseessä yhteistyöpostaus. Siitäki lisäksi merkintä postauksen lopussa.

422065_10150564203727075_988647017_n.jpg

Kurjat kommentit

Kurjia kommentteja en oo ihan hirveesti saanu. Toki semmosii seminegatiivisii kommentteja tulee, mut suurimman osan oon kuitenki julkassu. Jos on ollu ihan täysin asiaton kommentti niin sitte oon jättäny julkasematta. Semmosii on tullu kuitenki ehkä vaan pari. Pääasiassa blogini kommentit on kuitenki asiallisii ja kivoja ja toivon, että mahollisimman pitkään tilanne säilyyki semmosena. Mitä pidempään bloggaa niin toki myös niitten negatiivistenki kommenttien määrä kasvaa. Siihen on vaan pakko tottuu ja sen kanssa on opittava elämään. Eli hieman kurjiakin kommentteja julkasen, mut en sit niitä asiattomuuksia.

Työhöni liittyvät asiat

Just nyt en oo työelämässä joten tää kohta ei oo oikeen ajankohtanen. Todennäkösesti en kuitenkaan lähtis työelämästäni täällä blogissa puhumaan, jos oisin töissä. Teen päivittäin aika paljon juttuja tän blogin eteen joko postauksina tai sitte taustatyönä joten ehkäpä voisin pitää tätä blogia semmosena pikkuriikkisenä sivutyönä – noin niinku kuvaannollisesti. 😀 Ja tällä hetkellä jos pitäs mainita sitte jotain mahdolliseen tulevaan työhön tai opiskeluun liittyvää haavetta tms., niin semmosta ei oikeen oo. Ainoo minkä osaan sanoo on se et olis kiva jos voisin jotenki liittää tän blogin mun työks ja ainaki osaks sitä.

12638_191372572074_5332292_n.jpg

Liitännäiset

Blogilla on aika monta eri seurantakanavaa: Blogger, Bloglovin, Blogilista, Pinterest, Instagram ja Facebook. Lisäks blogin postaukset päivittyy CASA Blogien etusivulle. Blogin sivupalkista löytyy namiskuukkelit eri seurantakanaviin. Ite seuraan blogeja Facebookissa ja Bloglovinissa.

Linkit

Linkitän postauksissa esimerkiks tunnustusten ja haasteiden lähteet. Linkkejä käytän myös mainos- ja yhteistyöpostauksissa ja välillä linkkaan mun vanhoihin postauksiin. Siinä ne kai on? Nii ja tietty jos käytän muutenki postauksissani jotain tekstii tai kuvia niin lähdelinkit niihinki tietty.

217486_6013072074_4292_n.jpg

Postaustahti

Mä postaan keskimäärin kerran päivässä. Joskus ku oikeen innostun tai koen ”pakottavaa tarvetta” niin postauksia voi tulla useempiki päivässä. Jossain vaiheessa ku ei yhtään olis jaksanu postata niin koin huonoo omaatuntoo postaamatta jättämisestä joten päätin ettei mun tai muidenkaan maailma voi kaatuu jos joskus jää postaus välistä. Niinpä nykyään voi olla päivä tai pariki jolloin en postaa. Ja ei oo maailma kaatunu. 🙂

Vinkit

Jos blogin alottaminen kiinnostaa niin kantsii kokeilla. Jos ei muuten nii vaikka eka sillee salasesti ja kirjottelee mistä tykkää. Sit jos tarpeeks rohkastuu nii voi julkistaa blogin. Jokin punanen lanka mun mielestä on hyvä olla blogissa vaikka sitä lankaa ei tartte puristella käsissä liian tiukasti. Omaki blogi on tämmönen sekametelisoppa ja kutsunki tätä sisustuspainotteiseks lifestyleblogiks.

Omaa blogiaan voi ja kannattaaki mainostaa. Ei sitä muuten välttämättä ihmiset löydä. Maltillisesti ku liittää muiden blogeihin jättämiin kommentteihin oman blogin linkkiä jonkin aikaa niin se on ihan hyvä mun mielestä. Aktiivisuus siis muitten blogien kommentoinnissa auttaa. Samoin auttaa, jos päivittää omaa blogiaan aktiivisesti. Jos postaa kerran kuussa nii tuskin kukaan jaksaa kamalan kauaa seurata. Ja jos mitenkään vaan pystyy nii ittestään kannattaa jotain antaa blogissaan niin lukijat kiinnostuu ku saavat vähän tuntumaa bloggaajaan siellä ruudun takana. Ripauskin riittää eikä tarvii yksityiskohtasii tietoja ittestään sentään jakaa. 🙂

557565_10151149628327075_1487696118_n.jp

Kirjotin tämän postauksen siis silleen ku olisin ite puhunu. Oon ihan paljasjalkanen stadilainen ja jotkut sanat on sen mukasii ja jotkut sitte jotain muuta. Muhun tarttuu tosi helposti murteet ku kuulen niitä puhuttavan. Tässä postauksessa ei vaan ollu kauheesti mitää erikoisii sanoja joista olis selkeesti hoksannu sen stadilaisuuden. 😉

Huh, harvemmin tulee tehtyä ihan näin laajoja postauksia. Jaksoiko joku lukea? 😀